Pesäpallo
Yhteiset
|
Pesäpallo :: Ajankohtaista :: 2006
E-Pojat ja miehet Pesisrastin ilon aiheet
 |
Vuoden huoltaja (vas.) Reino Martikainen,
miesten paras sisäpelaaja Aki Martikainen
ja vuoden valmentajat Sakari Päiviö sekä
Mikko Heikkinen palkittiin kauden päät-
teeksi.
© Juhani Mustonen :: Ylä Kainuu |
Miesten maakuntasarjan voitto ja E-poikien Tenavaleirin pelisarjan voitto olivat Suomussalmen Rastin pesäpallojaoston suurimmat ilon aiheet päättyneellä kaudella. Sarjatoiminnassa oli mukana kolme joukkuetta ja päälle vielä pesiskoulu, jossa oli viime kesänä noin 80 osanottajaa.
– Pesiskoulua on kehitettävä entisestään ja saatava tytöille oma ryhmä, totesi Pesis-Rastin puheenjohtaja Arto Väisänen.
Tyttöpesäpallossa on vietetty hiljaiseloa muutamia vuosia, vaikka takavuosina juuri tytöt ja naisjoukkue olivat Rastin keulakuvana. Miesjoukkueen hyvä menestys ei tullut pelaajille eikä valmentajille yllätyksenä, sillä töitä menestymisen eteen tehtiin eri tavalla kuin joskus aikaisemmin.
Pitkään joukkueessa pelannut ja muutenkin jo kunnioitettavan pesisuran luonut Aki Martikainen totesi, että talven treenaaminen näkyi pelaamisessa kesällä. Hänkin kulki Kajaanista harjoituksissa eikä kulkeminen mennyt turhaan, kun tulosta tuli. Voittoja tuli 17 pelistä 12, valitettavasti viimeinen peli päättyi kolmannen kotiutuslyöntikisan päätteeksi tappioon ja niin paikka suomensarjassa jäi haaveeksi.
Vaarana on, että Rastin edustusjoukkue hajoaa ennen ensi kesää. Aki Martikainen harjoittelee Kajaanin Pallokerhon kanssa ja jos sieltä avautuu paikka sekä sisä- että ulkopelissä, hän siirtyy KPK:hon.
Kauden parhaana miespelaajana jaosto palkitsi Hannu Laitisen. Riku Tolonen oli kauden ulkopelaaja ja Aki Martikainen sisäpelaaja. D-pojista palkittiin pelinrakentaja Petteri Väisänen, vuoden pelaaja Tuukka Oikarinen ja vuoden taistelija Aleksi Seppänen. E-poikien paras ulkopelaaja oli Eetu Tolonen, sisäpelaaja Jori Huotari ja tsemppipelaaja Juuso Heikkinen.
Lisäksi palkittiin B-poikien Suomen mestareiksi Sotkamon Jymyssä yltäneet Perttu Westersund, Viljami Juntunen, Riku Tolonen ja Esa Lukkari. He olivat kaikki kauden päätösristeilyllä. Vuoden valmentajan palkinnot saivat E-poikia ansiokkaasti vetäneet Sakari Päiviö ja Mikko Heikkinen. Vuoden pelinjohtaja oli Antti Westersund ja vuoden huoltaja Reino Martikainen. Vuoden taulutyttönä palkittiin Heidi Kela.
Yhteistyö liike-elämän kanssa on tärkeää urheiluseuralle. Vuoden yhteistyökumppanina palkittiin S-Market Suomussalmi.
Tänä vuonna ovat merkkipäiväänsä viettäneet Juha Tauriainen ja Kaarlo Juntunen. Pitkään pesäpallotoiminnassa mukana olleita muisti Pesis-Rasti mailalla ja kukilla.
- Juhani Mustonen :: Ylä-Kainuu :: 17.10.2006 -
Rastin tie nousukarsinnoissa katkesi
 |
Talven ajan Kajaanissa harjoittelut Aki
Martikainen on kuulunut Rastin
parhaimmistoon koko kauden.
© Annukka Kantola :: Ylä Kainuu |
La 26.8 Suomussalmi - Joensuu 1-2 (6-5, 3-7, 0-0, 5-6)
Suomussalmen Rastin pelit päättyivät tämän kauden osalta lauantaina, kun nousua suomensarjaan tavoitellut joukkue hävisi ratkaisevan kolmannen välieräottelun Joensuun Mailalle. Pitämän kentällä pelatun jännitysnäytelmän voittaja selvisi vasta kolmannella kotiutuslyöntikierroksella.
Rasti joutui lähtemään otteluun ilman kahta avainpelaajaansa, sillä joukkueen lukkari Riku Tolonen ja kolmospolttaja Viljami Juntunen olivat pelaamassa B-poikien suomenmestaruudesta Sotkamon Jymyn riveissä.
Ottelu alkoi Rastille masentavasti, kun Joensuu siirtyi heti ensimmäisessä sisävuorossaan viiden juoksun johtoon. Siihen vierailijoiden avausjakson juoksut kuitenkin jäivät, ja kolmen ensimmäisen vuoroparin jälkeen Rasti oli ehtinyt kaventaa tilanteeksi 2–5.
Jakson viimeinen sisävuoro ehti näyttää Rastin kannalta jo huolestuttavalta. Kahden palon tilanteessa lyömään asettui Janne Kemppainen, jonka sivallus kimposi vierasjoukkueen ulkopelaajasta kauas kolmospuolen rotkoon.
Kotiin ehtivät Aki Martikainen ja Hannu Laitinen, ja Kemppainen itse kiersi kunnarin. Kun jokeri Antti Seppänen kotiutti vielä tuplajuoksun tuoneen Kemppaisen, päättyi ensimmäinen jakso kotijoukkueen 6–5 voittoon.
Rastin hyvä vire jatkui toisen jakson alussakin. Samu Moilanen ja Antti Seppänen onnistuivat kotiutuksissa, ja yksi juoksu tuli harhaheitolla. Muilla sisävuoroillansa kotijoukkue ei kuitenkaan juoksujen tekoon pystynyt, kun taas Joensuu onnistui toisella jaksolla yhteensä seitsemän kertaa ja vei jakson nimiinsä luvuin 3–7.
Supervuorossa kumpikaan joukkue ei saanut juoksuja aikaiseksi, ja edessä oli kotiutuslyöntikisa. Rasti aloitti kisan hyvin, kun Hannu Laitinen kotiutti Ville Seppäsen. Antti Seppänen löi omalla vuorollaan kakkospuolelta läpi. Kotiin ehti Tuomo Juntunen, ja Seppänen kiersi itse kunniajuoksun. Joensuu kuitenkin onnistui tasoittamaan tilanteen kolmella juoksullaan.
Myös toinen kotiutuslyöntikierros päättyi tasan, ja ratkaisu siirtyi kolmannelle kierrokselle. Siinä Rasti sai yhden juoksun harhaheitolla. Vierailijat puolestaan onnistuivat kahdesti, ja näin ottelu päättyi Joensuun 1–2 voittoon.
Rastin pelinjohtaja Antti Westersund oli tappiosta huolimatta tyytyväinen kuluneeseen kauteen.
– Joukkue pelasi hyvän kauden ja voitti runkosarjan ensimmäistä kertaa, Westersund summasi.
– Tässä ratkaisevassa ottelussa meiltä puuttui kaksi tärkeää pelaajaa, ja lisäksi Hannu Laitinen ja Kosti Piirainen loukkaantuivat ottelun kuluessa.
Westersundin mukaan Rastin joukkue on nuori ja kehityskykyinen. Jos pelaajarinki pysyy jatkossa kasassa, on joukkueella pelinjohtajan mielestä tulevalla kaudella täysin realistiset mahdollisuudet sarjanousuun.
Lyödyt / tuodut:
- Janne Kemppainen 1+2/2
- Tommi Tauriainen 1/0
- Samu Moilanen 1/0
- Antti Seppänen 1/0
- Esa Lukkari 0/3
- Ville Seppänen 0/2
- Aki Martikainen 0/1
- Hannu Laitinen 0/1
Palkitut:
1. Janne Kemppainen
2. Samu Moilanen
Kauden statistiikat:
- Annukka Kantola :: Ylä-Kainuu :: 29.08.2006 -
Joensuu tasoitti otteluvoitot tiukan taistelun jälkeen
Su 20.8 Joensuu - Suomussalmi 2-1 (1-4, 6-3, 2-1)
Suomussalmen Rasti ja Joensuun Maila jatkavat Itä-lohkon välieriä vielä kolmanteen otteluun, kun Joensuu voitti toisen kohtaamisen kotikentällään Mehtimäellä tiukan taiston jälkeen 2-1 (1-3, 6-3, 2-1). Molemmilla joukkueilla oli tullut muutamia muutoksia edellisen päivän kokoonpanoihin. Rastin kokoonpano oli hieman heikentynyt, kun pelistä puuttuivat Tommi Tauriainen ja Samu Moilanen. Joensuu puolestaan oli saanut kolme vahvistusta lisää kun Hannu Ikonen, Mikko Pirhonen ja Mikko Tiainen olivat kokoonpanossa. Kolmikko on pelannut urallaan superia ja ykköspesistä, joten vahvistukset olivat todella nimekkäitä ja heidän pelipanos näkyi Joensuun pelissä sekä sisällä, että ulkona. Mutta Rasti ei antautunut taisteluitta ja ottelu tarjosi kotiyleisölle monenlaisia tapahtumia sekä jännitystä alusta loppuun saakka.
Tiivistä ja liikkuvaa ulkopeliä
Ottelu alkoi Rastin osalta ihan hyvin, mutta Joensuu pystyi kuitenkin avaamaan juoksutilinsä, kun Juuso Luostarinen löi ajolähdössä väliin ja Hannu Ikonen toi ottelun avausjuoksun. Rasti pystyi luomaan pari kotiutustilannetta, mutta juoksuja ei nähty. Jakson ratkaisu nähtiinkin yllättäen jo toisessa vuorossa, kun Rasti intoutui esittämään taas parastaan mailan varressa. Kärki rakenteli tilanteen ja Hannu Laitinen löi 3-pussarilla Viljami Juntusen kotiin. Seuraavana lyöjänä Janne Kemppainen löi Esa Lukkarin kotiin kolmospuolen välilyönnillä. Ja eikä aikaakaan, kun Riku Tolonen löi pallon väliin kakkoskopparin eteen ja Aki Martikainen toi 1-3 johtojuoksun.
Toisen vuoroparin jälkeen Rastin ulkopeli oli täyttä rautaa ja Joensuu ei saanut seuraavien kahden vuoron aikana miestä edes kolmospesälle saakka. Jakson viimeisen juoksun esitteli Rastin Esa Lukkari, joka puhkaisi kakkosrajan 2-tilanteessa ja Ville Seppänen pinkoi kotiin asti. Voitaneen sanoa, että Rasti voitti ensimmäisen jakson tiiviin ulkopelinsä ansiosta, sillä ensimmäisen jakson kolmostilanteet olivat 2-8 vierailijoiden hyväksi.
Joensuu paransi, Rastin ote herpaantui
Toisella jaksolla Rastin ote pääsi jostakin syystä herpaantumaan ja toisaalta Joensuu paransi peliään. Juoksutilin ensiksi avasi kuitenkin Suomussalmi. Hannu Laitinen löi ajolähdössä 2-saumalyönnillä Ville Seppäsen kotiin. Tasoittavallaan Joensuu karkasi kuitenkin jo 3-1 johtoon hieman haparoineen Rastin ulkokentän avustuksella. Ensimmäinen juoksu oli ansaittu, kun Teemu Tikka löi ajolähdössä merkatulla välilyönnillään kotiin Ilkka Männikön. Toinen juoksu tuli harhaheitolla Rastin polttoheitton lipsahdettua 3-pesän taakse ja kolmaskin juoksu annettiin lahjana, kun pussinpohjalyönti sirvahti Aki Martikaisen räpylästä polttolinjan taakse ja Teemu Tikka juoksi kotiin.
