Tanssi- ja voimistelu
Yhteiset
|
Tanssi- ja voimistelu - Promenade-ryhmä

Ohjaaja-koreografi
Promenade-ryhmän harrastajaohjaajana ja -koreografina toimii puheterapeutti, FM, Liisa Karppinen. Voimistelun ja tanssin harrastaminen on jatkunut jo yli 40 v. ja työskentely ryhmässä on vapaaehtoistyötä. Hän on ollut mukana naisvoimistelijoiden toiminnassa jaoston perustamisesta lähtien. Erilaisiin pienimuotoisiin tanssitapahtumiin ja performanssityyppisiin esityksiin osallistuminen myös itse esiintyjänä jatkuu yhä. Ohjaaja kouluttautuu vuosittain esim. Kuopio tanssii ja soi -festivaaleilla. Palkitsemisia mm. Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali v. 2002, Svolin kultainen ohjaajamerkki timantilla v. 2002, Kainuun liikunnan hopeinen ansiomerkki v. 2002, Suomussalmen kunnan harrastajataiteen tunnustuspalkinto v. 2001 yhdessä muiden näyttämötaiteen ohjaajien kanssa, Vuoden rastilainen v. 2003, Vuoden kasvattaja v. 2004, Kainuun liikunnan viiri v. 2006, Suomussalmen kunnan harrastajataiteen tunnustuspalkinto henkilökohtaisesti v. 2008.
Saavutuksia
Esiintymisiä on huippuvuosina ollut 30 - 40. Suomussalmen kunnan kulttuuritoimi on myöntänyt ryhmälle harrastajataiteen tunnustuspalkinnon v. 2004. Merkittävimmät valtakunnalliset esiintymiset ovat olleet Kotiseutupäivillä Ikaalisissa v. 1998, Suomussalmella v. 1999, Oulussa v. 2000, Kirkkopäivien pääjuhlassa Kuhmossa v. 2001 sekä Svolin koreografiakilpailujen loppukilpailuissa v. 2002 ja SunSvolissa, voimistelun suurtapahtumassa, Tampereella v. 2006. Ryhmä osallistui Nuori kulttuuri Moves 2008 ja 2011-aluetapahtumiinn Kajaanissa ja pääsi esiintymään valtakunnallisiin tapahtumiin Kuopiossa ja Oulussa. Talvella 2008 – 2009 Promenade-ryhmä osallistui Kainuun Ydin-hankkeen TEAK-osa-alueeseen, jossa paikkakunnalle saapui Teatterikorkeakoululta loppuvaiheen tanssija- ja koreografiaopiskelija pitämään työpajaa neljänä viikonloppuna. Prosessin aikana valmistui esitys, jota esitettiin kiertueviikonlopun aikana paitsi omalla paikkakunnalla, myös Sotkamossa, Kuhmossa ja Kajaanissa. Suomussalmen kunnan tärkeimpiä edustustehtäviä ovat olleet edellä mainittujen Kotiseutupäivien lisäksi neljän päivän esiintymismatkat Saksaan Stuttgartiin joulukuussa 2006 ja Matkamessuille Helsingin Messukeskuksessa tammikuussa 2008. Syksyn 2009 merkittävin esiintyminen tapahtui yhdistetyillä Kuopion hiippakunnan 70-vuotis- ja lähetyksen 150-vuotisjuhlilla, jossa ryhmä esiintyi sekä Kuopion torilla että Kuopion Musiikkikeskuksella. Vuosina 2010 ja 2011 ryhmä pääsi osallistumaan kansainvälistyvään Kajaani tanssii – koreografiakatselmuksen loppukilpailuun Sidoksia- ja Lopun alku vai alun loppu -koreografioillaan. Karsintaan osallistui molemmilla kerroilla n. 130 koreografiaa, joista 36–44 valittiin varsinaiseen tapahtumaan, joten karsinta oli kova. Lisäksi ryhmä on esiintynyt vuosittain lukuisissa kunnan, yhteisöjen ja Kainuun liikunnan eri edustustehtävissä.
Promenade-ryhmä on Suomussalmen Rastin Naisvoimistelujaoston esiintymisryhmä. Promenade-ryhmä harjoittelee paitsi voimistelun, myös jazztanssin, nykytanssin sekä baletin keinoin. Esitysten liikekieli koostuu näiden eri elementtien yhdistelmistä. Ohjelmistoon kuuluu taiteellissuuntautuneita, arvokkaisiin tilaisuuksiin soveltuvia esteettisiä esityksiä sekä iloisia ja pirteitä etnotansseja. Promenade-ryhmä tekee yhteistyötä myös muiden taiteenalojen harrastajien kanssa.
Toimintansa päättymisen jälkeen Promenade -ryhmä kutsuttiin esiintymään vuonna 2013 Suunnistuksen MM-kilpailujen avajaisiin Sotkamoon ja Suomussalmen lukion 50 -vuotisjuhliin, joihin ryhmä vielä kokoontui ohjelmalla "Lämmöllä muistellen".
Kuvat: Kari Seppänen
Päivitetty 07.03.2020, 05:54.
|
Kävijät sivuilla 24.05.2006 - 30.09.23 |
Sivuilla vierailtu kertaa.
|
|
|