Pesäpallo

 Yhteiset

Pesäpallo :: Ajankohtaista :: 2007


Suomussalmen Rastin pesäpallomiehet lähtevät taistelemaan Suomensarjaan

Voittopytty
Aki Martikainen (vas.) ja kapteeni
Hannu Laitinen ovat valmiit
tekemään entistä enemmän töitä
suomensarjassa pärjätäkseen.

©Marikka Luukkonen : Ylä Kainuu
Suomussalmen Rastin pesäpallojaoston kauden päättäjäisissä nähtiin sunnuntaina tuvan täydeltä tyytyväisiä pelaajia, valmentajia ja huoltojoukkoja. Jaoston puheenjohtaja Arto Väisänen totesi kuluneen kauden olleen onnistuneiden pelien myötä historiallinen.

– Lähdemme Suomensarjaan joukkueella, josta kymmenisen sopimusta on jo kirjoitettu. 15 pelaajan rinki on kuitenkin saatava kasaan ja tähän tähtäävät neuvottelut ovat muutamien pelaajien kohdalla jo käynnissä. Pelaajat ovat tällä hetkellä akselilla Helsinki - Kajaani - Oulu - Rovaniemi, Väisänen luettelee. Neuvottelut ovat kesken muun muassa Sami Laineen, Perttu Westersundin ja Viljami Juntusen saamiseksi pelaajarinkiin. Pelaajien saaminen Suomussalmelle ensi kesänä edellyttää kesätyöpaikkojen löytymisen paikkakunnalta.

Tulevalla kaudella miesten osalta pesäpallon budjetti tuplaantuu. Suomensarjaan lähdetään 16 000 euron rahoituksella. Niin miesten, kuin junioreiden ja pesiskoulunkin osalta tarvitaan lisäksi yhteistyökumppaneita, kunnan tukea sekä talkooapua.

Arto Väisänen iloitsee myös tyttöjen pelin uudesta noususta. – Ongelma on ollut valmentajan puuttuminen, pelaajiahan täältä löytyy. Tulevina vuosina väistämätön haaste on ikäluokkien pieneneminen, mutta tällä hetkellä innokkaita tyttöjä pesäpallon pariin riittää hyvin.

Palkitut 2007

Kauden päättäjäisissä palkittiin perinteisesti ansioituneet pelaajat.

Miehistä palkinnon saivat Tapio Mäkelä (paras pelaaja), Aki Martikainen (paras ulkopelaaja) ja Ville Seppänen (paras sisäpelaaja).

D-tytöt pelasivat myös hyvin yltäen hopealle ja koko joukkue palkittiin; Emmi Vikholm, Kati Kinnunen (paras pelaaja), Essi Juntunen, Reija Moilanen, Elina Heimo, Veera Juntunen, Anne-Mari Moilanen, Henna Huttu, Riikka Tolonen, Johanna Raappana, Riina Huotari (paras harjoittelija), Tiia Heikkinen, Sanna Kaikkonen, Senja Keränen (tsemppipelaaja), Nelli Manninen sekä Anne-Mari Kemppainen.

D-pojista palkittiin Petteri Väisänen (paras ulkopelaaja), Ossi Heikkinen (paras sisäpelaaja) ja Miika Mannermaa (vuoden aikana kehittynein). E-pojista palkintosijoille ylsivät Eetu Tolonen (paras yleispelaaja), Riku Korhonen (paras ulkopelaaja) ja Tommi Pyykkönen (paras sisäpelaaja).

Vuoden valmentajina pesäpallojaosto palkitsi Tiia Hietaniemen ja Viljo Rissasen.

Vuoden tuomarina palkittiin Janne Seppänen ja huoltajana Reino Martikainen.

Pesisperheenä palkittiin Kari ja Tarja Raappanan perhe ja vuoden yhteistyökumppanina Teboil Turjanhovi.

Jaosto palkitsi myös talkoolaisia.

Rastin puheenjohtaja Rauno Pyykkönen luovutti pesäpallojaostolle 1000 euron stipendin.

- Marikka Luukkonen :: Ylä-Kainuu :: 25.09.2007 -



Sarjataulukko 2007
Suomussalmi  12  8  1  0  3  0 21-  7 (205- 95) 29
Siilinjärvi  12  5  3  0  0  4 15- 10 (175-126) 21
Maaninka     12  4  2  0  5  1 16- 12 (183-118) 21
Sotkamo2     12  2  6  0  1  3 15- 12 (152-141) 19
Nurmes       12  3  2  0  3  4 13- 16 (102-116) 16
Nerkoo       12  2  3  0  0  7  7- 12 ( 93-123) 12
Sotkamo1     12  0  1  0  1 10  3- 21 ( 65-256)  3
http://ftp.pesis.fi/mmk07it.txt


Joukkue ja tilastot

Ott Pelaajat Kunnarit Lyödyt Tuodut Yhteensä
12 Mäkelä Tapio 8 36 32 76
11 Seppänen Ville 7 11 35 53
12 Martikainen Aki 0 16 22 38
12 Laitinen Hannu 0 15 22 37
11 Juntunen Viljami 2 15 19 36
12 Kemppainen Janne 0 13 22 35
9 Heikkinen Olli 0 19 12 31
11 Tauriainen Tommi 0 11 9 20
7 Juntunen Tuomo 2 8 8 18
11 Moilanen Samu 0 10 7 17
9 Heikkinen Toni 0 6 7 13
8 Rissanen Viljo 0 6 6 12
5 Heikkinen Mikko 0 1 2 3
4 Päiviö Sakari 0 0 2 2
1 Seppänen Antti 0 1 0 1
2 Tauriainen Joni 0 1 0 1
3 Oikarinen Tuukka 0 0 0 0



Rastin sarjanousu varmistui

Rastilla ei miesjoukkuetta aiemmin näin korkealla sarjatasolla.

Suomussalmen Rastin sarjanousu pesäpallon suomensarjaan on nyt tosiasia. Loppujen lopuksi sarjanousu tapahtui ylivoimaiseen tapaan. Rasti takoi maakuntasarjassa 205 juoksua ja saavutti 29 pistettä, kun toiseksi sijoittunut Maaningan Mahti oli sunnuntaihin mennessä saanut vain 17 pistettä. Sarjanousu on historiallinen, sillä suomussalmelaiset eivät ole olleet miesjoukkueella koskaan näin korkealla sarjatasolla. Jo viime vuonna oli nousu lähellä, mutta silloin nousi tie pystyyn karsinnoissa.

Rastin pitkäaikainen puuhamies ja pelaaja Aki Martikainen iloitsee noususta ja kiittelee samalla koko joukkueen hyvää henkeä ja tasaisuutta.
– Monet joukkueet ovat olleet kovia kotona, mutta meillä löytyi pelaajia vierasotteluihinkin ja pisteitä napattiin sieltä. Myös Kajaanista tulleet vahvistukset täyttivät paikkansa, Martikainen arvioi.
Hän antaa tunnustusta Jouni Huuskolle ja Antti Westersundille takavuosien hyvästä juniorityöstä – joukkueeseen on saatu pelaajia omasta takaa.

Martikainen muistaa hyvin, kun 90-luvun loppupuolella ”vanha kaarti” lopetti pelaamisen, ja joukkue nuortui kerralla.
– Pitkään oltiin ottavana osapuolena, mutta nyt osat vaihtuivat, Martikainen toteaa.
Tuosta 90-luvun lopun joukkueesta ovat vielä mukana Martikaisen lisäksi Tommi Tauriainen ja Hannu Laitinen.

Joukkue on ollut innostunut sarjanoususta, mutta Aki Martikainen korostaa, että jämäkkyyttä harjoitteluun on saatava reippaasti lisää ensi talvena, koska sarjan vaatimukset ovat toista luokkaa kuin maakuntasarjassa.
– Se vaatii sitoutumista ja tekemistä. Joukkuehenki meillä on hyvä. Myös kajaanilaiset Tapio Mäkelä ja Olli Heikkinen ovat tykänneet pelata Rastissa, Martikainen sanoo.

Pesäpallojaoston puheenjohtaja Arto Väisänen sanoo, että sarjanousu on pitkäjänteisen työn tulosta.
– Lähtökohta on se, että suomensarjapaikka otetaan vastaan. Pidämme jaoston kesken kokouksen elo-syyskuun vaihteessa. On selvitettävä pelaajakysymys, ja valmennus- sekä pelinjohtajakysymykset, Väisänen pohdiskelee.
Myös taloutta om vahvistettava, sillä Väisänen uskoo miesjoukkueen budjetin kaksinkertaistuvan suomensarjassa.
– Kaudesta on jäänyt hyvä mieli. Myös se on ollut hyvä asia, että olemme päässeet yhteistyöhön kainuulaisten seurojen kanssa. Edellisellä kaudella meillä oli apuja Sotkamosta ja tällä päättyneellä kaudella Kajaanista, Väisänen sanoo. Arto Väisänen toteaa vielä, että ilman Aki Martikaisen panosta ei saavutukseen oltaisi päästy.

Rastin tehokkain pelaaja kuluneella kaudella oli Tapio Mäkelä, joka löi kahdeksan kunnaria, 36 tavallista juoksua ja toi 32 juoksua. Seuraavina tilastossa tulevat Ville Seppänen 7+11/35, Aki Martikainen 16/22, Hannu Laitinen 15/22, Viljami Juntunen 2+15/19, Janne Kemppainen 13/22, Olli Heikkinen 19/12, Tommi Tauriainen 11/9, Tuomo Juntunen 2+8/8, Samu Moilanen 10/7, Toni Heikkinen 6/7, Viljo Rissanen 6/6, Mikko Heikkinen 1/2, Sakari Päiviö 0/2, Antti Seppänen 1/0, Joni Tauriainen 1/0.

- Juhani Mustonen :: Ylä-Kainuu :: 14.08.2007 -


Rasti kaatoi SiiPe:n vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen

Suomussalmen Rastin mahdollisuudet nousta Suomensarjaan saivat lisäpotkua, kun joukkue voitti lauantaina 4.8. pelatussa ottelussa Siilinjärven Pesiksen jaksoin 0-2 (7-8, 3-12). Rastin pahin haastaja Maaninka puolestaan hävisi oman kotiottelunsa Nurmekselle jaksoin 1-2.

Vaikeuksien kautta voittoon

Lauantain peli oli täynnä yllättäviä tapahtumia. Ensimmäisellä jaksolla nuori Siilinjärvi vei ottelua kolme vuoroparia. Rastin valmistautuminen otteluun epäonnistui. Oli selvää, että nuorista pelaajista koostunut vastustaja tulisi lyömään paljon taitolyöntejä (esim. näpyjä, varsia). Siltikin Rasti ei ollut valmiina ja Siilinjärvi sai rakenneltua helposti kolmostilanteita.

Myös Rasti sai järjesteltyä tilanteita, mutta miestä ei saatu lyötyä kotiin millään. Siilinjärvi siirtyi toisessa vuorossa 1-0 johtoon. Tasoittavallaan Rasti luuli jo siirtyneensä johtoon ottelussa, kun Tapio Mäkelän ajolähdössä 3-jatkeelle lyömä lyönti suuntautui hieman laittomaksi. SiiPe:n koppari yritti ottaa pallon kopiksi, mutta pallo sirvahti räpylästä maisemiin. Kaksi juoksua piti olla päivänselvää, mutta ottelun päätuomari Pertti Kinnunen tuomitsi lyönnin laittomaksi. Tilanteesta keskusteltiin melkoisen kovasanaisesti, mutta päätuomari piti jääräpäisesti mielensä. Näin juoksutili jäi avaamatta.