Toisen ja kolmannen vuoron Rasti pelasi hieman heikosti. Ulkopelissä ei ollut ensimmäisen jakson tapaista liikettä ja sisäpelissä sattui paljon helppoja virheitä, mikä heijastui varsin suurina määrinä paloja kärjen takana. Joensuu ei jättänyt Rastin heikkoa hetkeä käyttämättä, vaan onnistui tekemään vielä kolme juoksua lisää. Hienoimman suorituksen esitti Joensuun Valtteri Lumatjärvi, jonka viistomailalyönti painui 2-pesän päältä maisemiin ja tuloksena oli kunnari tyhjään kenttään.
Viimeisessä vuorossaan Rasti heräsi jälleen taistelemaan ottelun voitosta ja onnistui luomaan useita tilanteita. Tulostakin syntyi parin juoksun verran. Ensin Tuomo Juntunen eteni kentälle ja Riku Tolonen löi pallon läpi kolmosrajasta. Juntunen juoksi kotiin asti. Hetken kuluttua Aki Martikainen kavensi kolmospuolen välilyönnillään, tuojana lyönnillä oli Ville Seppänen. Joensuu voitti toisen jakson ansaitusti 6-3.
Läpilyönti ratkaisi
Superissa Rasti sai tehtyä yhden juoksun Esa Lukkarin kumuralyönnillä takakentälle. Mutta ottelu sai Rastin kannalta ikävän lopun, kun superpesiksessä tällä kaudella etenijäjokerina 27 ottelua pelannut Hannu Ikonen pamautti pallon ykköstilanteessa 2-luukusta maisemiin kunnarin arvoisesti ja samalla kotiin kiirehti myös Ilkka Männikkö.
Palkintoja ei superpesispaikkakunnalla jaeltu, mutta Rastin onnistujiin voidaan mainita ainakin Esa Lukkari, joka löi 2 juoksua ja toi yhden. Kärkietenijä Ville Seppänen toi ottelussa 4 juoksua. Seuraava ja ratkaiseva kolmas ottelu pelataan ensi lauantaina 26.8. Pitämän kentällä klo 13.00 alkaen.
Tervetuloa kannustamaan Rasti loppuotteluun!
Lyödyt / tuodut:
- Esa Lukkari 2/1
- Hannu Laitinen 2/0
- Riku Tolonen 2/0
- Aki Martikainen 1/1
- Janne Kemppainen 1/0
- Ville Seppänen 0/4
- Viljami Juntunen 0/1
- Tuomo Juntunen 0/1
Palkitut:
1. Joensuussa ei jaettu palkintoja!
Kauden statistiikat:
- Aki Martikainen :: 20.08.2006 -
Rasti avasi pudotuspelit voitolla
La 19.8 Suomussalmi - Joensuu 2-0 (13-5, 4-3)
Rasti aloitti miesten maakuntasarjan itälohkon välierät vahvasti. Rasti otti puhtaan 2-0 voiton runkosarjassa neljänneksi sijoittuneesta Joensuun Mailan kakkosjoukkueesta. Jaksot ottelussa menivät 13-4 ja 4-3. Voitto laittoi Joensuun selkä seinää vasten, sillä kahdella voitolla edetään finaaleihin.
Huikeaa lyöntipeliä ensimmäisellä jaksolla
Rasti aloitti ottelun terävästi. Ulkopelissä vierailijoille ei annettu yhtään juoksua. Oma lyöntivuoro ei olisi voinut paremmin alkaa, kun kärkietenijä Ville Seppänen löi pallon kakkosjatkeelta läpi ja kerkesi kiertää kunnarin tyhjään kenttään. Seppänen toi vielä tuplajuoksun Aki Martikaisen välilyönnillä. Toisessa ulkovuorossa ottelun tärkeys näkyi kotijoukkueen otteissa. Valtteri Lumatjärvi pääsi puoli-ilmaiseksi kolmoselle Rastin ulkopelivirheiden avustuksella ja Antti Remes löi miehen kotiin Rastin etumiehen räpylän kautta. Joensuu pääsi vielä tasoihin, kun Hannu Laitisen polttoheitto lipsahti kolmospesän ylitse. Virheistä sisuuntuneena Rasti teki tarvittavat palot nopeasti välipesille.
Toinen lyöntivuoro olikin sitten sellaista näytöstä, ettei Pitämällä olla pitkään aikaan nähty. Tuloksena oli upeat 11 lyötyä juoksua. Lyönnit olivat näyttäviä suorituksia ja Joensuu ei voinut juoksuille juuri mitään. Eniten vuorossa tahtipuikkoa heilutti mahtavaan syysvireeseen äitynyt Viljami Juntunen, joka löi vuorossa peräti kaksi kunnaria. Ensimmäinen syntyi kolmosrajasta ja toinen takakentältä. Myös Tuomo Juntunen ja Riku Tolonen onnistuivat lyömään kunnarit. Rastin vuoro kesti lähes täydet kolme lyöntikierrosta. Vuoron jälkeen jakson voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä ja loppu jakso olikin vain pelailua. Joensuu onnistui vielä silottelemaan lukemia lyömällä kolme juoksua. Jakso selvästi kotijoukkueelle luvuin 13-5.
Toinen jakso tiukkaa taistelua
Toisella jaksolla ottelu tiukentui selvästi. Rasti aloitti pitkästä aikaa toisen jakson terävästi tehden 4 juoksua. Tosin hieman upeata alkua avittivat myös vastustajan virheet. Kaksi ensimmäistä juoksua saatiin harhoilla Joensuun polttoheittojen lipsahdettua 3-pesän ohi. Kolmas juoksu oli upea suoritus Tommi Tauriaiselta. Tauriainen löi pallon 1-tilanteessa viimeisellä lyönnillä riskillä 2-rajaan ja pallo meni läpi. Tommi kiersi itse kunnarin, mutta ykköspesältä kotiin pyrkinyt Janne Kemppainen paloi niukasti kotipesän kynnyksellä. Vuorossa nähtiin vielä yksi juoksu, kun Viljami Juntunen kotiutti näpyllä tuplajuoksun tuoneen Tauriaisen.
Tässä vaiheessa moni epäili ottelun olevan jo ohitse. Rasti teki nopeasti kaksi paloa, mutta Joensuun lyöjäjokeri Antti Remes vastasi kolmosrajan puhkaisseella läpilyönnillä 2-tilanteessa ja tilanne oli hetkessä 4-3. Loppujakso oli tiukkaa ulkopeliä puolin ja toisin. Juoksuja ei kuitenkaan enää nähty hyvistä yrityksistä huolimatta ja näin voitto jäi Suomussalmelle.
Rastin parhaana palkittiin vastustamattomassa lyöntivireessä ollut Viljami Juntunen. Viljami löi 2+3 ja toi 5 juoksua. Kakkospalkinnon pokkasi jälleen upean lukkaripelin pelannut Riku Tolonen. Kuitenkaan koko joukkueen hienoa panosta ei pidä unohtaa, sillä joukkueen kärjenvaihtamisprosentti ottelussa oli peräti 76. Rastilta peräti 5 miestä onnistui lyömään kunnarin.
Lyödyt / tuodut:
- Viljami Juntunen 2+3/5 (12 kärkilyöntiä 100% tehoilla)
- Riku Tolonen 1+1/2
- Tuomo Juntunen 1+1/2
- Ville Seppänen 1+0/3
- Tommi Tauriainen 1+0/2
- Aki Martikainen 2/1
- Esa Lukkari 1/1
- Hannu Laitinen 1/0
- Toni Heikkinen 0/1
Palkitut:
1. Viljami Juntunen
2. Riku Tolonen
Kauden statistiikat:
- Aki Martikainen :: 19.08.2006 -
Rasti voitti runkosarjan ensimmäistä kertaa
Pudotuspelit alkavat puolentoista viikon päästä
 |
Tässä näpäyttävä Viljami Juntunen on ollut
Rastin parhaita pelaajia koko kauden ajan.
© Juhani Mustonen :: Ylä Kainuu |
Suomussalmen Rasti ylsi ensimmäistä kertaa pesäpallon maakuntasarjassa runkosarjan voittoon. Voitto antaa Rastille kotiotteluedun puolentoista viikon kuluttua alkaviin pudotuspeleihin ja silloin vastustajana on Joensuun Maila. Muut pudotuspelijoukkueet ovat Nurmeksen Sepot ja Kulhon Kunto.
Viime viikonvaihteessa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros. Rasti hävisi lauantaina supervuoron jälkeen Nurmeksen Sepoille 1-2 (10-5, 1-6, 0-2), mutta pystyi sunnuntaina voittamaan vieraskentällä Nerkoon NeNu-Pesiksen 2-0 (4-3, 6-4). Sunnuntain voitto ratkaisi runkosarjan voiton Rastille.
Rastin pelinjohtaja Antti Westersund on syystäkin tyytyväinen hyvin menneeseen kauteen. Hän toivoo vain, että loppupeleihin saataisiin kaikki joukkueen ringissä olevat miehet.
– Kokoonpano-ongelmia on ollut kesän aikana. Esimerkiksi tappiollisesta Kuhmo-pelistä puuttui kuusi pelaajaa, Westersund kertoo.
Viime viikonloppunakin oli poissa kaksi aloituskokoonpanon pelaajaa.
– Joukkue on ollut tasainen ja olemme pystyneet lyömään joka kohdasta, pelinjohtaja iloitsee.
– Osa joukkueesta on harjoitellut hyvin myös talven aikana ja se on näkynyt tason nousuna.
Vahvistuksista ollut apua
Westersund arvioi myös Sotkamosta tulleiden vahvistusten Riku Tolosen ja Esa Lukkarin panokset hyvin sujuneen kauden osalta merkittäviksi. Rinki on ollut laajempi kuin koskaan aikaisemmin ja myös jokeripelaajia on päästy käyttämään.
Talven aikana Kajaanissa harjoitellut Aki Martikainen on noussut tällä kaudella Rastin tehokkaimmaksi lyöjäksi. Hän on kerännyt runkosarjassa 4+30 lyöntiä. Hannu Laitisen saldo on lähes yhtä kova – 1+29. Samu Moilanen on lyönyt 1+16.
Antti Westersund odottaa mielenkiinnolla, minkälainen joukkue Joensuusta tulee pudotuspeleihin. Paikkakunnaltahan löytyy runsaasti entisiä pääsarjan pelaajia. Se nähdään lauantaina 19. elokuuta, kun pudotuspelit pyörähtävät käyntiin. Panoksena on suomensarjapaikka ensi kaudella.
- Juhani Mustonen :: Ylä-Kainuu :: 10.08.2006 -
Rasti kaatoi Nerkoon, historiallinen lohkovoitto varmistui
Su 6.8 Nerkoo - Suomussalmi 0-2 (3-4, 4-6)
Pesisrastin miesten maakuntasarjajoukkue voitti sunnuntaina Nerkoon jaksoin 0-2 (3-4, 4-6). Ottelu oli tyypillistä Rastia tällä kaudella, pelattiin juuri sen verran kuin voittoon oli tarvista. Voitto varmisti joukkueelle itälohkon voiton. Maakuntasarjan runkosarjan ykköstila on seuran historian ensimmäinen. Lohkovoiton myötä Rasti sai kotiedun play-offeihin. Vastustajaksi ensimmäisellä kierroksella asettuu Joensuun Maila 2.
