Suomussalmen Rasti

 Yhteiset

Uutiset
Pesäpallokausi lähestyy
 
Kevättä pukkaa ja pesäpallokausi lähestyy. On siis aika kurkata hieman menneitä ja tulevaa uuden kauden kynnyksellä.
 

Kausi 2006

Suomussalmen Rastin miesten joukkueen edellinen kausi oli melkoinen menestys. Rasti voitti ensimmäistä kertaa historiassaan maakuntasarjan runkosarjan ja lähti tavoittelemaan sarjanousua suomensarjaan. Täydellistä kaudesta ei kuitenkaan tullut, sillä tavoiteltu sarjanousu jäi niukasti toteutumatta. Pudotuspelit pelattiin runkosarjan 1-4 ja 2-3 kesken. Rasti kohtasi välierässä Joensuun Mailan II joukkueen. Toisessa välierässä kohtasivat Nurmeksen Sepot ja Kulhon Kunto. Joensuu ja Suomussalmi väänsivät välieriä pitkän kaavan kautta. Joensuu tiputti Rastin voitoin 1-2. Viimeinen ja ratkaiseva ottelu ratkesi vierailijoille vasta kolmannessa kotiutuslyöntikilpailussa yhden juoksun erolla. Viimeinen ottelu oli muutenkin dramaattinen, kun Rastin avainpelaajista lukkari Riku Tolonen ja 3-polttaja Viljami Juntunen olivat pelaamassa samaan aikaan B-junioreiden SM-kultamitalista Nurmossa Sotkamon Jymyn kanssa. Joensuu kaatoi vielä suolaa suomussalmelaisten haavoihin voittamalla Kulhon finaaleissa puhtaasti voitoin 2-0. Jossiteltavaa siis jäi melko paljon.

Kesän 2006 linkit:

Rikkonaista talvikaudella

Tulevaan kauteen joukkueen valmistautuminen on ollut hieman rikkonainen. Joukkueesta lähtivät Sotkamon avut lukkari Riku Tolonen ja 3-vahti Esa Lukkari. Molemmat "ulkomaanavut" siirtyivät takaisin kasvattajaseuraansa Sotkamon Jymyyn. Miesten tavoitteena on mahtua pelaamaan Sotkamon II joukkueessa suomensarjassa. Lopettavien listalla ovat viime kauden loppupuolella hätiin kutsuttu Antti Holappa ja nuori Kalle Haverinen. Varsinkin Holapan jättämä aukko koppariosastolla on iso täytettäväksi. Myös pelinjohtaja kuvio on toistaiseksi täysin avoin. Viime kaudella joukkueen peliä johtanut Antti Westersund ei ole ainakaan toistaiseksi allekirjoittanut sopimusta tulevasta kaudesta.

Myös työt, koulu ja armeija ovat vaikeuttaneet joukkueen harjoittelua. Ville Seppänen, Kosti Piirainen ja Viljo Rissanen ovat olleet armeijan harmaissa talven ajan. Seppänen on edelleen "harmaissa", kun taas Rissanen ja Piirainen vapautuivat reserviin tammikuun alussa. Kun tähän lisätään toisella paikkakunnalla opiskelemassa olevat Viljami Juntunen (Sotkamo), Tuomo Juntunen (Kemi), Janne Kemppainen (Helsinki), Toni Heikkinen (Kajaani), Samu Moilanen (Kajaani) sekä muualla työskentelevät Tommi Tauriainen (Oulu) ja Aki Martikainen (Kajaani), on helppo ymmärtää miksi joukkueen talvikausi on ollut hieman hankala.

Talousvaikeuksia ja kabinettipeliä

Viljami Juntusella ja Aki Martikaisella oli tarkoitus siirtyä pelaamaan suomensarjaa tulevaksi kaudeksi Kajaanin Pallokerhoon ja miehet ovatkin harjoitelleet talvella Kajaanissa, mutta tilanne on muuttunut kevään kynnyksellä täysin. Viime kaudella ykköspesiksestä suomensarjaan pudonnut Kajaani sai nimittäin kabinettipelin kautta sarjapaikkansa ykköspesiksestä takaisin. Syy tähän oli suomensarjasta ykköseen nousseen Kuopion (kakkosjoukkueen) hutera taloustilanne, joten joukkueet vaihtoivat sarjapaikkojaan päittäin. Kuopio jatkaa suomensarjassa ja Kajaani ykköspesiksessä. Lisäksi Sotkamon Urheilulukiossa opiskelevan Juntusen selkä on ollut huonossa kunnossa ja loukkaantuminen on pitänyt miehen poissa harjoituskuvioista lähes koko talven. Juntunen ja Martikainen nähdään siis tulevanakin kesänä Rastin väreissä.

Talviharjoittelu ja leiritys

Paikkakunnalla olleet miehet ovat harjoitelleet lajia kaksi kertaa viikossa Suomussalmen liikuntahallissa. Lisäksi harjoitusohjelmaan on kuulunut omatoimista harjoittelua useita kertoja viikossa. Harjoitusryhmään ovat kuuluneet Mikko Heikkinen, Hannu Laitinen, Tuukka Oikarinen, Sakari Päiviö, Viljo Rissanen ja Antti Seppänen. Lisäksi muut pelaajat ovat pyrkineet käymään harjoituksissa mahdollisuuksien mukaan. Ryhmää on vetänyt joukkueen vanhus Hannu Laitinen. Lopettaneiden ja muualle lähteneiden pelaajien jättämät aukot pyritään paikkaamaan omilla miehillä. Viime kaudellakin muutamia pelejä lukkarina toiminut ja erityisesti mailan varressa onnistunut Samu Moilanen astuu Riku Tolosen saappaisiin lautasen äärellä. Toni Heikkinen tai Antti Seppänen ovat varteen otettavia vaihtoehtoja puolestaan Antti Holapan paikalle toiseksi koppariksi Kosti Piiraisen rinnalle. Tuukka Oikarinen pelasi viime kesänä D-ikäisenä jo yhden ottelun Rastin miehissä ja nyt Tuukka on reenannut miesten mukana ja pysynyt hyvin mukana vauhdissa. Lisäksi joukkueeseen saattaa eksyä kevään aikana pari "ulkomaalaista". Katsotaan mitä tapahtuu.