Siilinjärvi aiheutti melkoisia vaikeuksia suomussalmelaisille kolmannessa vuorossa. Kahdella palolla Siilinjärven lyöntipeli avautui ja joukkue iski hyvillä lyönneillä peräti kuusi juoksua. Yksi näistä tuli harhaheitolla Mantun monttuun ja muut hyvillä yksittäisillä lyönneillä.

Rastin joukkueen henkisestä vahvuudesta tällä hetkellä kertoo kuitenkin se, että joukkueen selkäranka ei taittunut tiukassakaan paikassa ja voittoon uskottiin yhä. Rastin takaa-ajon aloitti Tuomo Juntunen lyömällä pallon yli kolmoskopparista ja kiersi kunnarin tyhjään kenttään. Jokeri Viljami Juntunen kotiutti Juntusen tuplajuoksun arvoisesti. Rasti rauhoitti pelin kopittamalla kentän tyhjäksi ja lähti hyökkäämään kärjestä uudelleen. Kärki järjesteli ajolähtötilanteen Tapio Mäkelälle. Mäkelän koukkunäpy yllätti ulkokentän ja Janne Kemppainen juoksu kotiin. Seuraavana lyöjänä Olli Heikkinen onnistui välilyönnissään ja Hannu Laitinen kiiruhti kotiin. Siilinjärven peli alkoi olla pahasti sekaisin ja jännitys oli käsin kosketeltavissa.

Siilinjärven pelinjohtaja Hannu Järvelin yritti rauhoitella joukkuettaan aikalisän turvin, mutta turhaan. Hyvässä lyöntivireessä ollut Tuomo Juntunen yllätti kolmoskoppari Oskari Koskelon toistamiseen samassa vuoroparissa ja jälleen kenttä rullasi. Juntunen juoksi ottelun toisen kunnarinsa ja kotiin ennättivät myös Olli Heikkinen ja Tommi Tauriainen. Ottelu oli jo tasan 7-7. Eikä tämäkään riittänyt suomussalmelaisille. Pelinjohtajana ja etenijäjokerina ottelussa toiminut Viljo Rissanen pisti seuraavana lyöjänä olleelle Samu Moilaselle yllätysmerkin päälle. Moilanen kiitti kunniasta ja löi Juntusen kotiin tuplajuoksun arvoisesti.

Mahtava vuoro tuotti peräti kahdeksan juoksua ja Rasti sai täysin uuden sykkeen otteisiinsa. Neljännen aloittavalla Rasti näytti kotiyleisölle, miksi se johtaa sarjaa. Lukkari Samu Moilasen tolpat ja liikkuva ulkokenttä ei antanut Siilinjärvelle edes ykköstilannetta ja jakso oli taputeltu.

Rastin hallinnasta huolimatta tasaista toisellakin jaksolla

Toisella jaksolla Rasti oli oppinut ensimmäisen jakson virheistään ja saanut liikkeensä otteisiin takaisin. Ensimmäinen lyöjä Ville Seppänen löysi tilaa kakkosjatkeelta ja löi pallon monttuun. Tuloksena oli kunnari tyhjään kenttään. Hetkisen kuluttua Aki Martikaisen välilyönti kotiutti Seppäsen. Upeasti pelannut kakkoskärki juoni lisää juoksuja. Tommi Tauriainen kotiutti kahdella eri lyönnillä ja Samu Moilanen viimeisteli tilanteeksi 0-5.

Siilinjärvi ei luovuttanut ottelua kuitenkaan taistelematta. Sen ulkopeli tiivistyi ja toisessa vuorossa joukkue sai tehtyä kolme juoksua, joista kaksi syntyi Joni Taskisen läpilyönnillä takakentältä. Rasti ei puolestaan saanut tehtyä kuin yhden juoksun lukuisista tilaisuuksista huolimatta toisessa ja kolmannessa vuorossa.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin neljännessä vuoroparissa. Tapio Mäkelä vapautti Rastin lyöntipelin kotiuttamalla Janne Kemppaisen saumalyönnillään. Olli Heikkinen näpäytti 2-rajaan ja Aki Martikainen kiiruhti kotiin. Heikkinen löi seuraavalla lyönnillä pallon kopparien eteen ja Hannu Laitinen karkasi kotiin. Tilanne oli muuttunut kuuden juoksun eroksi ja tästä Siilinjärvi ei enää noussut, vaikkakin taisteli loppuun asti kunniakkaasti. Rasti lisäsi juoksutiliään vielä kolmella juoksulla, kun Samu Moilasen ja Viljami Juntusen kahdella juoksulla. Suomussalmi voitti jakson 3-12 ja ottelun 0-2.

Tuomo Juntunen ratkaisijana

Rastin parhaana palkittiin mahtavan ottelun pelannut 3-polttaja Tuomo Juntunen. Tuomo löi ensimmäisen jakson kolmannessa vuorossa peräti kaksi kunnaria. Muutenkin miehen peli kulki mallikkaasti, myös ulkona. Kakkospalkinnon pokkasi lukkari Samu Moilanen, jonka tolpat purivat kotijoukkueeseen hyvin.

Lyödyt/tuodut:
  • Tuomo Juntunen 2+3/5
  • Ville Seppänen 1+0/2
  • Olli Heikkinen 3/4
  • Viljami Juntunen 3/0
  • Samu Moilanen 3/0
  • Tommi Tauriainen 2/2
  • Tapio Mäkelä 2/1
  • Aki Martikainen 1/1
  • Hannu Laitinen 0/3
  • Janne Kemppainen 0/2
Palkitut:
  1. Tuomo Juntunen, 3-polttaja
  2. Samu Moilanen, lukkari
- Aki Martikainen :: 05.08.2007 -


Rasti voitti Sotkamo 2:n selvästi kärkipelissä

Suomussalmen Rastin miesten joukkueen hienot otteet saivat jatkoa torstaina 4.8. Pitämän kentällä pelatussa ottelussa. Sarjassa neljäntenä majaileva Sotkamo 2 joutui nöyrtymään isäntien käsittelyssä selvin luvuin 2-0 (9-1, 19-8). Ottelu alkoi tasaisena ja kolme vuoroparia pelattiin hyvätasoista ja tasaista maakuntasarjan pesäpalloa. Rasti ratkaisi ensimmäisen jakson neljännessä vuorossa upeilla lyönneillä ja tästä Sotkamo ei enää toipunut koko ottelun aikana. Toisella jaksolla Rastin peli rullasi upeasti ja kotijoukkue hallitsi jaksoa selvästi. Rehellisesti sanoen SuRa oli ottelussa selvästi vieraita edellä ja ansaitsi täydet kolme pistettä. Sotkamolaisille rokäletappio oli kova paikka, sen verran kuumana osa vierailijoista ottelun aikana oli.

Tasainen ensimmäinen jakso huipentui Rastin viiteen juoksuun neljännessa vuoroparissa

Tapio Mäkelä
Tapio Mäkelä on ollut loistavassa lyönti-
vireessä viime aikoina. "Tapsa" löi
Sotkamoa vastaan peräti neljä kunnaria.

© Tommi Tauriainen :: SuRa
Ensimmäinen jakso alkoi tiukoissa merkeissä. Rastin kapteeni Hannu Laitinen hävisi yllättäen hutunkeiton ja Rasti joutui aloittamaan ottelun sisältä. Tämä yllättävä käänne ei kuitenkaan sekoittanut suomussalmelaisten pasmoja, vaan joukkue onnistui tekemään kahdessa ensimmäisessä lyöntivuorossa yhteensä neljä juoksua. Juoksuista vastasivat Tapio Mäkelä kaksi kertaa ja Olli Heikkinen sekä Tommi Tauriainen yhden mieheen. Toisen tasoittavallaan Sotkamo rakenteli itselleen useita tilanteita ja onnistui kaventamaan Jukka Tuikan 2-saumalyönnillä pelin 4-1:een. Huomioitavaa Sotkamon toisessa vuorossa oli se, että joukkue onnistui lyömään peräti kolme kertaa pallon läpi Rastin ulkokentästä, mutta suomussalmelaiset hakivat pallon nopeasti Pitämän kentän laidoilta ja muita juoksuja ei nähty.

Kolmas vuoro edettiin tiukoissa merkeissä. Molempien joukkueiden ulkopeli toimi hienosti ja lisäjuoksua ei nähty.  Neljännessä vuorossa Rastin lyöntipeli alkoi toimia kunnolla. Rastin pääkotiuttaja Tapio Mäkelälle rakenneltiin ajolähtö. Mäkelän 2-koppari Tuukka Hakkaraisen ylitse kantanut painuva lyönti viuhui metsän siimekseen. Tuloksena oli kunnari ja kaksi juoksua. Pajatso ei tyhjentynyt kuitenkaan täydellisesti, koska Hannu Laitinen paloi niukasti kotipesään. Olli Heikkinen ja Ville Seppänen onnistuivat vielä kotiutuksissaan ja jakso alkoi olla paketoitu. Neljännen tasoittavallaan Sotkamo rakensi itselleen kaksi kolmostilannetta, mutta Jari Liuskin ja Heikki Immosen kotiutusyritykset päättyivät paloon.

Sotkamo kadotti pelihuumorin, Rasti takoi selvät numerot taululle

Toisella jaksolla Sotkamo pääsi 0-3 johtoon harhaheiton turvin, mutta Rasti kiri tasoittavallaan tasoihin. Ensin Hannu Laitinen löi Ville Seppäsen kotiin perusajolähdöstä. Hetkisen kuluttua Tapio Mäkelän 1-tilanteessa 2-jatkeelle suuntaama lyönti yllätti Sotkamon ulkokentän ja tuloksena oli ottelun toinen kunnari. Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin toisessa vuorossa, kun Sotkamo ei saanut miestä edes kakkospesälle asti. Rasti puolestaan aloitti todelliset lyöntikarkelot, joiden tuloksena oli 9 juoksua. Vuoron aikana Rastilta kävi mailanvarressa peräti 23 lyöjää. Mäkelä iski 3-puolelta ottelun kolmannen kunnarinsa, kaksi tuli harhalla ja loput olivat yksittäisiä siivuja pitkin kovin alistunutta sotkamolaiskenttää. Sotkamolaisten huumori alkoi olla lopussa ja vieraiden ulkokentästä oli hävinnyt viimeinenkin liike ja yritys.

Kolmannessa vuorossa Rasti jatkoi siitä mihin oli edellisessä vuorossa jäänyt ja kaunisteli kolmannen tasoittavallaan lukemiksi jo 19-4. Viimeiseen ulkovuoroon Rastilta ei löytynyt enää todellista puristusta ja näin Sotkamo sai hieman balsamia haavoilleen. Jakso isännille kuitenkin selvästi 19-8.

Suomussalmelaiset hallitsivat ottelua myös tilastojen valossa. Joukkue järjesteli ottelussa miehen kolmospesälle peräti 37 kertaa ja niistä pystyttiin tekemään 27 juoksua. Sotkamo sai aikaan 18 kolmostilannetta, joista se onnistui saattelemaan miehen kotipesään yhdeksän kertaa, tosin näistä neljä syntyi Rastin suosiollisella avustuksella harhaheiton muodossa. Lisäksi huomioitavaa ottelussa oli, että viime kaudella Rastin lukkarina toiminut Riku Tolonen esiintyi Sotkamon ykkösvahtina ja kärkietenijänä. Sisäpelissä Tolonen onnistui ihan hienosti, mutta ulkopelissä hän oli kovin näkymätön.