Nihkeä ensimmäinen jakso
Ensimmäisellä jaksolla Rasti aloitti terävästi. Lukkari Tolosen korkeat tolpat purivat ja ulkopeli oli todella liikkuvaa. Kotijoukkue ei päässyt edes 2-pesälle ja Rasti puolestaan myllytti lähes kaksi täyttä lyöntikierrosta, lyöden kaksi juoksua. Ensimmäinen juoksu tuli harhaheitolla, kun Nerkoo yritti polttaa Riku Tolosta 2-pesälle 1-3-tilanteessa. Kotiin juoksi Tommi Tauriainen. Toisen juoksun löi Samu Moilanen, joka löi Antti Holapan kahdella lyönnillä 1-pesältä kotiin asti. Tosen aloittavalla Nerkoo sai ajolähdön Rastin ulkopelivirheen seurauksena, koppilyönti pääsi tippumaan maahan. Nerkoo kiitti ja Juha Asunmaa löi juoksun 2-pesälle suuntautuneella pomppupallolla. Tasoittavallaan Rasti lisäsi johtoaan Hannu Laitisen 2-saumalyönnillä. Tässä vaiheessa Rasti ilmeisesti luuli jakson olevan jo ohi ja rupesi löysäilemään. Ulkopelissä ruvettiin lepsuilemaan ja Nerkoo sai tehtyä kaksi juoksua harhaheitoilla ja välilyönnillä. Edettiin 3-3 tasatilanteessa neljännen tasoittavalle asti, jolloin Rasti heräsi horroksestaan. Jokeri Sakari Päiviö saateltiin 3-pesälle ja Antti Holappa löi pallon vastustamattomasti väliin. Päiviö juoksi kotiin tuulettaen jakson voittojuoksua.
Rasti ryhdistäytyi toisen jakson lopussa
Olisi Rastin luullut syttyvän heti toiselle jaksolle, sillä voitolla se varmistaisi lohkovoiton. Mutta toisin kävi. Heti alkuun Rasti sai tehtyä perusajolähdön ja Aki Martikaisen 3-puolen suikerolla kotiin pyrähti kärki Janne Kemppainen, mutta Nerkoo pääsi kuittaamaan kahdella juoksulla. Toisen aloittavallaan Rasti sai aikaan vain yhden juoksun, kun Nerkoon lukkari Asunmaa antoi kaksi väärää ja Riku Tolonen käveli kotiin. Taas Rasti päästi Nerkoon 2-juoksun johtoon 2-koppari Antikaisen takakentän yllättäneellä läpilyönnillä. Kunnarin jälkeen Rasti heräsi todellisuuteen ja rupesi pelaamaan lähempänä omaa tasoaan. Palot tehtiin nopeasti ja lyöntipeliin saatiin uutta tarkkuutta. Kolmannessa vuorossa joukkue siirtyi johtoon kolmen tehdyn juoksun ansiosta. Jakson kolmannen juoksun löi Tuomo Juntunen 2-sauma lyönnillään, tasoitus tuli harhaheitolla ja johtojuoksun löi Aki Martikainen 2-kopparin edestä. Kun Hannu Laitinen löi viimeisessä vuorossa vielä Janne Kemppaisen kotiin, lähti pisteet Kainuuseen.
Ottelussa Rastista palkittiin upean lukkaripelin pelannut ja sisälläkin lähes erehtymättömästi pelannut Riku Tolonen. Toisella palkinnolla pyttykerho muisti 3-koppari Antti Holappaa, joka löi ja toi yhden juoksun ja onnistui myös ulkopelissään. Vasta kolmatta kertaa tällä kaudella kokoonpanossa esiintynyt etenijäjokeri Sakari Päiviö kiitti vastuusta. Päiviö onnistui 100% kentällemenoissaan ja toikin ottelussa kaksi juoksua.
Rasti kohtaa Joensuun
Rastin pelit jatkuvat pudotuspeleissä Joensuun Mailan kakkosjoukkuetta vastaan. Kahdella voitolla edetään maakuntasarjan itälohkon loppuotteluun, josta voittaja nousee suomensarjaan. Toinen ottelupari on Nurmes-Kulho. Rastin ottelut alkavat 19.8.2006 Pitämän kentällä klo 13. Tervetuloa kannustamaan Rasti voittoon.
Lyödyt / tuodut Nerkoo pelissä:
- Aki Martikainen 2/1
- Hannu Laitinen 2/0
- Antti Holappa 1/1
- Tuomo Juntunen 1/0
- Samu Moilanen 1/0
- Janne Kemppainen 0/2
- Sakari Päiviö 0/2
- Riku Tolonen 0/2
- Viljami Juntunen 0/1
- Tommi Tauriainen 0/1
Palkitut:
1. Riku Tolonen
2. Antti Holappa
Kauden statistiikat:
- Aki Martikainen :: 08.08.2006 -
Rasti hävisi kärkitaiston niukasti Nurmekselle
La 5.8 Suomussalmi - Nurmes 1-2 (10-5, 1-6, 0-2)
Miesten maakuntasarjan itälohkon kärkikamppailu Suomussalmi - Nurmes tarjosi hienoja suorituksia ja mukavasti tunnetta. Ottelussa ei pelattu pelkästään voitosta, vaan selvästi otettiin mittaa henkisestä kantista pudotuspelejä varten. Ottelussa nähtiin nimittäin muutama turpakäräjä, mutta varoituksilta vältyttiin ihmeen kaupalla. Nurmes voitti ottelun supervuoroparin jälkeen 1-2 (10-5, 1-6, 0-2).
Sisäpelin näytös
Ottelun ensimmäinen jakso oli hienoisesti Rastin hallintaa. Joukkue rakensi jaksolla 13 takatilannetta ja pystyi lyömään hyvillä lyönneillä 10 juoksua. Jakso alkoi tunnustellen ja molempien joukkueiden ulkopeli oli tiivistä. Toisessa vuorossa alkoi kuitenkin tapahtua. Nurmes siirtyi ensin juoksun johtoon, mutta Rasti vastasi rajusti takaisin. Ensin Janne Kemppainen tasoitti ottelun ja kun Nurmeksen polttoheitto lipsahti kotipesän ohitse tuli johtojuoksu vielä harhaheitolla. Hetkenkuluttua Viljami Juntunen paukautti pallon kolmosjatkeelta läpi ja tuloksena kunnari ja yksi tavallinen juoksu. Juntunen toi vielä tuplajuoksun Hannu Laitisen välilyönnillä. Tilanne oli hetkessä 5-1. Nurmes ei kuitenkaan antautunut helpolla. Rastin polttoheitto viuhui kolmospesän ohitse ja kotiin juoksi kaksi miestä. Vauhtiin päästyään Nurmeksen jokeri Tomi Rautsi löi pallon takaa läpi ja tasoitti ottelun 5-5. Rastin vastaus oli jälleen kova. Joukkue rakensi 5 peräkkäistä takatilannetta ja pystyi lyömään niistä kolme juoksua. Lyöjinä kunnostautuivat Antti Holappa, Janne Kemppainen ja Viljami Juntunen. Mutta upea vuoro ei ollut vielä ohi. Tilanne luotiin väkisin päälle ja Samu Moilanen ja Esa Lukkari löivät pinnat mieheen. Tästä Nurmes ei enää toipunut ja jakso Rastille 10-5.
Heikko toinen jakso
Olisiko kotijoukkueen puseroihin hiipinyt pienoinen hyvänolontunne, sillä toisella jaksolla ottelun hallinta muuttui selkeästi Nurmekselle. Rastin sisäpeli hyytyi pahasti ja ulkonakin sattui pieniä virheitä. Toki ei pidä unohtaa vastustajan osuuttakaan tapahtumista, Nurmeksen ulkopeli ja sisäpelissä kärki toimi todella hyvin ja kotiuttajat löivät hyviä lyöntejä. Muutan juoksun Rasti lahjoitti vierailleen kuitenkin harhaheitoilla. Jakso Nurmekselle 1-6.
Nukahdus ratkaisi ottelun
Supervuoron Suomussalmi aloitti terävästi. Nopeasti taululle laitettiin kaksi paloa Nurmeksen kärjestä, mutta Nurmes sai lopulta rakennettua ajolähdön, jossa Sami Meriläisen "pomppupallo" puhkaisi Rastin 2-rajan ja kotiin kipitti kaksi miestä. Omalla tasoittavallaan Rasti pystyi luomaan takatilanteen, mutta Aki Martikaisen välilyönnillä kotiin yrittänyt Viljami Juntunen paloi täpärästi. Näin voitto kirjattiin vierailijoille.
Minimitavoite täyttyi, Holappa teki comebackin
Rastista palkittiin ykköspalkinnolla erityisesti mailan varressa kunnostautunut 3-polttaja Viljami Juntunen. Viljami löi ottelussa kunnarin ja kaksi tavallista, sekä ehti tuomaankin vielä 2 juoksua. Toisen palkinnon koppasi tasaisilla otteillaan 2-polttaja Aki Martikainen. Janne Kemppainen pelasi joukkueen kärkenä upeasti, mies löi ja toi kaksi juoksua. Rastin aikaisempien vuosien runkopelaaja Antti Holappa teki paluun joukkueeseen loppukaudeksi. Holappa pelasi takuu varman ottelun ulkokentällä ja oli onnistuja myös sisällä lyöden yhden ja tuoden kolme juoksua.
Rasti saavutti ottelussa minimitavoitteensa, yhden pisteen. Mikäli Rasti voittaa huomenna Nerkoon, voittaa Suomussalmi itä-lohkon runkosarjan. Tappiolla Rasti sijoittuu sarjassa kakkoseksi.
Lyödyt / tuodut Nurmes pelissä:
- Viljami Juntunen 1+2/2 (10 kärkilyöntiä)
- Janne Kemppainen 2/2
- Antti Holappa 1/3
- Hannu Laitinen 1/1
- Samu Moilanen 1/1
- Esa Lukkari 1/0
- Aki Martikainen 1/0
- Riku Tolonen 0/1
- Tommi Tauriainen 0/1
Palkitut:
1. Viljami Juntunen
2. Aki Martikainen
Kauden statistiikat:
- Aki Martikainen :: 05.08.2006 -
Kuhmo yllätti Rastin, lohkon voittotaistelu tiivistyi
La 29.7 Kuhmo - Suomussalmi 2-0 (7-1, 5-4)
Rastin miehet kokivat kirvelevän tappion Kuhmossa lauantaina 29.7. luvuin 2-0 (7-1, 5-4). Tappio tiukensi Itälohkon runkosarjan voittokamppailua, kun Nurmes voitti Maaningan sunnuntaina 2-0 ja siirtyi lohkon kärkeen yhden pisteen erolla Rastiin. Molemmilla joukkueilla on jäljellä kaksi ottelua runkosarjassa ja lohkon voittokamppailu nähtäneen tulevana lauantaina 5.8. Pitämän kentällä klo 13 alkaen, kun Rasti ja Nurmes ottavat yhteen.
Poissaolot vaivasivat, Rastin ulkopeli oli sekaisin
Lauantainen ottelu oli jo lähtökohdiltaan äärimmäisen epäkiitollinen Rastille. Rasti sai mukaan otteluun 10 pelaajaa ja kentällä esiintyi vain neljä pelaajaa normaalista avausyhdeksiköstä. Kun erityisesti Kuhmon ulkopeli oli parantunut selvästi joukkueiden edellisestä kohtaamisesta, ei Rasti pystynyt ottamaan edes yhtä pistettä mukaansa tämänkertaisesta paikallispelistä. Rastin D-poika Tuukka Oikarinen pelasi ottelussa ensimmäisen miesten sarjaottelunsa. Tuukka onnistui ottelussa kuitenkin hienosti täyttämällä paikkansa ulkokentällä ja lyömällä yhden juoksun toisella jaksolla.
