Yleisurheilu

 Yhteiset

Suomussalmen Rasti - Ravirinki - Toiminta  
Päivitetty 07.09.2016, 21:34.
 

Raatteenmaraton kotisivut
 
- Yhteislenkki perjantai-iltaisin, kokoontuminen kylpylän aulaan klo 17.30...  säällä kuin säällä - ei pakkasrajaa.
- Juostaan / hölkätään erivauhtisissa pienemmissä ryhmissä puolituntia suuntaansa ja palataan samalla tavalla takaisin..
 
Raviringin toiminta koostuu läpi vuoden juostavasta perjantai-illan yhteislenkistä, kesäkuukausia lukuun ottamatta. Tarpeen vaatiessa on joskus kiinnostavia luentoja ja jopa saunailtoja. On osallistuttu erilaisiin pienempiin ja isompiin tapahtumiin. Kesällä 2011 raviringin joukkue osallistui Ilmarin soutu kilpailuun kirkkoveneellä ja sekajoukkueista tultiin maaliin ensimmäisenä.

Eero Härkösen huima juoksu-urakka onnistui 18-22.5.2013

Kuva: Eero Härkönen
Mika Moilanen
Eero Härkönen sai välillä juoksuseuraa muista Suomussalmen Raviringin juoksijoista.

Suomussalmelainen Eero Härkönen onnistui huimassa 235 kilometrin mittaisessa juoksu-urakassaan Raatteen rajapuomilta Oulun Edeniin.

Härkönen, 66, lähti matkaan lauantaiaamuna kahdeksalta. Perillä hän oli keskiviikkona kello 13.

– Se meni paremmin kuin osasin odottaa, Härkönen iloitsi.

– Tämän viimeisen huikosen (40 km) juoksin vähän kovempaa kun voimia oli jäljellä.

Härkönen aloitti urakkansa juoksemalla lauantaina 60 ja sunnuntaina 50 kilometriä. Sen jälkeen hän taittoi matkaa reilun 40 kilometrin päivätahdilla.


 

 
Kuva: Ylä-Kainuu 24.5.2007 Juhani Mustonen
Vasemalta kuvassa; Jukka Hakala, Marja Hakala, Eero Paakkari, Jorma Kinnunen... jne 

 
Uutiset
17.05.2020, 17:41
Kuntorastit käyntiin omatoimirasteina

17.03.2020, 21:11
KEVÄTKOKOUS/PERUTTU

17.03.2020, 21:10
Hallituksen kokous/PERUTTU

05.03.2020, 10:07
Suunnistuksen talvisarja alkaa 26.1.

29.02.2020, 13:41
Kaiken Kansan Iltahiihdot Haverisen hiihtokeskuksessa 10.3.

Käyttäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Ylläpitäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Kävijät sivuilla
24.05.2006 - 26.05.20
Sivuilla vierailtu laskuri kertaa.
:: © Suomussalmen Rasti :: 2006 :: Aki Martikainen ::