Tapio Mäkelä jatkoi hurjaa lyöntivirettään

Ottelun hahmo oli jälleen kerran Rastin Tapio Mäkelä. Uskomattomaan lyöntivireeseen päässyt Mäkelä paukutteli ottelussa peräti 4+9 juoksua ja toi vielä päälle 8 juoksua. Kärkilyöntejä Mäkelä keräsi kunnioitettavat 22 kappaletta. Kakkospalkinnon pokkasi sieppari Ville Seppänen. Seppäsen saldo ottelussa oli kunnari ja kolme lyötyä sekä neljä tuotua juoksua. Muutenkin Rastilaiset pelasivat hienosti ja jokainen mies täytti paikkansa.

SuRa:n viimeaikaiset otteet ovatkin olleet sen verran lupaavia, että loppukauden peleihin lähdetään selkeästi 3 pistettä mielessä. Etenkin joukkueen lyöntipeli on alkanut kulkea mallikkaasti. Kun tähän lisätään suhteellisen tiivis ulkopeli, on Itä-lohkon voittaminen täysin mahdollista. Voittonsa myötä Rasti tarrasi tukevasti sarjakärkeen 26 pisteellään ennen kahta viimeistä ottelua.

Pelit jatkuvat lauantaina Siilinjärvellä

Seuraava ottelu pelataan lauantaina Siilinjärvellä. Vastassa on sarja viitonen Siilinjärven Pesis. Ottelu pelataan Mantun kentällä ja peli alkaa klo 16.00. Kauden viimeinen ottelu pelataan maanantaina 6.8. Pitämällä, jolloin vastaan asettuu Puurtilan Kisa-Pojat (Varkaus). Ottelu alkaa klo 18. Tervetuloa kannustamaan Rasti voittoon!

Lyödyt / tuodut:
  • Tapio Mäkelä 4+9/8 (22/24 kärkilyöntiä)
  • Ville Seppänen 1+3/4 (9/12 kärkilyöntiä)
  • Olli Heikkinen 5/0 (8/8 kärkilyöntiä)
  • Tommi Tauriainen 2/2
  • Janne Kemppainen 1/5
  • Hannu Laitinen 1/3
  • Aki Martikainen 0/3
  • Tuomo Juntunen 0/1
  • Samu Moilanen 0/1
  • Viljo Rissanen 0/1
Palkitut:
  1. Tapio Mäkelä, 3-koppari
  2. Ville Seppänen, sieppari
- Aki Martikainen :: 02.08.2007 -


Pitkästä aikaa naispesistä

Pesisnaiset
Yleisö sai seurata hyvää naispesistä
nuorten ja vanhojen SuRan naisten
kohdatessa. Pelissä nähtiin kunnareita ja
loistavat pelitilanteet jatkuivat loppuun asti.

© Marjukka Seppänen :: Ylä Kainuu
Ohjaaja- ja pelaajapula syynä naispesiksen hiljaiseloon.

Suomussalmella nähtiin pitkästä aikaa naispesistä, kun Suomussalmen Rastin entiset naispelaajat ottivat toisistaan mittaa Pitämän kentällä toissa lauantaina. Sää suosi lämminhenkistä tapahtumaa, ja yleisö löysi tiensä peliin yllättävän runsaslukuisesti. Joukkueet oli jaettu leideihin, joiden aktiiviset peliajat olivat lähes 15 – 20 vuotta sitten, ja tehotyttöihin, jotka pelasivat viitisen vuotta sitten.
– Peli oli tiukka ja hyviä tilanteita riitti, nuoret vain olivat nopeampia ja ketterämpiä kentällä, ”vanhempien” joukkueessa pelannut Marjo Räsänen kertoo.

Tehotytöt veivät voiton 2-0 jaksovoitoin 8-6 ja 5-3. Peli oli kuitenkin Räsäsen ja Ulla Hutun mielestä yllättävän tasainen.
– Nuoremmat eivät aivan jyränneet meitä. Oli kiva huomata, että pelilliset taidot natsasivat yhä, vaikka monella oli vuosia siitä kun räpylä oli viimeksi kädessä, Huttu kertoo.
Naisten pesisottelulle oli tilausta, sillä paikalle saapui 25 pelaajaa ja tiedossa oli kymmenkunta pelaajaa jotka estyivät tulemasta paikalle. Edellisen kerran vastaavaa peliä on pelattu viisi vuotta sitten. Suunnitelmissa olisi järjestää seuraava ottelu jo ensi kesälle.
– Hirmu mukavat fiilikset oli, tärkeintä oli päästä pelaamaan entisten pelikavereiden kanssa ja vaihtamaan kuulumisia, Räsänen toteaa.

Naisten pesäpallo ei ole viime vuosina juhlinut harrastajamäärillä. Kun kymmenisen vuotta sitten jaostolla oli useita tyttöjoukkueita ja pelaajia riitti myös naisten joukkueeseen, jaostolla on nyt vain yksi tyttöjen joukkue. Räsänen ja Huttu pitävät ohjaajapulaa yhtenä suurimmista syistä naispesiksen kuihtumiseen.
– Osaamista täältä kyllä löytyy, mutta monilla naisilla perhe ja lapset vievät niin paljon aikaa ettei valmentamiseen ehditä ryhtyä, Huttu toteaa.

Naisten joukkuetta on yritetty koota pari vuotta sitten, mutta harjoitteluun ja pelaamiseen sitoutumaan valmiita olevia pelaajia ei ole saatu tarpeeksi kasaan. Nuoret naiset lähtevät useimmiten opiskelemaan toisille paikkakunnille, ja täällä asuvilla perhe vie usein leijonanosan vapaa-ajasta.
– Mutta kun ei ole naisporukkaa, ei nuoria tyttöjäkään tule pelaamaan. Aikuisten joukkue on nuoremmille esikuva, Räsänen muistuttaa.
– Ottelun tiimoilta puhuttiin, että miten hyvän joukkueen saisimme edelleen kasaan. Nuoret pelaajat ovat fyysisesti vielä hyvässä kunnossa, ongelma on kuitenkin se että he ovat useassa tapauksessa vain kesät täällä Suomussalmella, Räsänen kertoo.

Pesäpallosta kiinnostuneet naiset ovat tänäkin kesänä kokoontuneet kerran viikossa ladypesiksen merkeissä. Rennoissa harjoituksissa pelataan kevyesti pesistä, ja mukaan ovat tervetulleita myös naiset, joilla ei ole pesäpallotaustaa.
– Ja jos on tyttöjä joita pesis kiinnostaa, niin kannattaa käydä ladypesiksessä kokeilemassa, Räsänen kannustaa.

- Laura Heikkinen :: Ylä-Kainuu :: 31.07.2007 -


Pesisrasti palasi voittojen tielle

Suomussalmen Rasti voitti miesten maakuntasarjan itä-lohkon kärkikamppailussa Nurmeksen Sepot jaksoin 2-0 (14-1, 5-3). Sarjakakkonen Nurmes oli saapunut Suomussalmelle vajaamiehisenä ja muutenkin sen peli oli ajoittain pahasti sekaisin. Tätä tilaisuutta suomussalmelaiset eivät jättäneet käyttämättä vaan takoivat taululle selvät numerot. Kärkiotteluksi ottelun taso jäi kuitenkin kovin vaisuksi. Voitollaan Rasti kasvatti sarjajohtonsa neljään pisteeseen.

Ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen näytös

Ensimmäisen jakson ensimmäinen vuoro näytti kotiyleisölle mitä tulemaan piti. Nurmekselta kävi lyömässä vain 6 lyöjää ja miestä ei saatu edes kakkospesälle asti. Rasti sen sijaan aloitti terävästi, kuten tällä kaudella kotiotteluissa usein muulloinkin. Rasti sai rakennettua seitsemän kolmostilannetta ja onnistui lyömään niistä viisi juoksua. Lyöjinä Nurmeksen lamauttaneessa vuoroparissa toimivat Tapio Mäkelä, Olli Heikkinen, Tuomo Juntunen, Viljami Juntunen ja Viljo Rissanen.

Tästä shokki alusta Nurmes ei enää toipunut koko ensimmäisen jakson aikana. Rastin ulkopeli ei joutunut edes erityisen tiukoille. Nurmes sai jakson aikana luotua ainoastaan kaksi kolmostilannetta. Toisesta tilanteesta Nurmeksen Antti Mikkilä löi kuitenkin kuparisen puhki upealla välilyönnillään. Rastin sisäpeli puolestaan vapautui onnistumisten myötä ja tilanteita syntyi liukuhihnalta. Toisella lyöntivuorollaan Rasti takoi myöskin 5 juoksua.

Kolmannessa sisävuorossa nähtiin yksi ottelun hienoimmista suorituksista, kun kärkietenijä Ville Seppänen löi kunnarin tyhjään kenttään mielipaikastaan kakkosjatkeelta. Samu Moilanen kotiutti Seppäsen tuplajuoksun arvoisesti. Lopullisen niitin Nurmeksen arkkuun löi Hannu Laitinen puhkaisemalla kentän takaa kahden juoksun arvoisesti. Rastin ei tarvinnut enää pelata neljännen vuoron tasoittavaansa ja näin kärkiottelun ensimmäinen jakso meni murskaavasti Rastille luvuin 14-1.

Nurmes paransi peliään

Nurmes muutti tauolla ulkopeli- ja sisäpelijärjestyksiään ja sai näillä muutoksilla aiheutettua hankaluuksia kotijoukkueelle. Nurmeksen piristyttyä peliin toinen jakso olikin sitten jo huomattavasti tasaisempi. Liekö hyvänolontunne hiipinyt kotijoukkueen puseroon tauon aikana, sillä Rasti syyllistyi toisella jaksolla runsaaseen määrään helppoja virheitä. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon peräti viisi paloa kärjen takana, jotka kaikki syntyivät vielä ykköspesälle.

Jakson ensimmäisessä vuorossa Rasti onnistui juoksujen teossa kaksi kertaa. Ensin Tapio Mäkelä kotiutti Ville Seppäsen koukkunäpyllä ja Janne Kemppainen juoksi samassa tilanteessa vielä kotiin, kun Nurmeksen etumiehen polttoheitto lipsahti ohi kotipesästä. Nurmes pidettiin sen sijaan nollilla. Tällä kertaa avausvuorossa Nurmekselta ehti käydä lyömässä vain neljä lyöjää.

Nurmeksen lyöntipeliä häiritsi suuresti se, että viimeinen palo syntyi lähes koko ottelun ajan numeron neljä kohdalle, jolloin seuraava vuoro alkoi aina hankalasta paikasta. Tästäkin huolimatta Nurmeksen lyöntipeli parani pelin pidetessä ja vierailijat onnistuivat tekemään ottelun kolmessa viimeisessä vuorossa yhden juoksun. Tämä ei kuitenkaan Nurmesta auttanut, sillä Rasti teki kolmannessa vuorossa yhden ja ratkaisi ottelun neljännellä vuorollaan.