Ottelun ensimmäinen jakso oli ratkennut ennen kuin se kerkesi edes kunnolla alkaa. Rastin pelaajista suurin osa pelasi itselleen oudolla pelipaikalla ja peli oli hyvin sekaista. Kuhmo käytti Rastin hapuilun surutta hyväkseen ja sai tehtyä 6 juoksua kahdella ensimmäisellä lyöntivuorollaan. Näistä juoksuista Rasti lahjoitti vastustajalleen suoraan kolme, kun kaksi juoksua annettiin harhaheitolla ja yksi juoksu tuli muuten niin hyvän ottelun lautasen ääressä toimineen Samu Moilasen vapaataipaleella. Kun sisäpeli ei ottanut luistaakseen millään tavoin, vei Kuhmo jakson luvuin 7-1.
Parannusta toisella jaksolla
Toinen jakso alkoi siitä mihin ottelun ensimmäinen jakso oli päättynyt. Rastin ulkokenttä ei saanut pääsääntöisesti lyhyitä lyöntejä viljelleitä Kuhmolaisia millään kuriin. Kuhmo löi vuorossa kolme juoksua. Tasoittavallaan Rasti näytti kuitenkin, että vaikka yli puolet joukkueesta oli sivussa, niin reserveistäkin löytyy osaamista. Samu Moilanen löi ajolähdössä kolmosluukusta pallon läpi ja kotiin kirmasivat Tuomo Juntunen ja Hannu Laitinen. Heti perään Toni Heikkinen kotiutti Samu Moilasen välilyönnillään ja ottelu oli tasan.
Tässä vaiheessa pelinjohtaja Antti Westersund siirsi joukkueen kapteenin Hannu Laitisen vaihtotilanteissa etumieheksi ja Kuhmon vaihtotilanteiden ratkaisut vaikeutuivat selvästi. Kuhmo sai kuitenkin tehtyä vuorossa vielä 2 juoksua. Ensimmäinen syntyi harhaheitolla kolmospesältä ja toinen Janne Ohtosen saumalyönnillä. Rasti kavensi vuorossa vielä 5-4 Tuukka Oikarisen välilyönnillä.
Lopussa jaksoa Rastin ulkopeli alkoi löytää uomiaan ja Kuhmo ei saanutkaan enää yhtään juoksua aikaan. Rasti rakenteli vielä useita takatilanteita, mutta juoksuja ei saatu enää aikaan. Lähimpänä juoksua oli Ville Seppänen joka löi viimeisenä lyöjänä kahden palon tilanteessa pallon väliin, mutta Kuhmon ulkokenttä hoksasi polttaa Toni Heikkisen kakkospesälle ennen kärkietenijän kotipesään ehtimistä.
Rastista palkittiin kaksi lyötyä ja yhden tuodun sekä mallikkaan lukkarointipelin esittänyt Samu Moilanen. Toinen palkittu oli Hannu Laitinen, joka löi ja toi yhden sekä pelasi ulkokentällä todella suurta roolia. Rastin seuraava ottelu on lauantaina 5.8. klo 13 Pitämän kentällä, jolloin vastaan asettuu sarjakärki Nurmeksen Sepot. Nurmes johtaa lohkoa yhden pisteen erolla ennen Rastia. Ottelussa tullaankin ratkaisemaan todennäköisesti lohkon kärkipaikka. Kärkipaikka tietäisi kotietua kuun puolessa välissä alkaviin suomensarjan nousukarsintoihin. Tervetuloa kannustamaan Rasti voittoon.
Lyödyt / tuodut Kuhmo pelissä:
- Samu Moilanen 2/1
- Hannu Laitinen 1/1
- Toni Heikkinen 1/1
- Tuukka Oikarinen 1/0
- Tuomo Juntunen 0/1
- Kosti Piirainen 0/1
Palkitut:
1. Samu Moilanen
2. Hannu Laitinen
Kauden statistiikat:
- Aki Martikainen :: 31.07.2006 -
SiiPe kaatui, Rastin jatkopaikka nousukarsintoihin varmistui
Su 23.7 Siilinjärvi - Suomussalmi 0-2 (7-8, 6-8)
Rastin miehet pelasivat sunnuntaina 23.7. tiukan kamppailun Siilinjärven Pesistä vastaan. Joukkueen ringistä puuttui muutamia avauskokoonpanon miehiä, mutta se ei menoa hidastanut. Joukkue otti niukan, mutta ansaitun voiton savolaisjoukkueesta ja on taas hieman lähempänä maakuntasarjan itälohkon voittoa. Lohkovoitolla joukkue saisi kotiedun elokuussa alkaviin suomensarjan nousukarsintoihin.
Tasaista vääntöä
Ensimmäisessä vuorossa Siilijärvi siirtyi peräti 4-0 johtoon Eetu Savolaisen tahdittamana, kun mies löi kakkostilanteessa pallon 2-rajasta läpi Manttun monttuun asti. Tuloksena lyönnillä oli kolme juoksua. Heti perään SiiPe siirtyi 4-0 johtoon välilyönnillä kakkoskoppari Toni Heikkisen edestä. Rasti tuli kuitenkin tasoittavalleen terävästi. Kärki rakensi ajolähdön Hannu Laitiselle ja Laitinen paukutti välilyönnillä Viljami juntusen kotiin. Hetken kuluttua SiiPe avitti Rastia heittämällä polttoheiton 2-pesän ohi Monttuun ja kotiin kirmasivat Aki Martikainen ja Hannu Laitinen. Tasoitus juoksun tarjoili Tuomo Juntunen upealla välilyönnillään ja kotiin ehti Riku Tolonen.
Toisessa vuorossa Rastin ulkopeli oli pitävää ja SiiPe ei pystynyt lisäämään juoksutiliään. Tasoittavallaan Rasti aloitti heti juoksujen teon. 2-kärki rakensi tilanteen ja Kosti Piirainen löi välilyönnillä Hannu Laitisen kotiin. Seuraavana lyömään tullut jokeri Antti Seppänen kotiutti 2-puolen pussinpohjalyönnillä Samu Moilasen. Lisää oli luvassa, kärki rakensi ajolähdön ja Tuomo Juntunen löi vapaan lyönnin takakentälle. SiiPe:n kopparit haparoivat hieman ja Antti Seppänen viiletti kotiin. Seuraavana lyöjänä Aki Martikainen sivalsi pallon 2-saumaan ja Ville Seppänen kiiruhti kotiin. Rastin upean vuoron jälkeen taululla komeilivat 4-8 lukemat.
Kolmannessa vuorossa Rastin ote herpaantui hieman ja SiiPe pääsi peliin mukaan harhaheitolla. Samu Moilasen polttoheitto viuhui ohi kakkospesän ja tuloksena oli kaksi juoksua kotijoukkueelle. Muita kolmostilanteita SiiPe ei kuitenkaan saanut edes luotua vuorollaan. Rastin oma vuoro oli vähintäänkin torso, sillä lyömässä kerkesi käydä vain 4 lyöjää ja tuloksena oli kolme paloa.
Jakson viimeisessä vuorossa Siilinjärvi yritti tasoittaa ottelun tosissaan. Erno Tuomainen löi 2-kulmasta kunnarin tyhjään kenttään. Lukkari Riku Tolosen upeat otteet lautasen ääressä ja hyvin liikkunut ulkokenttä eliminoivat kuitenkin vierailijoiden pelin ja tuloksena oli kolme paloa kärjen takana ja jakso oli ohi.
Shokkihoitoa kotijoukkueelle
Toisen jakson Rasti päätti ratkaista heti avausvuorossa. Joukkue löi lähes kaksi täyttä kierrosta ja tuloksena oli peräti viisi juoksua. Vuoron alussa Jokeri Sakari Päiviö saateltiin kolmospesälle ja hyvässä lyöntikunnossa ollut Hannu Laitinen kotiutti Päiviön välilyönnillä. Hetken kuluttua Antti Seppänen kotiutti Laitisen 2-puolen lyönnillään. Eikä aikaakaan kulunut kun Toni Heikkinen löi 1-tilanteessa pallon 2-luukusta monttuun ja Heikkinen kiersi ensimmäisen kunnarinsa miesten sarjassa. Samalla kotiin kiiruhti myös Kosti Piirainen. Vuoron viimeisestä juoksusta vastasi jo toista kertaa vuorossa lyömässä ollut Hannu Laitinen, joka kotiutti jälleen välilyönnillä Ville Seppäsen.
Toisessa vuorossa Rastin juoksutilin avasi kotijoukkue heittämällä polttoheiton monttuun ja Toni Heikkisellä oli helppo juosta rauhassa kotiin. Lisäjuoksuja vuorossa ei näyttänyt enää syntyvän, kunnes Antti Seppänen löi ensin ajolähdössä kentän tyhjäksi kopilla ja heti perään pallon maisemiin 2-luukusta. Seppänen kiersi siis kunnarin tyhjään kenttään. Tasoittavalla vuorollaan Rasti näytti jättävän Siilinjärven jo toistamiseen nollille, kunnes Eetu Savolainen puhkaisi Rastin kolmosjatkeen ja kotiin kiiruhti kaksi pelaajaa.
Kolmannessa vuorossa Rasti teki ottelun viimeisen juoksunsa. Riku Tolonen löi ajolähdössä kolmossaumasta joukkueen kahdeksannen juoksun Sakari Päiviön tuulettaessa tuotua juoksua. Hyvistä yrityksistä huolimatta lisäjuoksuja ei enää Rastin toimesta nähty. Siilinjärvi sai kolmannessa vuorossa aikaan yhden lisäjuoksun, mutta ottelu näytti olevan jo ohitse.
Tiukka takaa-ajo
Neljännessä vuorossa Rasti näytti olevan tyytyväinen johtoonsa ja sisäpeli ei lähtenyt enää rullaamaan. Viimeisen tasoittavallaan Siilinjärvi laittoi ottelun vielä todella tiukaksi, kun joukkueen kaikki kaikessa, Eetu Savolainen löi pallon upealla laakalyönnillä 2-luukusta pallon monttuun asti. Rastin koppari Toni Heikkinen haki pallon nopeasti montusta ja joukkue sai poltettua yhden pelaajan kotipesään. Tilanteesta syntyi kuitenkin kunnari ja kaksi tavallista juoksua. Yhtääkkiä tilanne olikin jo 6-8. Enempää juoksuja ottelussa ei enää nähty ja näin Rastin upea 6 pisteen viikonloppu oli paketissa.
Ottelussa Rastista palkittiin ykköspalkinnolla jokeri Antti Seppänen, joka löi ottelussa 1+2 juoksua ja ennätti tuomaankin vielä kaksi juoksua. Kakkospalkinnon koppasi lukkari Riku Tolonen, jonka tolpat purivat ulkopelissä ja sisäpelissä Rikun vaihtolyönnit olivat täysin vastustamattomia. Myös Hannu Laitinen (3 lyötyä ja 3 tuotua) ja Toni Heikkinen (1+1 lyötyä ja 2 tuotua) onnistuivat ottelussa erinomaisesti.
Lyödyt / tuodut Siilinjärvi pelissä:
- Antti Seppänen 1+2/2
- Toni Heikkinen 1+1/2
- Hannu Laitinen 3/3
- Tuomo Juntunen 2/0
- Aki Martikainen 1/1
- Riku Tolonen 1/1
- Kosti Piirainen 1/1
- Ville Seppänen 0/2
- Sakari Päiviö 0/2
- Viljami Juntunen 0/1
- Samu Moilanen 0/1
Palkitut:
1. Antti Seppänen
2. Riku Tolonen
Kauden statistiikat:
- Aki Martikainen :: 24.07.2006 -
Rasti kaatoi Maaningan myös kotonaan
La 22.7 Suomussalmi - Maaninka 2-0 (10-5, 7-4)
Juoksujuhlaa
Viikonlopun avausottelu sujui ilman suurempia ongelmia. Rasti hallitsi ensimmäistä jaksoa isännän elkein alusta loppuun. Ensimmäinen vuoro oli vielä hieman tunnustelua ja molemmat joukkueet saivat yhden juoksun. Rastin avausjuoksun löi Aki Martikainen kakkospuolen pussinpohjalyönnillä ja kotiin tuli kärkietenijä Ville Seppänen.