Harjoituksissa on aina aikaa olla linssiludena...

Maaliskuun 24.-25. päivä joukkue kauden ensimmäisen leiriviikonlopun. Leiriviikonloppuina on tarkoitus saada koko joukkue mukaan harjoituksiin. Näiden tehokuurien avulla joukkueelle pyritään saamaan mahdollisimman paljon toistoja alle, sekä parantaa jo entuudestaan hyvää joukkuehenkeä. Ensimmäiseen leiriviikonloppuun mukaan olivat saapuneet myös kauimpaa olevat miehet Tommi Tauriainen ja Janne Kemppainen. Erityisesti sunnuntain reeneissä oli tekemisen meininkiä. Pallo sai kyytiä ja hikikin taisi virrata. Leiriviikonloppuja joukkueella on tarkoitus pitää 3-5 kertaa ennen kauden alkua.

Kesä 2007

Tulevaan kesään lähdetään silti luottavaisin mielin ja menestys mielessä. Lohkon kärkipaikolle pyritään, eihän viime kaudesta huonommaksi voida laittaa. Vastustajat ovat osittain muuttuneet viime kaudesta. Joensuu siis nousi suomeen. Kulho ja Kuhmo ovat laittaneet piikkarit seinälle, eli luopuneet sarjapaikoistaan. Uusina joukkueina lohkossa ovat Puurtilan Kisa-Pojat (Varkaus), ja kaksi joukkuetta Sotkamosta. Sotkamon joukkueet jakautuvat "nuoriin" (C- ja B-pojat) ja "vanhoihin" (viime kauden Vuokatin Vedon suomensarjaporukan rippeet, sekä muita "jäähdyttelijöitä").

Rastin sarjakausi alkaa tänä vuonna kotiottelulla. Vastustajaksi Pitämän kentälle saapuu Siilinjärven Pesis. Ottelu pelataan lauantaina 19.5. klo 13.00 alkaen. Siilinjärvi on nuorista (B- ja C-ikäiset) pelaajista koostuva joukkue, joka on päässyt reenaamaan kautta varten hyvin yhdessä läpi talven. Tämä ottelu onkin Rastille hyvä mittari missä mennään kauden alussa. Ennen sarjapelejä suomussalmelaisilla on kuitenkin tarkoitus pelata 1-3 harjoitusottelua, jotta kuvioita saadaan hiottua avausottelua varten. Harjoitusvastustajat ja päivämäärät eivät ole vielä selvillä.

Rastin pelaajarinki 2007

  Pelaaja Syntymäaika
1. Heikkinen Mikko
1990
2. Heikkinen Toni
1998
3. Juntunen Tuomo
1985
4. Juntunen Viljami
1990
5. Kemppainen Janne
1986
6. Laitinen Hannu
1981
7. Martikainen Aki
1981
8. Moilanen Samu
1989
9. Oikarinen Tuukka 1992
10. Piirainen Kosti
1987
11. Päiviö Sakari
1990
12. Rissanen Viljo
1987
13. Seppänen Antti
1988
14. Seppänen Ville
1987
15. Tauriainen Tommi
1978
* Joukkueen huoltajana jatkaa Reino Martikainen

Miesten ottelut 2007

Pvm Kotijoukkue - Vierasjoukkue
La 19.5. Suomussalmi - Siilinjärvi
La 26.5. Nerkoo - Suomussalmi
La 9.6. Suomussalmi - Nerkoo
Su 10.6. Varkaus - Suomussalmi
Ke 13.6. Sotkamo II - Suomussalmi
La 16.6. Suomussalmi - Varkaus
Su 17.6. Suomussalmi - Maaninka
La 30.6. Nurmes - Suomussalmi
Su 8.7. Suomussalmi - Nurmes
Ma 9.7. Suomussalmi - Sotkamo I
Ma 16.7. Sotkamo I - Suomussalmi
La 21.7. Maaninka - Suomussalmi
To 2.8 Suomussalmi - Sotkamo II
La 4.8. Siilinjärvi - Suomussalmi

  • Tekijä: Aki Martikainen :: Suomussalmen Rasti :: Pesäpallo
  • Luotu: 29.03.2007, 01:11
  • Päivitetty: 09.04.2007, 20:40
Uutiset
08.10.2024, 20:35
Bodyjumpan muutokset

01.09.2024, 21:16
Yleisurheilukerho eskari-ikäisille ja 1.-3.-luokkalaisille alkaa 5.9.24

30.08.2024, 06:57
Hiihtoasujen tilaus

26.08.2024, 21:04
Tanssi- ja jumpparyhmät käynnistyvät 2.9 alkavalla viikolla

26.08.2024, 20:08
Junnusuunnistajien harjoitukset alkavat su 1.9.

Käyttäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Ylläpitäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Kävijät sivuilla
24.05.2006 - 14.10.24
Sivuilla vierailtu laskuri kertaa.
:: © Suomussalmen Rasti :: 2006 :: Aki Martikainen ::