Ratkaisu syntyi hieman onnekkaastikin. Rastin kärki rakensi vastustamattomasti ajolähtötilanteen. Lyömään asettui reisivamman takia jokerina pelannut Viljami Juntunen. Juntusen kotiutuslyönti epäonnistui ja suuntautui suoraan 2-polttajalle, mutta Nurmeksen lukkari Elmo Salmela ei saanut polttoheittoa kiinni ja Ville Seppänen ennätti kotiin. Seuraavana lyöjänä Olli Heikkinen näpäytti pallon 2-rajaan Hannu Laitisen juostessa kotiin. Juoksun syntyä avitti Nurmeksen ajoittain pahasti hukassa ollut sieppari Teppo Jokinen, joka heitti palautusheiton ohi kotipesästä.

Tommi Tauriainen loisti lukkarina

Rastin parhaana ottelussa palkittiin Tommi Tauriainen. Tauriainen pelasi ottelussa poikkeuksellisesti lukkarina, koska Samu Moilasen edellisessä ottelussa vääntynyt polvi ei kestänyt ulkopelin rasitusta. Tauriainen onnistui sotkemaan Nurmeksen lyöntipeliä pitkin ottelua hyvällä rytmityksellä ja tolpatkin pysyivät hienosti lautasella. Kakkospalkinto ojennettiin 2-vahti Tuomo Juntuselle, joka onnistui ottelussa sekä sisä-, että ulkopelissään. Juntunen löi kaksi juoksua ottelussa.

Maakuntasarjan itälohko huipentuu

Rastilla on sarjaa jäljellä enää kolme ottelua. Rastin seuraava ottelu pelataan torstaina 2.8. Pitämän kentällä kello 18 alkaen. Vastustajaksi saapuu sarjanelonen Sotkamon Jymy 2. Sotkamo on Rastia kuusi pistettä jäljessä, mutta se on pelannut peräti kolme ottelua suomussalmelaisia vähemmän. Rasti lähtee hakemaan ottelussa revanssia, sillä Sotkamo voitti joukkueiden edellisen kohtaamisen vasta kotiutuslyöntikilpailun jälkeen. Lauantaina 4.8. Rasti matkustaa Pohjois-Savoon Siilinjärven Pesiksen vieraaksi. Maanantaina 6.8. klo 18. Pitämällä pelataan kauden viimeinen ottelu. Vastustajaksi saapuu Varkaus. Tervetuloa kannustamaan Rasti lohkovoittoon!

Lyödyt / tuodut:
  • Ville Seppänen 1+0/4
  • Tapio Mäkelä 4/2
  • Hannu Laitinen 3/2
  • Olli Heikkinen 2/2
  • Tuomo Juntunen 2/0
  • Viljami Juntunen 2/0
  • Aki Martikainen 1/2
  • Samu Moilanen 1/1
  • Viljo Rissanen 1/1
  • Janne Kemppainen 0/4
  • Tommi Tauriainen 0/1
Palkitut:
  1. Tommi Tauriainen, lukkari
  2. Tuomo Juntunen, 2-vahti
- Aki Martikainen :: 31.07.2007 -


Pesismiehille toinen peräkkäinen supervuorotappio

Suomussalmen Rastin miehet kärsivät toisen peräkkäisen supervuorotappion. Vastassa oli sarjakolmonen Maaningan Mahti. Maaninka voitti Siilinjärvellä lauantaina 21.7. pelatun ottelun jaksoin 2-1 (13-2, 6-8, 2-1).

Rasti unessa ensimmäisellä jaksolla

Jälleen kerran Rasti joutui erinäisistä syistä kovin vajaamiehisenä kärkiotteluun. Riveistä puuttuivat mm. Toni Heikkinen, Tuomo Juntunen, Viljami Juntunen ja Viljo Rissanen. Onneksi Olli Heikkinen oli saanut harjoitusvapaata armeijasta ottelua varten.

Liekö pitkä ajomatka ja aikainen ottelu ollut syynä, mutta Rasti aloitti ottelun todella heikosti. Heti ensimmäisestä tilanteesta oli nähtävissä, että Suomussalmen pojat eivät olleet valmiita otteluun. Ulkokentässä ei ollut minkäänlaista liikettä ja sisäpelikin oli todella aneemista. Sarjakolmonen Maaninka sen sijaan oli liikkeellä hyvällä jalalla ja esitti erityisesti mailanvarressa hienoja otteita. Jakson hienoimman suorituksen tarjoili Maaningan Jouni Vihavainen, joka puhkaisi Rastin kentän 2-jatkeelta ajolähdössä kunnarin ja kolmen tavallisen juoksun arvoisesti. Rasti ei syttynyt pelaamaan koko jaksolla ja Maaninka vei jakson näytöstyyliin juoksuin 13-2.

Taistelutahto löytyi, Moilanen loukkaantui

Rasti ei tehnyt kokoonpano muutoksia tauolla, mutta asenteeseen löytyi sentään muutos. Toiselle jaksolle Rasti tuli sisuuntuneena ja kentällä nähtiin täysin erilaisia otteita kuin ensimmäisellä jaksolla. Ensimmäisessä lyöntivuorossa saatiin aikaan kolme kolmostilannetta, mutta yhtään juoksua ei saatu aikaan Maaningan polttaessa joka kerta etenijän kotipesään. Ulkopeli alkoi parantua ja Maaninka ei saanut myöskään juoksuja aikaan. Toisessa vuorossa Rasti siirtyi ensimmäisen kerran ottelussa johtoon, kun Tommi Tauriainen kotiutti Tapio Mäkelän.

Kolmannessa vuorossa jakso näytti jo ratkeavan, kun hurjaan lyöntivireeseen äitynyt Tapio Mäkelä tykitti 2-luukusta läpi 2-tilanteessa ja pallo rullasi Mantun monttuun. Mäkelä kiersi kunnarin ja kotiin ennättivät myös Aki Martikainen ja Hannu Laitinen. Mäkelä toi Samu Moilasen välilyönnillä vielä tuplajuoksun. Maaningan tullessa kolmannen vuoron tasoittavalle suomussalmelaiset johtivat jaksoa turvallisen tuntuisesti 0-5.

Ottelu sai kuitenkin yllättävän käänteen, kun Rastin lukkari Samu Moilanen loukkaantui kurottaessaan polttoheittoa kotipesässä. Moilanen sai polttoheiton kiinni ja taululle merkattiin toinen palo, mutta samalla polvi vääntyi ilkeästi. Moilanen ei pystynyt ottelua enää jatkamaan ja Rasti joutui laittamaan ulkokentän uusiksi. Lukkariksi siirtyi Tommi Tauriainen ja kentälle 3-vahdiksi jokereista siirtyi Joni Tauriainen. Nuori Sakari Päiviö joutui puolestaan kovaan paikkaan 3-polttajaksi. Maaningan kokeneet pelaajat eivät jättäneet tilaisuuttaan käyttämättä, sillä tilanteen jälkeen seuraavana lyöjänä Jouni Vihavainen löi pallon 3-puolelta läpi ja tuloksena oli jo ottelun toinen kunnari. Ja eikä aikaakaan, kun jokeri Sami Hoffren kotiutti Vihavaisen ja ottelu olikin jo tasoissa.

Vajaamiehinen Rasti ei antautunut, vaan näytti miksi se johtaa sarjaa. Suomussalmelaiset rakentelivat väkisin takatilanteen pystyyn. Ensin Hannu Laitinen kotiutti Janne Kemppaisen. Hetkisen kuluttua Maaningan peli alkoi olla jo kovin sekaisin, kun Tommi Tauriainen laittoi Maaningan 2-puolelle painepallon ja Aki Martikainen kiisi kotiin. Maaninka oli pakotettu aikalisään. Rasti ei kuitenkaan ollut lopettanut vielä, Joni Tauriainen löi pallon merkistä väliin ja Hannu Laitinen toi jakson kahdeksannen juoksun. Neljännen vuoron rynnistys tuotti kolme lisäjuoksua ja tähän Maaninka ei pystynyt enää vastaamaan.

Kova taistelu ei riittänyt voittoon

Maaninka aloitti supervuoron terävästi. Ensin Mahti sai johtojuoksun kolmosluukkuun suuntautuneella lyönnillä ja voittojuoksun syntyi Simo Eskelisen upealla välilyönnillä Tommi Tauriaisen tolppasyötöstä. Tasoittavallaan Rasti sai aikaan yhden kavennusjuoksun Tapio Mäkelän lyönnillä, mutta takaa-ajo tyrehtyi turhaan takapaloon ykköspesälle.

Rastista palkittiin jälleen kunnarin lyönyt kolmoskoppari Tapio Mäkelä. Mäkelä on lyönyt neljässä viimeisessä ottelussa kunnarin. Janne Kemppainen oli nostettu otteluun numerolle kaksi ja Kemppainen kiitti luottamuksesta. Hieno sisäpeli ja varmat otteet 2-kopparina olisivat riittäneet kakkospalkintoon, mikäli ottelussa olisi sellainen jaettu.

Rasti johtaa sarjaa 20 pisteellään, kun neljä ottelua on pelaamatta. Tilanne sarjassa on tiukka, kun muutaman pisteen sisällä on peräti viisi joukkuetta. Näistä neljästä ottelusta kolme ovat kotipelejä. Suomussalmi-Nurmes pelataan tiistaina 31.7, Suomussalmi-Sotkamo2 torstaina 2.8 ja Suomussalmi-Varkaus maanantaina 6.8. Ottelut pelataan Pitämän kentällä ja ne alkavat klo 18.00. Tervetuloa kannustamaan Rasti lohkovoittoon.

Lyödyt / tuodut:
  • Mäkelä Tapio 1+3/4 (9/13 kärkilyöntiä)
  • Laitinen Hannu 2/2
  • Tauriainen Tommi 2/0
  • Moilanen Samu 2/0 (7/9 kärkilyöntiä)
  • Tauriainen Joni 1/0
  • Martikainen Aki 0/3
  • Kemppainen Janne 0/1 (8/9 kärkilyöntiä)
  • Seppänen Ville 0/1
Palkitut:
  1. Tapio Mäkelä, 3-koppari
- Aki Martikainen :: 24.07.2007 -


Rasti hävisi Nurmekselle supervuorossa

Suomussalmen Rastin miesten joukkue joutui nöyrtymään Nurmekselle tiistaina 17.7. pelatussa ottelussa jaksoin 2-1 (5-8, 4-1, 1-0). Ottelu oli kovin kaksijakoinen. Rasti pelasi ensimmäisellä jaksolla upeasti kolme vuoroparia ja toisellakin jaksolla lähes kolme vuoroparia. Nämä otteet riittivät ensimmäisen jakson voittoon. Superissa Rasti sortui kahteen merkkivirheeseen sekä kopinnostopaloon. Nurmeksen voittojuoksu syntyi puolestaan 30 senttiä laittomalla 3-rajaleikkurilla. Voitollaan Nurmes kipusi vielä taisteluun sarjanoususta. Rasti johtaa sarjaa 19 pisteellään, Nurmes nousi nyt 13 pisteeseen, mutta on pelannut yhden ottelun suomussalmelaisia vähemmän.

Rasti dominoi ensimmäistä jaksoa

Rasti aloitti ottelun todella hienolla ulkopelillä. Nurmes ei saanut kolmessa ensimmäisessä vuoroparissa aikaan kuin muutaman takatilanteen ja niissäkin kotiutusyritykset menivät kopiksi tai suoraan hyvin liikkuneiden suomussalmelaisten räpylöihin. Rasti puolestaan aloitti ensimmäisen vuoron yhdellä juoksulla. Kakkoskärki järjesteli tilanteen Samu Moilaselle, joka pamautti pallon viistomailalla väliin ja Viljo Rissanen kiiruhti kotiin.