Toisessa vuorossa Rasti lisäsi höyryä oikein kunnolla ja Maaninka näytti tippuvan kelkasta kerralla. Rastin juoksu ilottelu tuotti kuusi juoksua. Ensin numeron kolme hihaansa saanut Tuomo Juntunen löi 2-tilanteessa laakapallon 3-jatkeelta lähes Akovaaraan asti ja tuloksena oli kunnari ja kolme juoksua. Hetken kuluttua Hannu Laitinen taituroi välilyönnillä Juntusen tuplajuoksun arvoisesti kotiin ja Samu Moilanen huudatti kotiyleisöä lyömällä kahdella peräkkäisellä lyönnillä kaksi juoksua.
Maaninka ei kuitenkaan halunnut luovuttaa ja Jesse Kokkonen löi takaa läpi ja kiersi kunnarin tyhjään kenttään. Rasti lahjoitti seuraavan juoksun aivan ilmaisena, kun polttoheitto lipsahti ulos kentältä. Kokkonen taituroi vielä toisenkin juoksun vuoroon ja näin jaksossa oli vielä pelattavaa. Rasti ei kuitenkaan Maaningan juoksuista hätkähtänyt. Joukkue järjesteli ajolähdön ja tällä kertaa oli Aki Martikaisen vuoro lyödä kaksi juoksua eri lyönneillä. Kun vielä Samu Moilanen löi yhden juoksun jaksoon, oli jakso ratkennut.
Terävä avaus toiseen jaksoon
Kuten usein aiemminkin tällä kaudella, Rasti aloitti toisen jakson terävästi. Lukkari Riku Toloselle rakenneltiin ajolähtö ja mies kiitti tilanteesta upeasti. Rikun lyönti läpäisi kolmosrajan ja ”pajatso” tyhjentyi. Tuloksena oli siis kunnari ja kolme tavallista juoksua. Maaninka sai tasoittavallaan hieman lohtua kun jälleen Rasti lahjoitti vierailijoille juoksun harhaheiton muodossa.
Toisessa sisävuorossa Rasti sitten menikin menojaan. Ensin kakkostilanteessa Maaningan lukkari Antti Raatikainen syötti taktisen väärän johon Aki Martikainen joutui lyömään aavistusmerkin oltua päällä. Lyönti suuntautui suoraan kolmospesään, mutta pesävahti ei saanutkaan palloa kiinni ja Ville Seppänen karkasi kotiin asti. Hetkinen edellisestä ja Hannu Laitinen kotiutti Tuomo Juntusen ja Samu Moilanen Aki Martikaisen. Tilanne olikin revennyt jo ratkaisevan tuntuiseen 7-1 lukemiin.
Rastin paras terä katosikin tässä vaiheessa ja joukkueen sisäpeli tukehtui täysin. Kaksi viimeistä sisävuoroa olivat todella heikkoja ja miestä ei saatu edes kolmospesälle asti. Maaninka sai hieman lohtua lukemiinsa, kun se yllätti toisella jaksolla muuten niin hyvin pelanneen Rastin ulkokentän. Koppilyönti karkasi takaa läpi ja kunnarin lisäksi syntyi kaksi lisäjuoksua. Enempää Rasti ei kuitenkaan vierailijoilleen antanut ja viikonlopun ensimmäinen voitto oli selvä.
Rastista ottelussa palkittiin lukkaripelissään ja mailanvarressakin erinomaisesti onnistunut lukkari Riku Tolonen. Toisen palkinnon pokkasi 3-vahti Samu Moilanen, joka onnistui erityisen hyvin kotiutuslyönneissään lyöden 4 juoksua.
Lyödyt / tuodut Maaninka pelissä:
- Riku Tolonen 1+3/1
- Tuomo Juntunen 1+2/3
- Aki Martikainen 4/4
- Samu Moilanen 4/0
- Hannu Laitinen 2/2
- Ville Seppänen 0/4
- Viljami Juntunen 0/2
- Janne Kemppainen 0/1
Palkitut:
1. Riku Tolonen
2. Samu Moilanen
Kauden statistiikat:
- Aki Martikainen :: 23.07.2006 -
Rastille kolme pistettä Maaningalta ja paluu sarjakärkeen
La 8.7 Maaninka - Suomussalmi 0-2 (5-9, 2-9)
Helteisessä säässä tehty vierasmatka ei tylsistyttänyt Rastia
Suomussalmen Rasti voitti Maaningan Mahdin 0-2 (5-9, 2-9) lauantaina 8.7.2006 pelatussa ottelussa. Ottelun alussa Mahti näytti määräävän tahdin ja siirtyikin 2-0 johtoon pussinpohja- ja välilyönneillä. Esa Lukkari löi kuitenkin kavennuksen 2-1 läpi lyönnillään 3-puolelta. Toisessa vuorossa Mahdin hyvät jatkuivat ja joukkue pystyi lyömään 3 juoksua, joista kaksi syntyi Rastin kopparit yllättäneellä lyönnillä.
Terävän alkunsa johdosta Mahti johtikin ottelua hieman yllättäen 5-2. Kolmannessa vuoroparissa Rasti sai kuitenkin hengen päälle loistavasti mailan varressa esiintyneiden Viljami Juntusen ja Esa Lukkarin läpilyönneillä. Läpilyöntien jälkeen mies toisensa jälkeen iski pisteitä hienoilla vedoilla lyöden Mahdin ulkokentästä yhteensä seitsemän juoksua. Rastin mahtava vuoro kesti peräti 20 minuuttia ja jokainen pelaaja kerkesi käydä mailan varressa vähintään kerran! Tästä Mahti ei enää toipunut ja Rasti voitti jakson lopulta selkeästi 5-9.
Ensimmäinen vuoro ratkaisi toisen jakson
Toisen jakson Rasti aloitti terävästi sisällä. Rasti rakensi kärjestä alkaen 5 takatilannetta, joista 4 päättyi vierasjoukkueen tuuletuksiin. Ratkaisujuoksujen lyöjinä kunnostautuivat Janne Kemppainen, Tommi Tauriainen, Riku Tolonen ja Samu Moilanen. Rastin ulkopelikin alkoi terävöityä kohti normaalia tilaansa mm. lukkarina toimineen Riku Tolosen mainioiden otteiden ansiosta. Mahti ei saanut miestä ensimmäisellä yrittämällään edes kolmospesälle.
Toisessa sisävuorossaan Rasti jatkoi painostustaan ja sai aikaan yhden juoksun, kun Mahti lahjoitti ensin harhaheitolla kolmostilanteen Rastille ja Hannu Laitinen sivalsi pallon 3-puolen lyönnillä Esa Lukkarin tuodessa juoksun. Viimeistään tässä vaiheessa oli nähtävillä, että kotijoukkueen taistelutahto alkoi laskea. Rasti tehtaili loppujaksolla vielä useita takatilanteita ja saikin tehtyä vielä neljä juoksua lisää. Upein suoritus näistä oli Esa Lukkarin läpilyönti takatilanteessa 3-luukusta, jolla syntyi kaksi juoksua. Loppujaksolla Mahti sai pientä lohtua, kun se sai läpilyönnillä ja välilyönnillä tehtyä kaksi juoksua, mutta loppupeli oli lähinnä pelkää kosmetiikkaa ja loistavasta säästä nauttimista. Voitollaan Rasti siirtyi takaisin sarjakärkeen ohi Kulhon Kunnon.
Onnistumisia sisällä, että ulkona
Rastin hieman kankea ottelun avaus johtui kenties helteisessä säässä tehdystä pitkästä matkasta. Vauhtiin päästyään Rasti ei antanut Maaningalle mitään mahdollisuuksia. Koko joukkue paransi otteitaan pelin edetessä ja jokainen pelaaja sai mukavia onnistumisia erityisesti mailan varressa. Myös toisen jakson ulkopeli oli hyvää. Joukkueen parhaana palkittiin 4 juoksua lyönyt ja 2 tuonut Aki Martikainen. Kakkospalkinnon pokkasi varmasta ulkopelistään ja 2 lyödystä sekä 2 tuodusta juoksusta vastannut Hannu Laitinen. Erikoismaininnan ansaitsevat myös kärkimiehet Viljami Juntunen ja Esa Lukkari, jotka löivät 2 läpilyöntiä mieheen ja taiteilivat vaihtolyöntejään vastustamattomasti vastustajan kenttään.
Lyödyt / tuodut Maaninka pelissä:
- Aki Martikainen 4/2
- Esa Lukkari 2/4 (8 kärkilyöntiä 100% tehoilla)
- Hannu Laitinen 2/2
- Janne Kemppainen 2/2
- Samu Moilanen 2/0
- Tommi Tauriainen 1/0
- Riku Tolonen 1/0
- Ville Seppänen 0/3
- Viljami Juntunen 0/2
- Kosti Piirainen 0/1
- Toni Heikkinen 0/1
Palkitut:
1. Aki Martikainen
2. Hannu Laitinen
Kauden statistiikat:
- Tommi Tauriainen :: 9.7.2006 -
Rastin nykyjoukkue voitti "vanhat" tiukassa ottelussa
Lauantaina 1.7. Pitämällä pelatussa hegemoniaottelussa nykyinen miesten joukkue voitti "vanhat" 2-1 (1-3, 1-0, 2-0).
Ottelu oli erittäin tasainen alusta loppuun ja yllättäen pelistä tulikin ulkopelin juhlaa, kun ottelussa nähtiin vain 7 juosksua yhteensä. Ensimmäinen jakso ratkesi käytännössä ennen kuin se kerkesi alkaakaan; Sami Laine löi 2-luukusta pallon vatukkoon kiertäen kunnarin. Samalla kotiin kerkesi myös etenijäjokerina aloittanut Lauri Klemetti. Heti perään lyömään tullut Mikko Kemppainen löi vastustamattoman kupperin 3-jatkeelle ja Laine toi tuplajuoksun. Rastin nykyjoukkue aloitti pelin hyvin hermostuneesti mailan varressa. Helppoja virheitä sattui paljon ja ensimmäistä juoksuakin saatiin odottaa aina neljänteen vuoroon, kunnes Aki Martikainen sivalsi pallon pesänpäälle ja kotiin juoksi Kosti Piirainen. Tähän juoksut jäivätkin ja jakso "vanhoille".
Toisella jaksolla Rastin nykyjoukkue asetti kentälle "normaalin" kokoonpanonsa ja ulkopeli alkoi tiivistyä. Kun "vanhatkin" paransivat kokoajan otteitaan, saatiin jakson ensimmäistä ja ainoaa juoksua odottaa peräti neljännen vuoron loppuun asti. Tommi Tauriainen löi etumiehen ylitse ja Janne Kemppainen pinkoi kotiin. Ottelu siirtyi supervuoroon.
Supervuorossa "vanhat" saivat erittäin nopean ja upeasti pelanneen Sami Laineen kolmoselle heti alkuun, mutta kotia asti miestä ei saatu, sillä "nuoret" onnistuivat tekemään kolme paloa kärjen takana ja vuoron vaihto oli edessä. Superia ei kauaa keretty tahkota, kun Tommi Tauriainen näytti taitojaan lyömällä 1-tilanteessa viimeisellä lyönnillään 3-rajasta läpi. Viljami Juntunen juoksi 1-pesältä asti kotiin ja Tauriainen päätti pelin kunnariin.
Nykyrastista parhaana palkittiin Esa Lukkari ja Janne Kemppainen. "Vanhoista" palkittiin Sami Laine ja Vesa Tolonen.
Upea pesäpalloilta oli yllättäen ulkopelin juhlaa ja arviolta 150 katsojaa näkivät vauhdikkaan läpileikkauksen Rastin entisistä ja nykyisistä pelimiehistä. Upeaa hegemoniaotteluperinnettä aiotaan jatkaa jälleen kahden tai kolmen vuoden kuluttua, jolloin "vanhat" pääsevät yrittämään voittoa. Rasti kiittää yleisöä ja yhteistyökumppaneitaan upeasta tapahtumasta.
