Suomussalmen Rasti

 Yhteiset

Uutiset
PK-P jänisti ja on luovuttanut ottelun Rastia vastaan
 
Puurtilan Kisa-pojat ilmoitti sunnuntai-iltana puoli kymmenen aikaan(!), ettei aio saapua pelaamaan runkosarjan viimeistä ottelua Suomussalmea vastaan. Ottelu piti pelata maanantaina 6.8.2007. Luovutuksen syyksi joukkue ilmoitti pelaajapulan.
 
Varkaus oli siirtänyt ottelua jo kertaalleen ja nyt joukkue teki ”ohimarssin” vain päivän ennen uutta pelipäivää. Rasti on todella pettynyt ottelun pelaamatta jättämisestä.

Savon Pesis käsittelee luovutuksen alkuviikosta ja ilmoittaa tuomiosta sitten. Todennäköisesti Rasti voittaa ottelun luovutuksella jaksoin 2-0 (1-0, 1-0). Luovuttaminen saattaa johtaa myös Varkauden sulkemiseen sarjasta ja joukkueiden otteluiden mitätöimistä. Tässä tapauksessa Rasti on jo varmistanut lohkovoittonsa 29 pisteellään.

Mikäli Varkautta ei suljeta sarjasta ja ainoastaan ottelu tuomitaan Rastin voittamaksi, Rasti tullee voittamaan miesten maakuntasarjan itä-lohkon 32 pisteellä. Sotkamon Jymy2:lla on vielä teoreettinen mahdollisuus päästä Suomussalmen kanssa tasapisteisiin, mikäli se onnistuu voittamaan jäljellä olevat viisi otteluaan puhtaasti jaksoin 2-0.

Upeasti sujunut kausi päättyi yllättävästi. Nyt odotellaan loppujen otteluiden tuloksia ja valmistaudutaan juhlimaan lohkovoittoa ja nousua suomensarjaan. Lopullisesta tilanteesta tiedotetaan mahdollisimman pian kotisivuillamme sekä Ylä-Kainuu Lehdessä.

  • Tekijä: Aki Martikainen :: Suomussalmen Rasti :: Pesäpallo
  • Luotu: 05.08.2007, 21:36
  • Päivitetty: 05.08.2007, 23:51
Uutiset
17.05.2025, 18:20
PM-maastojen tulokset

06.05.2025, 22:27
Kuntorastikalenteri on julkaistu

05.05.2025, 22:13
Maastojuoksun PM -kilpailut

28.04.2025, 10:50
Lasten kuntorastit

25.04.2025, 13:40
Aikuisten suunnistuskurssi

Käyttäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Ylläpitäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Kävijät sivuilla
24.05.2006 - 17.05.25
Sivuilla vierailtu laskuri kertaa.
:: © Suomussalmen Rasti :: 2006 :: Aki Martikainen ::