Ensimmäisessä vuorossa Rasti koki pahan takaiskun, kun 3-koppari Viljami Juntunen reväytti takareitensä kotitaipaleella. Juntusen ottelu päättyi siihen ja jopa koko loppukausi on vaarassa. 3-kopparin paikan loppuottelun ajaksi otti 2-vahti Toni Heikkinen ja 2-vahdiksi siirtyi jokereista Viljo Rissanen.

Toisessa vuorossa Rasti ratkaisi ensimmäisen jakson. Tapio Mäkelälle järjesteltiin ajolähtötilanne ja Mäkelä pamautti laakalyönnin kopparien välistä kauas maisemiin. Tuloksena oli kunnari ja kolme tavallista juoksua, pajatso oli tyhjennetty! Toni Heikkinen kotiutti hetkisen kuluttua Mäkelän tuplajuoksun arvoisesti. Vuoron viimeisen juoksun iski jälleen Mäkelä, kotiuttamalla Toni Heikkisen. Kolmannessa vuorossa Rasti onnistui kasvattamaan juoksutiliään vielä yhdellä juoksulla. Toni Heikkinen iski pallon jälleen väliin ja kotiin kiiruhti Janne Kemppainen. Nurmeslainen yleisö oli kovin hiljaa, kun taululle iskettiin kolmessa vuorossa hulppeat 0-8 lukemat.

Neljännessä vuorossa nähtiin ihmeellisiä asioita. Ensin Nurmes sai aikaan kaksi juoksua täysin epäonnistuneilla lyönneillä. Tämän jälkeen Rasti heitti harhaheitoilla jälleen Nurmekselle tilanteen päälle ja Olli-Pekka Meriläinen kiitti kotiuttamalla Petri Nenosen. Tässä vaiheessa alkoi sitten jo lähes unohduksiin päässyt ”SuRa-mylly”. Samu Moilasen polttoheitto lipsahti kolmospesältä katsomoon ja Samppa Tolvanen lähti yrittämään kavennusjuoksua. Ulkokenttä haki pallon nopeasti katsomosta ja selvästi kotiin palamassa ollut Tolvanen toikin yllättäen juoksun, kun myös taitto kotipesään lipsahti ohiheitoksi. Tällä toisella perättäisellä harhalla kotiin pinkoi vielä Tero Niskanen. Rasti otti virheiden jälkeen aikalisän ja sai ulkopelinsä kuntoon. Samu Moilasen upeat tolpat purivat ja kaksi nopeaa paloa lopettivat Nurmeksen pyristelyn.

Rastin ulkopeli hiipui, Nurmes syttyi otteluun

Toinen jakso alkoi molempien joukkueiden osalta tiiviillä ulkopelillä ja tilanteet olivat tiukassa. Jakson ensimmäinen juoksu nähtiin toisen aloittavalla vuorolla, kun Aki Martikainen sai juosta kotiin rauhassa Nurmeksen lukkarin Elmo Salmelan tarjoileman vapaataipaleen turvin. Rasti piti Nurmeksen kurissa toisessakin vuorossa ja pääsi yrittämään ratkaisevia pinnoja omalla sisävuorollaan. Juoksuja ei kuitenkaan nähty vaikka yritys oli kovaa. Kaikki kolme paloa syntyivät kotipesään juoksua yrittäneestä rastilaispelaajasta.

Nurmes ei kuitenkaan luovuttanut. Nurmeksen kärki alkoi toimia kolmannessa vuorossa ja se saikin luotua palottoman ajolähdön jokerilyöjä Petteri Honkaselle. Ensimmäisellä jaksolla kovin työttömänä ollut Honkanen kiitti tilanteesta ja kuittasi kahdella peräkkäisellä keskisaumalyönnillä kaksi juoksua. Molemmat olivat identtisiä lyöntejä, joissa Rastin ulkopelaajat saivat pallon haltuunsa, mutta polttoheitot pahasta asennosta jäivät liian hiljaisiksi ja nopeat kärkimiehet ennättivät niukasti kotipesään asti. Hetken kuluttua tästä vasuri Tero Niskanen kotiutti Sami Meriläisen hienolla välilyönnillään.

Lopullinen ratkaisu jaksolle nähtiin samassa kolmannessa vuorossa, jota Rasti ei meinannut saada millään poikki. Petteri Purtiaisen kakkospuolen maalyönti lipsahti Rastin polttolinjasta kovin helposti koppareille asti ja kotiin pinkoi jokeri Petteri Honkanen. Neljännessä vuorossa Rasti sai luotua pari tilannetta, mutta juoksuihin asti ei pystytty.

Rasti sekoili supervuorossa, voittojuoksu laittomalla lyönnillä

Hutunkeiton voittanut Rasti lähti supervuoroon sisävuorolla, tarkoituksenaan katkaista Nurmeksen hyvä henki ainakin yhdellä juoksulla. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vaan vuorolle syntyi nolo loppu. Rastin kärjelle sattui kaksi paloon johtanutta merkkivirhettä ja lopulliseksi niitiksi syntyi vielä kopinnostopalo. Tästähän nurmelalaiset pelaajat ja kannattajat syttyivät. Nurmeksen loppupelissä piristynyt kärki rakensi jälleen perusajolähtötilanteen jokeri Petteri Honkaselle. Honkasen ensimmäinen lyönti oli rajaleikkuri 3-rajaan. Kaikki, paitsi syöttötuomari, näkivät pallon menevän ainakin kolmekymmentä senttiä laittomaksi. Lyönti tuomittiin lailliseksi ja hölmistyneet rastilaiset joutuivat katselemaan hyvin epäreilua voittojuoksua.

Tiukan taistelun ja vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen yksi piste tuntui Rastista kovin happamalta. Rasti hallitsi ottelua lähes seitsemän vuoroparia, mutta hieman laiskistunut ulkopeli ja muutamat pahat virheet avittivat Nurmeksen mukaan otteluun. Ratkaisuhetkillä nurmeslaiset olivat terävämpiä, vaikkakin voittojuoksu syntyi tuomarivirheestä. Voittonsa ansiosta Nurmes nousi mukaan lohkon kärkikahinoihin.

Rastista palkittiin 3-vahti Tapio Mäkelä, joka löi ottelussa mukavat 1+4 juoksua ja toi vielä päälle kaksi juoksua. Myös lukkari Samu Moilanen onnistui ulkopelissä erinomaisesti. Rastin seuraava ottelu pelataan lauantaina 21.7. Siilinjärvellä Mantun kentällä. Kotijoukkueena toimii Maaningan Mahti, jonka oma kotikenttä on remontissa. Ottelu alkaa kello 13.

Lyödyt / tuodut:
  • Mäkelä Tapio 1+4/2
  • Heikkinen Toni 2/1
  • Moilanen Samu 1/0
  • Martikainen Aki 0/2
  • Rissanen Viljo 0/2
  • Kemppainen Janne 0/1
  • Laitinen Hannu 0/1
Palkitut:
  1. Tapio Mäkelä, 3-vahti
- Aki Martikainen :: 17.07.2007 -


Rasti kaatoi Sotkamo 1:n toistamiseen

Suomussalmen Rastin ja Sotkamon Jymyn ykkösjoukkueen ottelu oli kuin uusinta viikon takaisesta kohtaamisesta. Nuori Sotkamolaisjoukkue taisteli ensimmäisellä jaksolla urheasti, mutta paukkujen loppuessa toisella jaksolla numerot pääsivät repsahtamaan pahasti. Suomussalmi voitti maanantaina Sotkamon montun kentällä pelatun ottelun jaksoin 2-0 (0-6, 1-22).

Ensimmäisellä jaksolla tasaista

Suomussalmi oli saanut otteluun lähes koko porukkansa, muutamia pelaajia oli edelleen sivussa. Samu Moilanen palasi lautasen ääreen ja Tommi Tauriainen 1-vahdiksi. Myös pelinjohtaja Antti Westersund oli poissa ottelusta. Kosti Piirainen tuurasi Westersundia pelinjohtajana onnistuneesti.

Suomussalmi aloitti ottelun terävästi. Ensin Viljami Juntunen puhkaisi takakentän ja kiersi kunnarin, kotiin kiiruhti myös Ville Seppänen. Seuraavana lyöjänä Aki Martikainen löi samasta kohtaa takaa läpi ja Juntunen sai hölkätä rauhassa kotiin. Vuoron viimeinen juoksu syntyi harhaheitolla.

Sotkamo ei kuitenkaan luovuttanut vaan pelasi ihan liikkuvaa ulkopeliä. Sotkamon pelinjohtajaksi otteluun oli saapunut Jymyn superpesisjoukkueen sieppari Immo Rautiainen. Rautiainen luki Rastin merkkipeliä ajoittain kuin avointa kirjaa ja onnistui sotkemaan Rastin lyöntipeliä pahasti oivilla ulkokenttää avittaneilla vinkeillään. Tästäkin huolimatta Rasti onnistui tekemään Pari juoksua, myös loppujaksosta. 0-5 löi Martikainen ja 0-6 syntyi jälleen harhaheitolla. Sotkamon lyöntipeli hyytyi Suomussalmen liikkuvaan ulkopeliin pahemman kerran ja näin Sotkamo ei saanut jakson aikana aikaan yhtään juoksua.

Taktisia muutoksia ja vapautunutta lyöntipeliä

Tauolla Rasti muutti sisäpelitaktiikkaansa hieman ja näin lukkari Janne Hyvösen taktiset väärät alettiin saamaan kuriin. Toinenkin jakso alkoi tiukkana. Rasti sai ensimmäisessä vuorossa aikaan 2 juoksua, mutta Sotkamonkin lyöntipeli näytti hieman piristyvän. Sotkamo sai järjesteltyä useita takatilanteita kahden ensimmäisen lyöntivuoronsa aikana, mutta kotiutuslyönnit eivät tuottaneet tulosta.

Rasti sen sijaan lisäsi höyryä koneeseen takomalla toisessa vuorossa viisi juoksua, Ottelu alkoi olla selvä. Pesistermein sanottuna Sotkamon selkäranka katkesi viimeistään kolmannen vuoron alussa, kun Sotkamon lukkari Janne Hyvönen antoi kaksi peräkkäistä juoksua vapaataipaleella. Rasti paineli iloisen ja vapautuneen lyöntipelin myötä menojaan. Kolmannessa vuorossa Rasti teki seitsemän ja neljännessäkin vuorossa kahdeksan juoksua. Sotkamon ainoan juoksu syntyi toisen jakson kolmannessa vuorossa, kun 2-vahti Tuukka Heikkinen kotiutti Jaakko Vartiaisen hienolla välilyönnillään.

Onnistumisia laajalla rintamalla

Rasti oli ottelussa selvästi parempi pääosin Sotkamon C-junioreista koostuneesta joukkueesta. Tasoero oli selvä. Positiivista ottelussa oli laajalla rintamalla onnistunut sisäpeli. Jokainen Rastin pelaaja kirjautti itselleen vähintään yhden lyödyn tai tuodun juoksun. Rastin ykköspalkinnon nappasi sieppari ja kärkietenijä Ville Seppänen. Seppänen löi ottelussa kaksi juoksua ja toi seitsemän. Kakkospalkinto jaettiin 3-polttaja Aki Martikaiselle, joka löi ottelussa seitsemän juoksua ja toi kaksi.