- Aki Martikainen :: 02.07.2006 -
Pesäpalloilua hegemoniaottelun merkeissä
Rastin nykyinen miesjoukkue kohtaa ”vanhan Rastin” Pitämällä lauantaina
Tulevana lauantaina Pitämällä tarjoillaan suomussalmelaisille urheilun ystäville menevää pesäpalloviihdettä, kun Rastin nykyinen miesjoukkue kohtaa hegemoniaottelussa seuran vanhoista pelaajista koostuvan joukkueen.
Nostalgiaa on varmasti ilmassa, kun vanha Rasti marssittaa kentälle 90-luvulla aktiiviuransa lopettaneita pelaajia. Muutama on toki jatkanut pesäpallouraansa muualla Suomessa ja ylemmillä sarjatasoilla Rastin riveistä lähdettyään, mutta osalle räpylä ja pallo eivät ole olleet yhtä tuttuja enää muutamaan vuoteen. Vanhassa Rastissa pelaa myös muutamia nuoria, joita on nähty Rastin peleissä vielä aivan viime kausinakin. Vanhan Rastin joukkueeseen on ilmoittautunut jo 16 pelaajaa, joten vaihtomiehet ovat tarpeen tullen paikkaamassa väsyneitä ikämiehiä.
Myös Rastin nykyinen miesjoukkue saa juhlaotteluun kovimman mahdollisen miehistönsä. Joukkueessa on taisteltu koko kesän pelipaikoista, sillä kaikkiaan nykyisen miesjoukkueen ringissä on 17 pelaajaa. Rasti majaileekin tämän hetken maakuntasarjan pistetaulukossa toisena mainiosti sujuneen alkukauden myötä.
Kaksi vahvaa vastakkain
Nykyisen miesjoukkueen pelinjohtaja Antti Westersund arvioi hegemoniaottelusta tulevan hyvinkin jännittävä.
- On mielenkiintoista nähdä, mitä kentällä tapahtuu, kun vastakkain ovat kaksi hyvin tasapainoista ja vahvaa joukkuetta. Vanhan Rastin kokemusta huokuva nimilista vilisee kovia tekijöitä, ja toisaalta nykyinen Rasti on pelannut tähän asti vahvimman maakuntasarjan alkukauden miesmuistiin, toteaa Westersund.
- Ottelu antaakin hyvän kuvan siitä, mitä Rastin pesäpallojaosto on vuosien mittaan saanut aikaan. Vaikka voitaisiin olettaa, että nykyinen miesjoukkue lähtee harjoitelleena otteluun ennakkosuosikkina, ei myöskään vanhan Rastin tulevia otteita sovi missään mielessä aliarvioida.
Nyt on siis suomussalmelaisilla mainio tilaisuus tulla todistamaan aitoa juhlaottelun meininkiä, sillä varmaa on, ettei kyseisiä joukkueita aivan heti nähdä uudelleen vastakkain. Ottelu alkaa Pitämän pesisstadionilla lauantaina kello 15, joten messuvieraatkin ehtivät vielä mainiosti seuraamaan kamppailua niin halutessaan.
Kokoonpanot
Vanha Rasti: Jarkko Heikkinen, Vesa Tolonen, Jukka Liuska, Esa Karjalainen, Janne Klemetti, Usko Kela, Sami Laine, Mikko Kemppainen, Sami Heikkinen, Juha Tauriainen, Arto Väisänen, Antti Holappa, Perttu Westersund, Lauri Klemetti, Ilkka Möttönen ja Joni Tauriainen.
Nykyinen Rasti: Kalle Haverinen, Mikko Heikkinen, Toni Heikkinen, Tuomo Juntunen, Viljami Juntunen, Janne Kemppainen, Hannu Laitinen, Esa Lukkari, Aki Martikainen, Samu Moilanen, Kosti Piirainen, Sakari Päiviö, Viljo Rissanen, Antti Seppänen, Ville Seppänen, Tommi Tauriainen, Riku Tolonen
- Viljo Rissanen :: 27.06.2006 -
Rasti koki kauden avaustappiot tuplapelireissulla Joensuussa
Su 18.6 Joensuu 2 - Suomussalmi 2-0 (10-8, 14-11)
Vieraskiertueen toinen ottelu pelattiin helteisissä oloissa Joensuun Mehtimäen kentällä. Edellisenä päivänä Kulhossa pelannut Rastin joukkue joutui viettämään lähes koko päivän kaupungilla hengaillen ja tämä näkyi armottomasti joukkueen otteissa. Ensimmäisellä jaksolla alkukauden mukavasti sujunut ulkopeli petti pahemman kerran. Joukkue antoi peräti kuusi juoksua harhaheitolla ja muutenkin ilme kentällä oli kovin vaitonainen. Jakso näytti päättyvän lähes murska tappioon, mutta Aki Martikaisen 1+2 juoksua tuottanut kunnari kolmosluukusta toi joukkueen vielä peliin mukaan. Helpot kopinnostopalot kuitenkin tyrehdyttivät joukkueen takaa-ajon ja jakso Joensuulle.
Toisella jaksolla juoksujuhlat sen kuin jatkuivat. Rasti pelasi ajoittain kauden parasta sisäpeliään ja pystyi tekemään tasaisesti pari kolme juoksua lyöntivuoroissaan. Aki Martikainen löi kakkospesästä ottelun toisen kunnarinsa ja Esa Lukkari puhkaisi takakentän kupperillaan kunnarin arvoisesti, mutta aina Joensuu pääsi iskemään takaa. Väsyneenoloinen kainuulaisjoukkue ei saanut ulkopeliään missään vaiheessa kulkemaan. Joensuun lyöjäjokeri Mikko Pirhonen paukutteli puolet joukkueen juoksuista ja siinä sivussa Rasti onnistui antamaan vielä kaksi juoksua harhaheitolla ja yhden vielä vapaallakin. Tuplareissu Pohjois-Karjalaan jäi näin 0 pisteen arvoiseksi. Palkintoja ottelussa ei jaettu, mikä oli oikeastaan aivan oikein joukkueelle, joka tekee sisäpelissään 18 juoksua, mutta häviää ottelunsa silti puhtaasti 2-0.
Lyödyt / tuodut Joensuu pelissä:
- Aki Martikainen 2+6/4 (14 kärkilyöntiä)
- Esa Lukkari 1+4/2
- Hannu Laitinen 3/2
- Antti Seppänen 1/1
- Tommi Tauriainen 1/1
- Samu Moilanen 1/0
- Ville Seppänen 0/5
- Toni Heikkinen 0/2
- Viljami Juntunen 0/2
Palkitut:
1. Joensuussa ei jaettu palkintoja!
La 17.6 Kulho - Suomussalmi 1-0 (6-4, 4-4)
Rasti joutui vieraspelikiertueelleen kovasti vajaamiehisenä, sillä joukkue sai kasaan vain 11 pelaajaa. Sarjan kärkiottelu Kulhossa oli kuitenkin erittäin tasainen alusta loppuun. Ensimmäisellä jaksolla Rasti lahjoitti Kulholle pari helppoa juoksua, jotka maksoivat jaksovoiton. Toisella jaksolla Rastilla oli hyvät mahdollisuudet voittoon, mutta Kulhon lukkari Petteri Lukkarisen korkeat syötöt tylsistyttivät Rastin lyöntipeliä kovasti ja näin ottelu päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen 1-0 kotijoukkueelle. Joukkueen parhaana palkittiin hyvin mailan varressa toiminut Antti Seppänen, joka onnistui myös hienosti ulkopelissään.
Lyödyt / tuodut Kulho pelissä:
- Antti Seppänen 3/1
- Ville Seppänen 2/0
- Tommi Tauriainen 1/2
- Kalle Haverinen 1/1
- Toni Heikkinen 1/0
- Hannu Laitinen 0/2
- Esa Lukkari 0/1
- Aki Martikainen 0/1
Palkitut:
1. Antti Seppänen
Kauden statistiikat:
- Aki Martikainen :: 18.06.2006 -
Halki, poikki ja pinoon - Rasti murskasi Kuhmon
Ti 13.6 Suomussalmi - Kuhmo 2-0 (26-4, 15-4)
Suomussalmen Rastin miesten joukkue järjesti tiistaina 13.6.2006 pelatussa maakuntasarjan ottelussa sellaiset juoksukarkelot ettei ihan vähään aikaan. Rasti paukutteli Kuhmon nurin jaksoin 2-0 (26-4, 15-4).
Rastin kauden viiden ensimmäisen ottelun voitot ovat tulleet tiukkojen vaiheiden jälkeen, mutta tiistaina sarjakärjen ja hännänhuipun välinen ero oli todella murskaava. Rastin iloinen lyöntipeli vyöryi tasaisesti läpi ottelun ja juoksuja tehtailtiin ilahduttavasti koko joukkueen voimalla. Erityisesti joukkueenjohtoa ilahdutti Ville Seppäsen ja Samu Moilasen erinomaiset otteet pelissä. Molemmat miehet onnistuivat sekä sisällä, että ulkona ja näin myös pyttykerho muisti heitä onnistumisistaan.
Lyödyt / tuodut Kuhmo pelissä:
- Hannu Laitinen 1+7/8 (16 kärkilyöntiä)
- Aki Martikainen 1+6/7 (12 kärkilyöntiä)
- Samu Moilanen 1+5/4 (14 kärkilyöntiä)
- Ville Seppänen 1+1/8 (13 kärkilyöntiä)
- Riku Tolonen 1+1/6 (11 kärkilyöntiä)
- Viljami Juntunen 3/3 (14 kärkilyöntiä)
- Esa Lukkari 3/2
- Tuomo Juntunen 2/2 (12 kärkilyöntiä)
- Toni Heikkinen 0/1
- Antti Seppänen 2/0
- Kosti Piirainen 1/0
Palkitut:
1. Ville Seppänen
2. Samu Moilanen
Kauden statistiikat:
- Tuomo Juntunen :: 13.06.2006 -
Rastin voittoputki jatkuu, viides peräkkäinen voitto maakuntasarjassa
La 10.6 Suomussalmi - Nerkoo 2-0 (4-3, 4-3)
Lauantaina 10.6.2006 sai Suomussalmen Rastin miesjoukkue vastaansa NeNu-Pesiksen Nerkoosta. Tuulisessa, mutta silti kesäisessä säässä pelattu miesten maakuntasarjan kamppailu ei tuonut esille mitään erityisiä hienouksia, mutta siltikin ottelu tarjosi tasaisuudellaan jännitystä koko rahan edestä. Rastin voittoluvuiksi kirjattiin 2-0 (4-3, 4-3) ja näin joukkue siirtyi takaisin sarjakärkeen ohi lauantaina hävinneen Nurmeksen.
Ensimmäinen jakso lähti joukkueiden osalta liikkeelle kohtalaisesti molempien saadessa juoksusarakkeisiinsa merkintöjä, Nerkoo yhden ja Rasti kaksi. Nerkoon avausjuoksun sivalsi erinomaisella välilyönnillä Petri Valta. Rasti teki tasoittavallaan kolme takatilannetta, joista se sai tehtyä kaksi juoksua. Ensin Janne Kemppainen kotiutti Viljami Juntusen välilyönnillä ja heti perään Kosti Piirainen kotiutti Aki Martikaisen 2-pussarillaan. Tämän jälkeen jakso jatkui molemmin puolin hyvän ulkopelin siivittämänä; Rasti sai aikaan kaksi kolmostilannetta ja Nerkoo ei yhtään. Neljännen vuoroparin aloittavalle siirryttiin siis Rastin niukassa 2-1 johdossa.
