Suomussalmen Rasti

 Yhteiset

Uutiset
Opastusta suunnistukseen
 
Maksuttomat koulut alkavat sekä lapsille että aikuisille
 

Kuntorastikausi on päässyt hyvin alkuun korttelirasteilla. Vielä suunnistetaan torstaina 8.5. kylän pinnassa, kun rastit järjestetään Ruukinkankaalla. Samaan aikaan paikalla järjestetään koulun vanhempainyhdistyksen liikuntatilaisuus.
Lasten suunnistuskoulu järjestetään vuoden tauon jälkeen. Kokoontumisia on yhteensä kolme kertaa ja aloitus on keskiviikkona 14.5. klo 17:30 Jätkänpuistossa. Muut kokoontumiskerrat ovat 21.5. Taivalalasen koululla ja 5.6. Haverisessa.
Suunnistuskoulussa opetellaan suunnistuksen perustaitoja, tutustutaan karttamerkkeihin ja karttaan. Taidot karttuvat karttaretkellä, viuhkasuunnistuksessa, rastirallissa, bingosuunnistuksessa ja oikealla suunnistusradallakin. Koulussa myös leikitään ja pelataan. Suunnistuskouluun voivat osallistua alle 10-vuotiaat lapset. Jos lapsi ei osaa lukea, hänellä tulee olla aikuinen mukana. Vanhemmat ovat muutenkin tervetulleita suunnistuskouluun lastensa mukana.
Aikuisille järjestetään aloittelijoiden opastuskurssi neljien kuntorastien yhteydessä. Aloitus on tiistaina 13.5. Haverisen hiihtokeskuksessa. Muut kokoontumiskerrat ovat 22.5. Akonvaarasssa, 5.6. Haverisessa ja 10.6. Varisjärvellä.
Kurssilla käydään läpi suunnistuksen perustaitoja ja tutustutaan suunnistuskarttaan. Joka kerralla kierretään helppo kuntorastien rata yhdessä rauhallisesti kävellen. Näin päästään tutustumaan kartan saloihin.
Molemmat koulut ovat maksuttomia ja tervetulleita ovat kaikki suunnistuksesta ja maastossa liikkumisesta kiinnostuneet.


  • Tekijä: Mirja Humalamäki :: Suomussalmen Rasti :: Suunnistus
  • Luotu: 02.05.2014, 10:12
Uutiset
17.05.2025, 18:20
PM-maastojen tulokset

06.05.2025, 22:27
Kuntorastikalenteri on julkaistu

05.05.2025, 22:13
Maastojuoksun PM -kilpailut

28.04.2025, 10:50
Lasten kuntorastit

25.04.2025, 13:40
Aikuisten suunnistuskurssi

Käyttäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Ylläpitäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Kävijät sivuilla
24.05.2006 - 17.05.25
Sivuilla vierailtu laskuri kertaa.
:: © Suomussalmen Rasti :: 2006 :: Aki Martikainen ::