Lyödyt / tuodut:
  • Martikainen Aki 7/2 (12/12 kärkilyöntiä)
  • Laitinen Hannu 3/3 (8/10 kärkilyöntiä)
  • Juntunen Viljami 1+1/6 (10/11 kärkilyöntiä)
  • Seppänen Ville 2/7
  • Kemppainen Janne 2/2
  • Mäkelä Tapio 2/2
  • Moilanen Samu 2/1
  • Rissanen Viljo 2/0
  • Tauriainen Tommi 2/0
  • Heikkinen Toni 0/3
  • Heikkinen Mikko 0/1
  • Juntunen Tuomo 0/1
Palkitut:
  1. Ville Seppänen, sieppari
  2. Aki Martikainen, 3-polttaja
- Aki Martikainen :: 16.07.2007 -


Rasti kuritti Sotkamoa

Suomussalmen Rastin miesten joukkueen syyskausi alkoi voitokkaasti, kun Pitämällä vieraillut Sotkamon Jymyn 1-joukkue kaatui selvin numeroin 2-0 (5-3, 30-1). Parin viikon kesätauko näkyi Rastin otteissa ensimmäisellä jaksolla ja taisipa pientä asennevammaakin olla aluksi näkyvissä. Tilannetta ei myöskään yhtään helpottanut 3-vahti Olli Heikkisen armeijaan lähteminen ja lukkari Samu Moilasen puuttuminen työkiireiden vuoksi. Eniten puuttumiset näkyivät ulkokentällä, jossa pelipaikat oli laitettu lähes kokonaan uusiksi. Ensimmäinen jakso meni Rastille niukasti, mutta toisella jaksolla Rastin peli alkoi kulkea ja voittajasta ei jäänyt minkäänlaisia epäselvyyksiä. Voiton myötä Rasti siirtyi sarjakärkeen 15 pisteellään.

Muutoksia kokoonpanossa

Lukkarina ottelun aloitti Janne Kemppainen, mutta jo ensimmäisen vuoron jälkeen lukkariksi vaihdettiin 1-vahti Tommi Tauriainen. 1-vahdiksi tuli 3-koppari Tapio Mäkelä ja Kemppainen siirtyi puolestaan 2-koppariksi. Vähemmän ulkopeliaikaa alkukaudesta saaneet Viljo Rissanen ja Tuomo Juntunen pääsivät myös esittämään osaamistaan ulkokentällä. Rissanen pelasi ottelussa 3-vahtina ja Juntunen 2-vahtina. Molemmat miehet onnistuivat ottelussa hienosti ja tämä antaa pelinjohtaja Antti Westersundille lisämahdollisuuksia tuleviin otteluihin.

Tasaista vääntöä ja pieniä virheitä ensimmäisellä jakosolla

Ensimmäisellä jaksolla nähtiin ihan tasaväkistä taistelua. Sarjajumbo Sotkamo piti kotijoukkuetta yllättävän tiukalla. Nuorista pelaajista pääosin koostuva Sotkamolaisjoukkue taisteli urhoollisesti, mutta ei pystynyt missään vaiheessa horjuttamaan isäntien johtoa. Rasti aloitti ottelun jäätävästi, sillä Sotkamon ensimmäinen lyöntivuoro oli vain neljän lyöjän mittainen ja toisessakin vuorossa tilanteet olivat tiukassa. Omalla kahdella lyöntivuorollaan Rasti sai tehtyä neljä juoksua. Hannu Laitinen puhkaisi 2-tilanteessa takakentän ja Aki Martikainen juoksi kakkoselta suoraan kotiin asti. Tommi Tauriainen löi Rastin toisen juoksun upealla kumuralyönnillään.

Toisessa vuorossa ottelu näytti jo ratkeavan, kun Viljami Juntunen kotiutti kahdella eri lyönnillä. Molemmat lyönnit suuntautuivat jälleen Sotkamon takakentälle. Sotkamo pääsi otteluun mukaan kolmannessa vuorossa, kun ensin Ville Seppäsen polttoheitto suuntautui ohi kotipesän ja Janne Hyvönen kiisi kavennuksen. Seuraavana lyöjänä Samuli Kolehmainen kotiutti Olli Kilpeläisen. Katsomossa alettiin jo tuskastua. Rastin kapteeni Hannu Laitinen näytti nuoremmilleen mallia kotiuttamalla kärkietenijä Ville Seppäsen kolmannen tasoittavalla. Viimeisessä vuorossa Rastin ulkokenttä odotteli jo taukoa ja Sotkamo pääsi kaventamaan vielä 5-3, mutta Tommi Tauriaisen juonikas lukkaripeli hyydytti Sotkamon todellisen kirin ja jakso päättyi kotijoukkueen tuuletuksiin.

Rasti murskasi Sotkamon toisella jaksolla

Toiselle jaksolle pukukopista tuli lataantunut Rasti. Joukkue oli nollannut ensimmäisen jakson nopeasti ja löytänyt oikeanlaisen sykkeen peliinsä. Rastin lyöntipeli loksahti heti ensimmäisestä lyöjästä alkaen kohdilleen. Iloinen lyöntipeli tuotti peräti kymmenen juoksua ja Sotkamon selkäranka alkoi olla kovilla. Kun ulkopeliinkin löydettiin oikeanlainen syke ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Toinen jakso oli suomussalmelaisten todellista lyöntijuhlaa ja sen seurauksena Sotkamolaiset joutuivat poistumaan Pitämän kentältä kaikkien aikojen tappio niskassaan. Jakso päättyi kotijoukkueelle peräti 30-1.

Mäkelä tehokkaana mailan varressa

Onnistuneita suorituksia Rastilta nähtiin tasaisesti koko joukkueelta, mutta kentän hahmona hääri Tapio Mäkelä, joka iski ottelussa 2 kunnaria 8 tavallista juoksua ja toi vielä päälle 7 juoksua. Kärkilyöntejä Mäkelälle kertyi komeat 17 kappaletta. Mäkelä onnistui myös ulkopelissä kiitettävästi. Rastista palkittiin joukkueen kapteeni Hannu Laitinen. Varmojen ulkopelisuoritusten lisäksi Laitinen löi ja toi kolme juoksua. Viljami Juntunen löi ottelussa myös kunnarin ja 4 tavallista juoksua sekä ennätti kotipesään juoksuntuojana 7 kertaa. Juntuselle kirjattiin myös mukava määrä kärkilyöntejä, neljätoista viidestätoista yrityksestä. Pelinjohtaja Antti Westersund antoi ottelussa mukavasti vastuuta myös nuorille jokereille Mikko Heikkiselle, Sakari Päiviölle ja Tuukka Oikariselle. Nuoret miehet kiittivät vastuusta ja onnistuivat tehtävissään. Mikko Heikkinen löi ja toi ottelussa ensimmäisen juoksunsa miesten sarjoissa.

Rastin ottelut jatkuvat viikon päästä maanantaina, jolloin Rasti matkustaa Sotkamoon Jymy 1:n vieraaksi. Tiistaina ottelut jatkuvat Nurmeksessa. Seuraava kotiottelu pelataan vasta tiistaina 31. päivä heinäkuuta, jolloin Pitämälle saapuu Nurmes.

Lyödyt / Tuodut:
  • Tapio Mäkelä 2+8/7 (17/19 kärkilyöntiä)
  • Viljami Juntunen 1+4/7 (14/15 kärkilyöntiä)
  • Hannu Laitinen 3/3
  • Janne Kemppainen 3/3
  • Tommi Tauriainen 3/1
  • Aki Martikainen 2/5 (10/10 kärkilyöntiä)
  • Viljo Rissanen 2/1 (4/4 kärkilyöntiä)
  • Tuomo Juntunen 2/1
  • Ville Seppänen 1/4
  • Mikko Heikkinen 1/1
  • Sakari Päiviö 0/2
Palkitut:
  1. Tapio Mäkelä, 1-vahti
  2. Hannu Laitinen, 2-polttaja
- Aki Martikainen :: 09.07.2007 -


Rasti kaatoi Maaningan kärkikamppailussa

Suomussalmen Pesisrastin miesten joukkue palasi voittokantaan kahden niukasti hävityn ottelun jälkeen voittamalla sarjakärki Maaningan Mahdin kotikentällä jaksoin 2-1 (7-2, 2-6, 1-0). Ottelu tarjosi noin satahenkiselle kotiyleisölle paljon pesäpalloa koko rahan edestä. Ottelussa nähtiin paljon juoksuja, hienoja suorituksia, tiukkoja tilanteita sekä upean kotivoiton kaikkien vaiheiden jälkeen. Voiton myötä Rasti nousi sarjan kärkipaikalle yhdessä Maaningan kanssa 12 pisteellä. Tosin Maaningalla on yksi ottelu vähemmän pelattuna.

Ottelun ensimmäinen jakso alkoi Rastilta upeasti. Rastin ulkopeli terävänä ja Mahdilla kävi mailan varressa vain neljä lyöjää ja kolme paloa kakkospesälle oli totta. Aikaa kolmeen ensimmäiseen paloon kului vain pari minuuttia. Omalla tasoittavallaan Rasti pääsi yrittämään kerran kotiutusta, mutta ilman tulosta.

Ottelu pääsi todella käyntiin vasta kolmannessa vuorossa. Ensin Maaninka siirtyi 0-1 johtoon vapaataipaleella. Rasti ei tästä kuitenkaan säikähtänyt vaan laittoi omalla sisävuorollaan tuulemaan. Ensin jokeri Antti Seppänen kotiutti Hannu Laitisen. Janne Kemppainen jatkoi hetkenkuluttua välilyönnin merkeissä Olli Heikkisen kirmatessa kotiin. Sitten kotikatsomoille tarjoiltiin harvinaista herkkua, kun Rastin kärkimies Ville Seppänen löi ajolähdössä kakkosjatkeelta pallon maisemiin ja kotiin kiirehti kolme pelaajaa Seppäsen kiertäessä kunnarin, pajatso oli tyhjennetty. Tämä oli hyvässä lyöntivireessä olevalle Seppäselle jo kauden neljäs kunniajuoksu.

Viimeisen niitin Mahdin arkkuun iski Aki Martikainen 2-saumaan suuntautuneella lyönnillään. Seppänen toi tuplajuoksun. Viimeisessä vuorossa Maaninka sai aikaan yhden kolmostilanteen ja pystyi vielä kaunistelemaan siitä jakson loppulukemiksi 7-2 kotijoukkueelle. Tämä oli ehjä ja tasapainoinen jakso Rastilta.

Toisella jaksolla Rastin voitonnälkä näytti jääneen koppiin ja kokenut Maaninka ei jättänyt Rastin uinailua käyttämättä. Maaninka järjesti heti jakson alkuun perusajolähdön ja hyvässä lyöntikunnossa ollut jokeri Ismo Laakso pamautti pallon väliin. Seuraavana lyöjänä Jouni Vihavainen onnistui kaksi kertaa kotiutuksessaan, toisella kerralla tosin Rastin ulkokenttä avitti jonkin verran. Rasti ei saanut toisessakaan vuorossa sisällä juoksuja aikaan. Toisen tasoittavallaan Maaninka sitten näytti osaamistaan ja miksi se johtaa sarjaa. Ensin kärki Juho Koivisto löi 2-kulmasta pallon läpi, palaen kuitenkin kolmospesälle kunnaria yrittäessään. Hetken kuluttua Jouni Vihavainen löi pallon 2-tilanteessa vastustamattomasti läpi 2-jatkeelta, mutta Vihavainenkin paloi kolmospesälle kunnaria yrittäessään. Kotiin kuitenkin ennätti Timo Lehtonen.