Neljännen vuoron aloittavalleen Nerkoo kokosi rivinsä oivasti ja teki väkisin "häntäpäällään" kaksi juoksua. Tasoitusjuoksussa Rastin kenttä yllätettiin täydellisesti Juho Rahikaisen kakkosrajanäpyllä. Hetken kuluttua Reino Katainen yllätti koko kotikatsomon viemällä joukkueensa johtoon hakemattomalla välilyönnillään. Rasti sai kuitenkin tehtyä nopeasti tarvittavat palot. Rasti otti aikalisän ja hyvin ottelussa lyöneet Riku Tolonen ja Esa Lukkari siirtyivät jokeriksi. Samu Moilanen, Janne Kemppainen ja Kosti Piirainen saivat tukalassa paikassa luotua palottoman ajolähdön. Ensin jokereiksi siirretyistä "ulkomaan avuista" lyömään astui Tolonen joka kotiutti Moilasen merkistä 3-saumaan viuhuneella lyönnillään. Seuraavana lyöjänä toinen jokeri Lukkari sivalsi merkistä samaan rakoon ja Kemppainen sai rauhassa tuoda jakson voittojuoksun. Taktiikan riemuvoiton ottanut Rasti pääsi juhlimaan jaksovoittoa juoksuin 4-3.
Tarkkaa ulkopeliä ja takkuista sisäpeliä
Toinen jakso ei myöskään tarjonnut mitään pelillisiä hienouksia, vaan ottelu jatkui hyvän ulkopelin ja hieman molemmin puolin takellelleen sisäpelin johdosta tasaisena ja vähäjuoksuisena. Jakson ensimmäinen juoksu tuli Nerkoon kannalta halvalla tavalla, kun joukkueen kapteeni Juha Asunmaa antoi kaksi väärää samalle lyöjälle ja Aki Martikainen sai kävellä kotipesään vapaataipaleen turvin. Tasoittavallaan Rasti töpeksi yhtä pahasti, kun 1-3 -tilanteen polttoheitto lipsahti metritolkulla ohi kakkospesän ja Antti Antikainen sai hölkätä kotiin. Nerkoo siirtyi vielä samoin tein johtoonkin, kun joukkueen kakkoskärjen Petri Valta iski joukkueen johtoon 2-saumalyönnillään.
Toisessa vuorossa ulkopelit olivat pääosissa ja paria Rastin kotiutusyritystä lukuun ottamatta ei ihmeitä nähty. Näin Nerkoo piti yhden juoksun johtoaan kolmannen vuoroparin alkuun asti, mutta omalla kolmannen sisävuorollaan Rasti sitten kotiutti kahdesti ja nousi 3-2 johtoon. Rastin kakkoskärki rakensi hienosti tilanteen ja kokoajan lyöntipeliään parantava Ville Seppänen tiputti pallon kauniisti väliin ja Janne Kemppainen kipitti kotiin. Hetken kuluttua Viljami Juntunen puhkaisi Nerkoon 3-rajan ja Toni Heikkinen sai juosta tasoitusjuoksun rauhassa. Juntunen yritti lyönnillään kunniajuoksua, mutta paloi niukasti kolmospesän kynnykselle.
Toisen jakson voittojuoksu syntyi neljännen aloittavalla. Aki Martikainen pääsi vapaalla kentälle ja Riku Tolonen vaihtoi Martikaisen kahdella nerokkaalla lyhyellä lyönnillä kolmospesälle. Antti Westersundia pelinjohtajana onnistuneesti tuurannut Juha Tauriainen laittoi heti perään yllärimerkin päälle puhtaassa kolmostilanteessa ja Esa Lukkari löi saumasta pallon koppareille asti. Nerkoo sai rakennettua viimeisellä tasoittavallaan kaksi tilannetta, mutta Rastin ulkopeli piti lukkari Tolosen johdolla pintansa ja näin toinenkin jakso päättyi 4-3. Koko ottelu, sekä voiton tuomat kolme pistettä, Rastille luvuin 2-0.
Rastin voiton avaimena toimi jälleen hyvä ulkopeli, siitäkin huolimatta, että joukkueen kokeneista pelaajista mm. Hannu Laitinen ja Tommi Tauriainen puuttuivat kokoonpanosta erinäisistä syistä. Heitä ottelussa paikkasivat kopparina pelannut Toni Heikkinen ja 2-vahtina esiintynyt Tuomo Juntunen. Molemmat "tuoreet" pelaajat onnistuivat ottelussa hyvin, Juntunen löi kerran läpi kakkosrajasta ja Heikkinen palkittiin joukkueensa kakkospalkinnolla erityisesti hyvien ulkopelisuoritusten siivittämänä. Ulkopelin toimiminen vajaallakin kokoonpanolla tietää hyvää jatkon kannalta, sillä tuleviin peleihin tuskin ollaan saamassa ideaalista porukkaa mukaan. Rastin parhaiksi raati valitsi kaksi juoksua tärkeisiin paikkoihin lyöneen Esa Lukkarin.
Lyödyt / tuodut Nerkoo pelissä:
- Esa Lukkari 2/0
- Janne Kemppainen 1/2
- Viljami Juntunen 1/1
- Ville Seppänen 1/0
- Riku Tolonen 1/0
- Kosti Piirainen 1/0
- Aki Martikainen 0/3
- Toni Heikkinen 0/1
- Samu Moilanen 0/1
- Vapaat 1
Palkitut:
1. Esa Lukkari
2. Toni Heikkinen
Kauden statistiikat:
- Tuomo Juntunen :: 10.06.2006 -
Rastilla jatkoi voittoputkensa neljään otteluun miesten maakuntasarjassa, Kulho ja Joensuu nöyrtyivät toisella peliviikolla
Su 28.5 Suomussalmi - Joensuu 2-0 (9-5, 2-1)
Sunnuntaina oli joensuulaisten vuoro yrittää aiheuttaa Rastille kauden ensimmäinen tappio. Vaikka kotijoukkueen peliesitykset eivät olleet millään mittarilla katsottuna lähelläkään kauden parasta, ei Rasti silti antanut Joensuulle mahdollisuuksia ja veikin ottelun puhtaasti 2-0 (9-5, 2-1).
Alku ei lupaillut Rastille hyvää, sillä sisäpeli tökki melko pahasti. Onneksi vastustajakaan ei yltänyt omilla lyöntivuoroillaan kovin erikoisiin suorituksiin. Ensimmäisten kolmen vuoroparin jälkeen tilanne oli vielä suhteellisen tasainen, luvuissa 4-2. Neljännen alkavalla Rasti sitten löysi vihdoin sen oman toimivan sisäpelinsä ja kuroikin eroa vielä viiden juoksun verran. Viimeisen tasoittavallaan myös joensuulaiset saivat lyöntinsä kulkemaan eri tavalla ja onnistuivatkin tekemään 3 juoksua, mutta se ei riittänyt. SuRa vei jakson luvuin 9-5.
Toinenkaan jakso ei tarjonnut mitään erikoista nähtävää, sillä molempien joukkueiden lyöntipeli tökki pahemman kerran. Ensimmäisessä sisävuorossa Rasti onnistui sentään kaksi kertaa kotiuttamaan kaksi, ja nämä juoksut riittivätkin lopulta takaamaan jaksovoiton suomussalmelaisille, sillä JoMa ei saanut avattua juoksutiliään ennen kolmatta sisävuoroaan ja silloinkin vain yhden juoksun verran. Omilla sisävuoroillaan suomussalmelaisten peli oli enemmän tai vähemmän hukassa läpi toisen jakson. Kärjen takana tuli turhia paloja ja lyöntipeli tökki. Onneksi ulkopeli sentään toimi ja joensuulaiset eivät saaneet kurottua eroa kiinni. Niinpä toinenkin meni jakso kotijoukkueelle, nyt luvuin 2-1.
Rastin parhaina palkittiin hyvin onnistuneet nuoren kaartin pelaajat; II-palkinnolla erinomaisesti läpi ottelun esiintynyt Viljami Juntunen ja I-palkinnolla jälleen kerran loistavasti lukkaroinut Riku Tolonen.
Lyödyt / tuodut Joensuu pelissä:
- Hannu Laitinen 3/0
- Viljami Juntunen 2/1
- Tommi Tauriainen 2/1
- Kosti Piirainen 1/2
- Esa Lukkari 1/0
- Tuomo Juntunen 1/0
- Ville Seppänen 0/3
- Aki Martikainen 0/2
- Janne Kemppainen 0/1
- Riku Tolonen 0/1
Palkitut:
1. Riku Tolonen
2. Viljami Juntunen
To 25.5 Suomussalmi - Kulho 2-0 (2-1, 12-4)
Sateisena helatorstaina Rasti sai vastaansa Kulhon Kunnon. Vaikka ilma ei suosinutkaan tapahtumaa, nähtiin Pitämällä välillä hyvinkin tasokasta peliä. Erityisesti Kulhon lukkari Petteri Lukkarinen ja Rastin virkaveli Riku Tolonen esittivät läpi ottelun loistavia suorituksia ja pitivät tasokkailla lukkarityöskentelyillään vastapuolen lyöjät hyvin aisoissa.
Ensimmäinen jakso oli molemmille joukkueille hankala varsinkin sisäpelin osalta. Rasti sai ensimmäisessä sisävuorossaan yhden juoksun ja onnistui vielä kolmannessa vuorossa lisäämään johtoansa toisella juoksulla. Kulho nousi vielä viimeisellä sisävuorollaan juoksun päähän tehtyään yhden, mutta siihen loppuikin vierasjoukkueen rynnistys ja Rasti vei ensimmäisen jakson luvuin 2-1.
Toisella jaksolla juoksuja nähtiinkin sitten reilusti ensimmäistä jaksoa enemmän. Jo ensimmäisen aloittavalla suomussalmelaiset takoivat taululle viisi juoksua, mutta Kulho vastasi omalla lyöntivuorollaan vahvasti tekemällä kolme. Tämän jälkeen Rasti sai lyöntipeliään vielä paremmin kuntoon ja seuraavilla kahdella sisävuorolla onnistui kotiutuksissaan vielä seitsemän kertaa. Tämä lisättynä toimivalla ulkopelillä ja miltei loistavalla lukkarityöskentelyllä takasi toisenkin jakson voiton suomussalmelaisille, vaikka Kulho onnistui vielä omalla neljännen tasoittavallaan tekemään yhden. Toinen jakso meni siis selvästi Rastille luvuin 12-4 ja koko ottelu puhtaasti 2-0.
Parhaina Rastilta palkittiin hyvin niin sisä- kuin ulkopelissäkin onnistunut Kosti Piirainen ja erinomaisesti lyöjäjokerina operoinut Antti Seppänen.
Lyödyt / tuodut Kulho pelissä:
- Antti Seppänen 3/0
- Hannu Laitinen 4/1
- Aki Martikainen 2/1
- Kosti Piirainen 2/1
- Janne Kemppainen 1/2
- Riku Tolonen 1/1
- Ville Seppänen 0/3
- Viljami Juntunen 0/2
- Esa Lukkari 0/1
- Samu Moilanen 0/1
- Toni Heikkinen 0/1
Palkitut:
1. Kosti Piirainen
2. Antti Seppänen
Kauden statistiikat:
- Tuomo Juntunen :: 28.05.2006 -
Rastilla hyvä alku maakuntasarjassa, Nurmes ja Siilinjärvi joutuivat antautumaan viikonlopun kamppailuissa
Suomussalmen Rastin miesten pesäpallojoukkue aloitti kautensa pesäpallon maakuntasarjassa vahvasti. Lauantaina Nurmeksessa pelatussa avausottelussa Rasti oli selvästi kotijoukkuetta terävämpi ja nappasi makean vierasvoiton suoraan jaksoin 0-2 (2-4,0-5). Sunnuntaina Pitämällä pelatussa kamppailussa puolestaan Siilinjärven Pesis sai todeta kotijoukkueen niukasti paremmaksi jaksoin 1-0 (7-7,4-3).
