Suomussalmen Rasti

 Yhteiset

Uutiset
Rasti hävisi Sotkamolle kotiutuslyöntikisan jälkeen
 
Rastin miesten joukkue tahkosi keskiviikkona 13.6. Sotkamossa Jymy 2:n kanssa pitkän kaavan kautta. Jymy 2 ("vanhat") voitti ottelun kotiutuslyöntikisan jälkeen jaksoin 2-1 (9-8, 1-4, 0-0, 2-1).
 
Rastilla oli ottelussa kaikki mahdollisuudet ratkaista ottelu jo suoraan kahdessa jaksossa, mutta ensimmäinen jakso ei Ylä-Kainuun pojille kelvannut. Rasti johti ottelua 4-0 ensimmäisen lyöntivuoronsa jälkeen ja 8-6 vielä ennen Sotkamon viimeistä tasoittavaa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt vaan läpilyönnin turvin Sotkamo nousi jaksovoittoon.

Toisella jaksolla Rastin ulkopeli oli totutun liikkuvaa. Rastin voiton pohjusti hyvä ulkopeli sekä tasaisesti tilanteita tuottanut lyöntipeli. Ville Seppänen löi avausjuoksun jaksolle kunnarilla tyhjään kenttään. Toinen pinna tuli Viljami Juntusen välilyönnillä ja kolmannessa vuorossa Sotkamo tarjoili Rastille pari juoksua harhaheitolla. Jakso kotiin juoksuin 1-4. Superissa Rasti sai pidettyä Jymyn juoksuitta ja lähti tasoittavalleen luottavaisena. Joukkue saikin koottua kaksi kotiutusyritystä, mutta Jymyn ulkokenttä kesti paineen.

Kotiutuslyöntikisassa Jymy löi kaksi vastustamatonta juoksua. Toinen oli välilyönti ja toinen laaka keskisaumaan. Tasoittavallaan Rastista onnistui ainoastaan Hannu Laitinen, joten voitto jäi Sotkamoon. Rastista palkittiin ykköspalkinnolla oivaan lyöntivireeseen päässyt 2-vahti Toni Heikkinen sekä sieppari Ville Seppänen, joka löi toisella jaksolla kunnarin tyhjään kenttään.

Rastin seuraava ottelu pelataan sunnuntaina 17.6, jolloin Pitämän pesisstadionille vieraaksi saapuu sarjakärki Maaningan Mahti. Ottelu alkaa klo 13.00. Tervetuloa kannustamaan Rasti voittoon!

Linkit:

  • Tekijä: Aki Martikainen :: Suomussalmen Rasti :: Pesäpallo
  • Luotu: 13.06.2007, 22:36
  • Päivitetty: 13.06.2007, 22:39
Uutiset
05.04.2024, 16:58
Mestaruushiihtojen tulokset

05.04.2024, 11:13
Rastin pukutilaus

29.03.2024, 18:46
Rastin mestaruushiihdot

25.03.2024, 17:49
KEVÄTKOKOUS

06.03.2024, 11:25
Hallituksen kokous

Käyttäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Ylläpitäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Kävijät sivuilla
24.05.2006 - 18.04.24
Sivuilla vierailtu laskuri kertaa.
:: © Suomussalmen Rasti :: 2006 :: Aki Martikainen ::