Tästä sillasta Rasti ei kuitenkaan enää pystynyt nousemaan, vaikka se pari juoksua onnistui loppujaksolla tekemäänkin. Ensimmäisestä juoksuista vastasi harhaheitolla kotipesään ennättänyt Aki Martikainen. Martikainen löi myös jakson toisen juoksun, kotiin 3-saumalyönnillä pinkoi Samu Moilanen.

Supervuoropariin Rasti laittoi kaiken peliin ja toisella jaksolla hieman unelias ulkopeli saatiin taas normaaliin vireeseen. Liikkuva ulkopeli ei ollut vaikeuksissa, vaikka Maaninka pääsikin yrittämään kotiutusta kahteen otteeseen, vierailijat pidettiin nollilla. Omalla lyöntivuorollaan Rastin kärki Ville Seppänen, Viljami Juntunen ja Aki Martikainen järjestivät takatilanteen pystyyn ja homma alkoi olla sillä selvä. Ensimmäisenä kotiutusta yritti Hannu Laitinen, mutta vierasjoukkueen 2-koppari Tuomas Tuovinen haki hienon syöksykopin. Tilanne kuitenkin pääsi jatkumaan ja hetken kuluttua Janne Kemppainen löi vastaavan välilyönnin kuin Laitinen ja tällä kertaa Tuovinen ei aivan saanut lyöntiä haltuunsa ja Hannu Laitinen toi voittojuoksun.

Rastista palkittiin jälleen kunnarin iskenyt sieppari Ville Seppänen. Pyttyraati muisti kakkospalkinnolla ottelun voittojuoksun lyönyttä Janne Kemppaista, joka löi ottelussa toisenkin juoksun ja toi myös yhden.. Numero kolme hihassaan pelannut Aki Martikainen oli myös oivassa vireessä onnistuen joka kerta vaihtolyönneissään, tuloksena kahdeksan kärkilyöntiä, joista kaksi olivat lyötyjä juoksuja. Mutta hattua pitää nostaa koko joukkueelle, joka taisteli hienosti ja onnistui kaatamaan tähän asti tappiottomana kulkeneen Maaningan. Ottelun voitto oli ansaittu myös tilastollisesti, sillä Rastilla oli ottelussa 20-kolmostilannetta Maaningan 15-kolmostilannetta vastaan.

Nyt Rasti jää sarjatauolle ja seuraava ottelu pelataan heinäkuun alkupuolella.

Lyödyt / tuodut:
  • Ville Seppänen 1+3/2 (8 kärkilyöntiä / 10 yritystä)
  • Janne Kemppainen 2/1
  • Aki Martikainen 2/1 (8 kärkilyöntiä / 8 yritystä)
  • Antti Seppänen 1/0
  • Samu Moilanen 0/2
  • Hannu Laitinen 0/1
  • Olli Heikkinen 0/1
  • Tommi Tauriainen 0/1
  • Toni Heikkinen 0/1
Palkitut:
  1. Ville Seppänen, sieppari
  2. Janne Kemppainen, 2-koppari
- Aki Martikainen :: 18.06.2007 -


Rasti hävisi Sotkamolle kotiutuslyöntikisan jälkeen

Rastin miesten joukkue tahkosi pesäpalloa keskiviikkona (13.6.) Sotkamon kanssa pitkän kaavan kautta. Jymy 2:n ("vanhat") voitti tapahtumarikkaan ja jännittävän ottelun kotiutuslyöntikisan jälkeen jaksoin 2-1 (9-8, 1-4, 0-0, 2-1). Rastilla oli ottelussa kaikki mahdollisuudet ratkaista ottelu jo suoraan kahdessa jaksossa, mutta ensimmäinen jakso ei Ylä-Kainuun pojille monesta mahdollisuudesta huolimatta kelvannut.

Rasti aloitti ottelun sisävuorolla. Iloinen lyöntipeli tuotti useita takatilanteita ja Rasti pystyikin tekemään tilanteistaan peräti neljä yksittäistä juoksua. Juoksu karkelot aloitti Olli Heikkinen, toisen löi Tapio Mäkelä, kolmannen Samu Moilanen ja neljäs tuli kotijoukkueen harhaheitolla. Sotkamon kokeneet pelaajat eivät tästä kuitenkaan hätkähtäneet, vaan tulivat Pekka Lukkarin kahdella ja Antti Niskasen kahdella lyödyllä tasoihin. Toisessa vuorossa Rastin lyönnit olivat luokattomia ja juoksuja ei nähty. Sotkamo siirtyi johtoon 5-4, kun Rastin polttoheitto lipsahti kakkospesältä ohitse ja Tuomo Aidanpää juoksi rauhassa kotiin.

Kolmannessa vuorossa juoksuja tehtiin sitten molempien joukkueiden toimesta. Rastin tasoitus juoksun 5-5 löi Ville Seppänen Tapio Mäkelän ennättäessä kotipesään. Rastin lisäjuoksut näyttivät jo jäävän haaveeksi, kunnes viimeisenä lyöjänä lyömään astellut Viljo Rissanen löi viistomailalla väliin ja Ville Seppänen karkasi kotiin. Mutta jälleen Sotkamo vastasi tasoittavallaan. Hyvässä lyöntivireessä ollut Pekka Lukkari tasoitti ottelun 6-6 kumuralyönnillään. Neljännen aloittavalla Rasti näytti ratkaisevan jakson lopullisesti itselleen, kun kakkoskärki loi tilanteen ja Toni Heikkisen takarajalle suuntautunut lyönti yllätti Sotkamon koppariparin. Tuloksena oli kaksi juoksua ja kahden juoksun johtoasema ennen Sotkamon viimeistä lyöntivuoroa.

Mutta tämäkään ei riittänyt värikkään ensimmäisen jakson voittoon. Sotkamon kokenut Heikki Immonen sivalsi 1-tilanteessa pallon läpi Rastin kolmosrajasta ja kiersi kunnari, kotiin ennätti myös kärkietenijä Tapio Penttilä. Jakson lopullinen sinetti syntyi Rastin kannalta nolosti. Aki Martikainen sai kiinni Jymyn Antti Niskasen epäonnistuneen 2-puolen lyönnin, mutta palautusheitto oli sen verran huono, että Samu Moilanen ei kyennyt vangitsemaan palloa ja varma palo muuttui voittojuoksuksi.

Tappiosta sisuuntuneet Ylä-Kainuun pojat tulivat toiselle jaksolle täysin erilaisella ilmeellä. Ulkopeli oli totutun liikkuvaa ja Jymyn kolmostilanteet jäivät kovin vähäisiksi toisella jaksolla. Kun sisäpelikin toimi kohtalaisen hyvin, pystyi Rasti kääntämään jakson toisessa ja kolmannessa lyöntivuorossa itselleen. Ensimmäiset askeleet jaksovoitolle pohjusti kärkietenijä Ville Seppänen, joka löi avausjuoksun kunnarilla tyhjään kenttään. Rastin toinen juoksu tuli Viljami Juntusen upealla välilyönnillä, jolla kotiin ennätti tuplajuoksua juhlinut Seppänen. Jakson lopullisen sinetin Rasti saikin sitten lahjana, kun kolmannessa vuorossa Sotkamo tarjoili Rastille pari juoksua harhaheitolla. Näin jakso hoidettiin hienosti kotiin juoksuin 1-4.

Superissa Rasti sai pidettyä Jymyn juoksuitta, vaikkakin Jymy pystyi luomaan kaksi kotiutusyritystä. Omaan sisävuoroonsa Rasti lähti luottavaisena. Joukkue saikin koottua kaksi kotiutusyritystä, mutta Jymyn ulkokenttä kesti paineen. Tapio Mäkelän kotiutusyritys päättyi niukkaan paloon ja ottelu eteni kotiutuslyöntikisaan.

Kotiutuslyöntikisassa Jymy löi kaksi vastustamatonta juoksua viidellä yrityksellään. Ensimmäinen oli vastustamaton välilyönti 3-jatkeelle ja toinen laakalyönti keskisaumaan. Tasoittavallaan Rastista onnistui ainoastaan Hannu Laitinen, joten voitto jäi Sotkamoon. Rastista palkittiin ykköspalkinnolla oivaan lyöntivireeseen päässyt 2-vahti Toni Heikkinen sekä sieppari Ville Seppänen, joka löi toisella jaksolla kunnarin tyhjään kenttään.

Lyödyt / tuodut:
  • Ville Seppänen 1+1/3
  • Toni Heikkinen 2/0 (8 kärkilyöntiä / 11 yritystä)
  • Tapio Mäkelä 1/4
  • Olli Heikkinen 1/1
  • Viljami Juntunen 1/1 (7 kärkilyöntiä / 10 yritystä)
  • Samu Moilanen 1/0
  • Viljo Rissanen 1/0
  • Janne Kemppainen 0/2
  • Aki Martikainen 0/1 (7 kärkilyöntiä / 9 yritystä)
Palkitut:
  1. Toni Heikkinen, 2-vahti
  2. Ville Seppänen, sieppari
- Aki Martikainen :: 14.06.2007 -


Rastille voitto ja tappio

Nerkoo kaatui, mutta Varkaudessa tuli kauden ensimmäinen häviö. Suomussalmen Rasti pystyi kaatamaan kotonaan NeNu-Pesiksen Nerkoosta lauantaina, vaikka joutuikin tiukoille. Lopputulos oli 2-0 (7-6, 7-5). Sunnuntaina tuli sitten kauden ensimmäinen tappio Varkaudessa Puurtilan Kisa-Poikia vastaan. Puurtila voitti 2-0 (3-2, 4-1).

Su 10.6 Varkaus - Suomussalmi 2-0 (3-2, 4-1)

Sarjajumbo Puurtila oli kova joukkue, sillä ryhmässä pelasi sunnuntaina kuusi viime kaudella suomensarjaa pelannutta miestä. Molemmat joukkueet onnistuivat ulkopelissään, mutta Rastilla sisäpeli oli pahasti jäässä läpi ottelun.

Rastista palkittiin kakkoskoppari Janne Kemppainen. Onnistujiin voidaan laskea myös kapteeni Hannu Laitinen, joka vaihtoi meistä pesältä toiselle sadalla prosentilla. Etenijäjokeri Toni Heikkinen meni tyhjälle kentälle viisi kertaa pelin aikana.

Lyödyt / tuodut Varkaus pelissä:
  • Olli Heikkinen 1/1
  • Viljami Juntunen 1/0
  • Toni Heikkinen 0/1
  • Aki Martikainen 0/1
  • Harhat: 1
La 9.6 Suomussalmi - Nerkoo 2-0 (7-6, 7-5)

Nerkoo oli vaarallinen joukkue, vaikka oli jäänyt kotonaan nollille. Nerkoo johti peliä aika ajoin, mutta tasaisessa pelissä pystyi Rasti kuitenkin venymään voittoon. Rastin lyöntipeli oli jonkin verran parempaa kuin vastustajalla, mutta ottelusta sukeutui yllättävän tiukka. Loppujen lopuksi jäi juoksueroksi molemmat jaksot yhteen laskettuna kolme juoksua. Ratkaisuja saatiin odottaa viimeisiin vuoropareihin saakka. Ensimmäisellä jaksolla tilanteessa 6-6 sivalsi Rastille voittojuoksun Olli Heikkinen.