La 20.5 Nurmes - Suomussalmi 0-2 (2-4, 0-5)
Lauantain vierasottelussa näkyi kauden ensimmäisen ottelun leima. Varsinkin kotijoukkueen otteet mittelön alussa olivat hyvin ailahtelevia, ja Rasti onnistui rankaisemaan virheistä tehokkaasti. Ensimmäisen vuoroparin jälkeen tulostaululla komeili Rastille edullinen 0-3 tilanne. Kotijoukkue tosin lahjoitti näistä juoksuista kaksi harhaheitoilla, ja kolmas juoksu syntyi Tommi Tauriaisen tarkalla kolmospuolen saumalyönnillä.
Nurmeksen sisäpeli oli puolestaan paljolti kärjen varassa, eikä loppupäästä löytynyt tarpeeksi ratkaisijoita. Rastin hyvän sisäpelin pohjana toimi lukkari Riku Tolosen mallikas peli syöttölautasen äärellä. Tolosen korkeat tolpat riisuivat vastustajan kovimmat aseet, ja Rastin ulkokentällä oli suhteellisen helppo tehtävä torjua kotijoukkueen hyökkäykset. Kolmannessa vuoroparissa Nurmes onnistui vielä kaventamaan kahdella juoksulla, mutta kiri ei riittänyt loppuun asti. Näin ollen Rastin kesän ensimmäinen sarjapiste oli tosiasia.
Toiselle jaksolle Rasti odotti taistelevampaa vastustajaa kentälle. Toisin kuitenkin kävi. Rastin ulkopeli oli jälleen rautaa lukkari Tolosen heiluttaessa tahtipuikkoa. Kotijoukkueen lyönnit tyrehtyivät joko Tolosen tolppiin tai viimeistään Rastin ulkopelaajan räpylään. Rasti jätti Nurmeslaiset toisella jaksolla tylysti juoksuitta.
Rastin sisäpeli oli toisellakin jaksolla pirteää, ja vastustajan ulkokenttä oli kovassa tulituksessa. Nurmeksen lukkari nosteli helpohkoja syöttöjä, joihin Rasti sai mätkiä mielin määrin. Muun muassa Janne Kemppaisen ja Kosti Piiraisen onnistumisten myötä Rasti taiteili taululle jakson loppulukemat 0-5 ja nappasi siis täydet kolme sarjapistettä kotiin viemisiksi.
Lyödyt / tuodut Nurmes pelissä:
- Kosti Piirainen 2/1
- Janne Kemppainen 2/0
- Tommi Tauriainen 2/0
- Ville Seppänen 1/1
- Hannu Laitinen 0/2
- Viljami Juntunen 0/2
- Aki Martikainen 0/1
Palkitut:
1. Riku Tolonen
2. Viljami Juntunen
Su 21.5 Suomussalmi - Siilinjärvi 1-0 (7-7, 4-3)
Tasaista vääntöä sunnuntaina
Rastin todellista kevätkuntoa saapui sunnuntaina testaamaan SiiPe Siilinjärveltä. Nurmes-voitto ei antanut vielä täyttä kuvaa Rastin pelistä, sillä vastustajan peli ei ollut vielä alkukaudesta parhaimmillaan, ja Rastillekin jäi vielä parannettavaa.
Sunnuntain otteluun Rasti sai myös toisenkin sotkamolaisavun yhdeksikköön mukaan Esa Lukkarin saavuttua joukkueen avuksi Jymyn C-poikien reissusta. Lukkari tuli tiukentamaan Rastin etukentän pitävyyttä kolmosvahdin paikalle. Muuten Rastin pelijärjestys pysyi miltei samana kuin lauantain pelissä.
Ottelu alkoi Rastin kannalta täydellä shokilla. SiiPen kovalyöntisen porukan käsittelyssä Rastin ulkokenttä oli helisemässä, ja vierailijat takoivat ensimmäisellä sisävuorollaan peräti viisi juoksua. Rasti ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt, vaan takoi heti tasoittavallaan kolme juoksua kavennukseksi. Toinen vuoropari eteni tasaisissa merkeissä kummankin joukkueen tehtaillessa yhden juoksun. Kolmannessa vuoroparissa Rasti kiri väkisin tasoihin ja vielä yhden juoksun etumatkallekin. Neljännessä vuoroparissa vierasjoukkue onnistui kuitenkin kerran saattelemaan etenijänsä kotipesän turviin. Kun Rasti ei tähän enää ensimmäisellä jaksolla pystynyt, päättyi ensimmäinen jakso tasan juoksuin 7-7.
Toisen jakson alku muistutti paljon ensimmäisen alkua. Rasti jäi nollille omassa sisävuorossaan, mutta SiiPe onnistui kotiutuksissa kahden juoksun arvoisesti. Rasti oli jälleen takaa-ajajan asemassa. Kuitenkin jälleen kolmannessa vuorossa Rasti onnistui tasoittamaan Aki Martikaisen kunnarilla kolmosrajasta. Ennen viimeistä vuoroparia tilanne oli kutkuttavasti 2-2, ja supervuoroparin uhka alkoi leijua ilmassa. Rasti ei kuitenkaan halunnut luovuttaa pisteitä vierailijoille helpolla, vaan tehtaili viimeisessä sisävuorossaan kaksi juoksua edeten pienelle karkumatkalle. Tällä kertaa Martikainen löi takaa läpi ja Viljami Juntunen toi johto juoksun. Heti perään ottelun voittojuoksun löi Hannu Laitinen upealla välilyönnillä. Viimeisellä tasoittavallaan SiiPe onnistui vielä kerran kotiutuksessa, mutta Riku Tolosen lukkarointipeli oli jälleen vahvaa ja viimeiset tarvittavat palot syntyivät vierailijoiden tuskastellessa Tolosen tolppien kanssa.
Tasaisen varmalla esityksellä Rasti vei näin tiukan ottelun nimiinsä toisen jakson 4-3 voitolla. Tämä tarkoitti sitä, että Rasti saalisti viikonlopun peleistä mukavan viiden pisteen potin. Seuraavan kerran joukkue pääsee tositoimiin jo tämän viikon torstaina, kun Kulhon Kunto saapuu Suomussalmelle. Rastin pelinjohtaja Antti Westersund pitääkin Kulho-ottelua varsinaisena pelikunnon mittarina. Kauden hienosta alusta huolimatta varmaa on, ettei Rasti tule saamaan pisteitä taistelematta.
Lyödyt / tuodut Siilinjärvi pelissä:
- Aki Martikainen 1+4/4 (15 kärkilyöntiä)
- Janne Kemppainen 2/1
- Esa Lukkari 1/2
- Ville Seppänen 1/0
- Hannu Laitinen 1/0 (8 kärkilyöntiä 100% tehoilla)
- Tommi Tauriainen 1/0
- Viljami Juntunen 0/3
Palkitut:
1. Aki Martikainen
2. Hannu Laitinen
Kauden statistiikat:
- Viljo Rissanen :: 21.05.2006 -
Rastin miesjoukkue nuorentunein voimin alkavaan pesiskauteen - tuleva kausi monen nuoren näytönpaikka usean konkarin väistyttyä sivuun
Suomussalmen Rastin miesten pesäpallojoukkue avaa kautensa miesten maakuntasarjassa tulevana viikonloppuna kahdella ottelulla. Lauantaina Rasti matkaa Nurmekseen Seppojen vieraaksi, ja sunnuntaina Pitämän pesisstadionille saapuu Siilinjärven pesis testaamaan Rastin alkukauden iskukyvyn. Tätä ennen Rasti pelaa kuitenkin yhden harjoituspelin torstaina Kuhmossa.
Joukkue on pelannut jo yhden harjoitusottelun Sotkamon Jymyn nuorista pelaajista koottua joukkuetta vastaan. Ottelu pelattiin viime viikon tiistaina, ja Rasti onnistui ilahduttavasti päihittämään vastustajan niukasti jaksoin 0-1.
Lopettamiset toivat lisää haasteita
Edellisellä kaudella Rasti jäi niukasti maakuntasarjan finaalipelien ulkopuolelle ja sitä kautta paikka suomensarjasta jäi vielä saavuttamatta. Onnistuneen kauden jälkeen Rasti joutui kuitenkin tukalahkoon tilanteeseen, sillä monia avausyhdeksikön avainmiehiä päätti lopettaa pesäpalloilun viime kauteen.
Työasiat ja opiskelut muualla Suomessa vaikeuttivat harjoittelemista niin paljon, että kokeneet pelimiehet katsoivat parhaaksi heittää räpylän ainakin toistaiseksi naulaan. Lisäksi Rastin tukipilareihin viime kaudella kuulunut lukkari Perttu Westersund jätti isot saappaat täytettäviksi siirtyessään Vuokatin Vedon suomensarjaporukkaan. Westersundin lisäksi poissa pelikentiltä ovat tällä kaudella Antti Holappa, Ilkka Möttönen, Santtu Huusko ja Lauri Klemetti.
Myös armeija sitoo joukkueen pelaajia tulevana suvena. Tällä hetkellä palvelusta suorittaa Janne Kemppainen, joka kuitenkin tilanteen salliessa saapuu joukkueen avuksi. Heinäkuussa armeijan harmaisiin siirtyy jälleen kolme pelimiestä, joten täyttä kokoonpanoa on mahdotonta saada kauden jokaiseen otteluun.
Rasti saa kuitenkin kaksi kullanarvoista vahvistusta Sotkamon suunnalta, kun C-ikäiset Riku Tolonen ja Esa Lukkari tulevat vahvistamaan joukkueen rivejä Sotkamon luovuttua omasta maakuntasarjapaikastaan. Varsinkin Tolosta odotetaan täyttämään Westersundin jättämän paikan lukkarin tontilla.
Mutkistuneet pelaajakuviot avaavat myös ovet nuoremmille tulokkaille, jotka pääsevät kokemaan miesten sarjatason toden teolla. Erityisen paljon joukkue odottaa Viljami Juntuselta, joka on talven aikana harjoitellut tiiviisti Sotkamon Jymyn C-junioreiden kanssa, ja joka pelaa myös SM-alkusarjaa Jymyn riveissä.
Luvassa jälleen yleisöönmenevää pesäpalloa
Talvikauden harjoittelun jälkeen Rastin joukkueen muoto on alkanut pikkuhiljaa hahmottua, ja mukavissa merkeissä sujuneen harjoituspelin ansiosta joukkueelta on lupa odottaa jälleen vahvoja otteita kesän kamppailuissa. Joukkueen sisällä ei ole vielä asetettu erityistä tavoitetta kaudelle, mutta varmaa on että Rasti haluaa ylempään keskikastiin ja sitä kautta edelleen syksyn nousukarsintoihin.
Sarja-avaus lauantaina 20.5.2006 ja kotiavaus sunnuntaina 21.5.2006
Miesten kesän ensimmäinen sarjaottelu launataina lauantaina 20.5 klo 14.00. Rastin kovasti nuorentunut maakuntasarjajoukkue kohtaa heti avauksessa yhden ennakkosuosikin, suomensarjasta maakariin palanneen Nurmeksen Sepot. Sunnuntaina 21.5. pelataankin sitten kotiavaus. Vieraaksi Pitämän hornankattilaan saapuu Siilinjärven Pesis. Aurinkoista säätä odotetaan ja ennen kaikkea paljon katsojia lehtereille. Kaikkiin Rastin otteluihin on yleisöllä vapaa pääsy ja kioski on auki kaikissa peleissä. Tervetuloa kaikki pesiksen ystävät seuraamaan Rastin otteita.
- Viljo Rissanen :: 18.05.2006 -
|
Kävijät sivuilla 24.05.2006 - 16.02.25 |
Sivuilla vierailtu kertaa.
|
|
|