Toisella jaksolla Rasti oli häviöllä viimeiseen vuoroon lähdettäessä 4-5. Olli Heikkinen kotiutti ensi kahdesti kotiutuksessa ja lopuksi vielä Aki Martikainen kaunisteli loppunumeroita. Rastista palkittiin lukkari Samu Moilanen ja kakkoskoppari Janne Kemppainen.

Lyödyt / tuodut Nerkoo pelissä:
  • Ville Seppänen 1+0/3
  • Olli Heikkinen 4/1
  • Viljami Juntunen 2/3
  • Toni Heikkinen 2/2
  • Janne Kemppainen 2/1
  • Aki Martikainen 2/0
  • Hannu Laitinen 0/1
  • Tapio Mäkelä 1/1
  • Tommi Tauriainen 0/2
Rastilla on tiukka ohjelma, sillä keskiviikkona on vieraspeli Sotkamossa. Lauantaina on kotiottelu Puurtilaa vastaan kello 14. Sunnuntaina tulee Pitämän kentälle sarjakärkeen noussut Maaninka. Sunnuntain peli alkaa kello 13.

- Juhani Mustonen :: Ylä-Kainuu :: 12.06.2007 -


Rasti voittoon "nollapelillä"

Pesisrastin miehet ottivat kauden toisen peräkkäisen voittonsa maakuntasarjassa. Vastustajana lauantaina oli Nerkoo. Rastin voiton avaimena oli lähes täydellinen ulkopeli. Koko joukkue taisteli ulkona mahtavasti ja näin Rasti voitti ottelun jaksoin 0-2 (0-4, 0-4).

Ottelun lähtökohdat olivat Rastille vaikeat, sillä 18 miehen ringistä saatiin mukaan vain 10 pelaajaa. Joni Tauriaisen lisenssi maksettiin vasta pelipäivänä. Rasti ei antanut tämän kuitenkaan hämätä, vaan lähti otteluun taistellen.

Ensimmäinen jakso alkoi hieman unisesti, ensimmäinen juoksu nähtiin vasta toisessa vuorossa, kun Olli Heikkinen löi pallon väliin ja Aki Martikainen kiiruhti kotiin. Rasti ratkaisi jakson kolmannessa vuorossa, kun joukkueen sisäpeli rullasi iloisesti ja joukkue onnistui tekemään ratkaisevat kolme juoksua. Ensin Viljami Juntunen kotiutti Samu Moilasen välilyönnillä. Hetken kuluttua Tapio Mäkelä löi Toni Heikkisen kotiin kakkospesältä asti kahdella eri lyönnillä. Nerkoon toivon lopetti Hannu Laitinen kotiuttaessaan Viljami Juntusen. Nerkoo ei saanut neljännessä vuorossa miestä edes kolmospesälle Rastin liikkuvan ulkopelin edessä.

Toinen jakso oli kuin ensimmäisen jakson kopio. Rasti hallitsi ottelua loistavalla ulkopelillään, mutta lyöntipeli oli kovin vaisua ja hienouksia tai juoksuja ei kahdessa ensimmäisessä vuorossa nähty. Kolmannessa vuorossa Rasti onnistui tekemään vapauttavan avausjuoksun. Olli Heikkinen saateltiin kolmospesälle ja Janne Kemppainen kotiutti Ollin merkkaamattomalla välilyönnillä. Tasoittavallaan Nerkoon kakkoskärki onnistui saattelemaan Jussi Ryhäsen kolmospesälle ja Juha Asunmaan pystymailalla lyömä pallo näytti tippuvan väkisin väliin. Rastin Hannu Laitinen esti Nerkoon juoksun uskomattomalla kopillaan ja Nerkoon usko alkoi olla koetuksella.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin Rastin viimeisessä sisävuorossa. Hannu Laitinen pääsi kolmospesälle Nerkoon lukkarin Niko Asunmaan väärillä syötöillä. Olli Heikkinen kiitti Nerkoota avustuksesta ja löi Laitisen kotiin seuraavana lyöjänä kakkospuolen saumalyönnillään. Seuraavana lyöjänä Tapio Mäkelä esitteli savolaisille lyöntitaitojaan ja löi Heikkisen kotiin kolmella eri lyönnillä ykköspesältä asti. Rasti jatkoi vuoroaan lähes kaksi kierrosta ja ykköskärki järjesteli jakson loppulukemiksi 0-4, kun oivassa lyöntivireessä ollut Olli Heikkinen kotiutti Viljami Juntusen välilyönnillään.

Rastin ottelu oli kovin kaksijakoinen. Sisäpeli oli koko ottelun melko jäässä, mutta tarvittavat juoksut pystyttiin puristamaan. Ulkona joukkue sen sijaan oli liekeissä. Nerkoo sai koko ottelussa vain 6 kolmostilannetta ja ei pystynyt tekemään niistä yhtään juoksua! Tämä oli tiettävästi Rastille ensimmäinen "nollapeli" ikinä miestensarjassa.

Rastista ottelussa palkittiin ykköspalkinnolla 3-vahti Olli Heikkinen, joka löi 3 juoksua ja toi 2 juoksua. Lisäksi Olli touhusi vaihtotilanteissa todella tehokkaasti etumiehenä, polttaen Nerkoon etenijän useita kertoja. Kakkospalkinnon pokkasi lukkari Samu Moilanen. Moilasen tolpat pysyivät mukavasti lautasella koko pelin ja tekipä Samu yhden kärpäsenkin ottelussa sekä toi yhden pinnan.

Lyödyt / tuodut:
  • Olli Heikkinen 3/2
  • Tapio Mäkelä 2/0
  • Viljami Juntunen 1/2
  • Hannu Laitinen 1/1
  • Janne Kemppainen 1/0
  • Toni Heikkinen 0/1
  • Aki Martikainen 1/1
  • Samu Moilanen 0/1
Palkitut:
  1. Olli Heikkinen, 3-vahti
  2. Samu Moilanen, lukkari
- Aki Martikainen :: 27.05.2007 -


Rasti aloitti voitokkaasti

Aki Martikainen
Rastin Aki Martikainen onnistui vaihto-
lyönneissään lauantaina. Tässä hänen
suoritustaan seuraa SiiPen lukkari Antti
Heiskanen. Takana Rastin pj. Antti
Westersund ja kapteeni Hannu Laitinen.

© Juhani Mustonen :: Ylä Kainuu
Pesis-Rasti otti vähillä virheillä kotivoiton Siilinjärven joukkueesta.

Suhteellisen tyytyväisiä voivat Suomussalmen Rastin pelaajat olla pesäpallon maakuntasarjan avausotteluun. Vaikka toisella jaksolla ruvettiin jo odottelemaan varmaa voittoa ja Siilinjärven Pesis nousi juoksun päähän, tuli Rastille puhdas 2-0 (4-1, 7-6) voitto.

Ensimmäisen ottelun jännitys ja pelaamisen vähäisyys näkyi kummankin joukkueen otteissa. Rastin ulkopeli toimi erittäin hyvin, voisi sanoa, että paremmin kuin koskaan aikaisemmin.
Toisella jaksolla sattui muutamia lipsahduksia, mutta ne voidaan laittaa pelituntuman puutteen tiliin.

Lukkari Samu Moilanen oli ulkopelissä varma. Hän ei antanut juoksuja vapaataipaleilla. Aki Martikainen vaihtoi miestä pesältä toiselle sataprosenttisesti. Toinen vahva vaihtaja oli Ville Seppänen, jolle kertyi kahdeksan kärkilyöntiä. Jokeriosastolta räväytti Tuomo Juntunen ratkaisevan kotiutuksen ensimmäisellä jaksolla.

Toisella jaksolla Rasti pääsi jo ratkaisevan tuntuisesti 7-0 johtoon kahden sisävuoron jälkeen. SiiPe tuli tasoittavaan toiseen sisävuoroon ja kavensi kahdella juoksulla. Kun neljäs vuoropari alkoi, oli Rastin johto edelleen vakuuttava 7-2. Siilinjärvi nousi juoksun päähän, mutta ei päässyt rinnalle. Näin otti Rasti avauspisteet ja sai hyvän lähdön sarjaan.

Lyödyt / tuodut:
  • Ville Seppänen 1+1/5 (8/9 kärkilyöntiä)
  • Hannu Laitinen 2/2
  • Janne Kemppainen 2/0
  • Aki Martikainen 1/1
  • Olli Heikkinen 1/1
  • Tapio Mäkelä 0/1  
  • Viljami Juntunen 1/0
  • Tuomo Juntunen 1/0
  • Samu Moilanen 0/1
Palkitut:

1. Ville Seppänen, sieppari
2. Samu Moilanen, lukkari

Rastille uudet peliasut

Pesis-Rasti on saanut uudet peliasut, jotka ovat täysin samanlaiset kuin entisetkin. Niinpä voidaan vanhoja asuja hyödyntää kauden aikana.
Tukijat ovat entiset: Suomussalmen kunta, Ämmän Erä-Urheilu, Rautia Suomussalmi, Ylä-Kainuu, Yhdyskulman Kello-Optiikka, Teboil Turjanhovi, Ämmän Betoni, Suomussalmen Osuuspankki, Lähivakuutus ja K-market Suomussalmi.

Rastilla on seuraavaksi vierasottelu Nerkoossa (la 26.5.2007). Seuraava kotiottelu on 9. kesäkuuta, jolloin Nerkoo tulee vastavierailulle Suomussalmelle. Ottelu alkaa totutusti klo 13.00

- Juhani Mustonen :: Ylä-Kainuu :: 21.05.2007 -


Pesäpallokausi alkaa

Tommi Tauriainen
Suomussalmen Rastin lyöntipeliä päästään
seuraamaan tulevana lauantaina, kun
maakuntasarja alkaa.

© Juhani Mustonen :: Ylä Kainuu
Pitämän kentälle saapuu Siilinjärvi Rastin ensimmäiseksi vieraaksi.

Pesäpallon maakuntasarja pyörähtää käyntiin viikonvaihteessa. Suomussalmen Rasti pelaa sarja-avauksen kotikentällään lauantaina, ja vieraaksi saapuu Siilinjärven Pesis.

Viime vuonna lähellä sarjanousua ollut Rasti esittelee lauantaina uudet pelaajansa, Kajaanin Pallokerhosta siirtyneet Olli Heikkisen ja Tapio Mäkelän. Kajaanilaisille ei löytynyt paikkaa ykköspesiksestä sarjapaikan saaneessa KPK:ssa. Heistä toivotaan apua etenkin kotiutuspuolelle. Viime kaudella Mäkelä ja Heikkinen pelasivat suomensarjaa Vuokatin Vedossa ja A-poikien superpesistä KPK:ssa.

Rastin omista kasvateista Viljami Juntunen ja Aki Martikainen jatkavat Suomussalmella, vaikka vielä syksyllä epäiltiin heidän siirtyvän Kajaaniin. KPK:n säilyminen ykkösessä ratkaisi tilanteen Rastin eduksi.

Paikkakunnalla olleet miehet ovat harjoitelleet kaksi kertaa viikossa liikuntahallilla. Ryhmään ovat kuuluneet Mikko Heikkinen, Hannu Laitinen, Tuukka Oikarinen, Sakari Päiviö, Viljo Rissanen ja Antti Seppänen. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi joukkueeseen kuuluvat Toni Heikkinen, Tuomo Juntunen, Janne Kemppainen, Samu Moilanen, Kosti Piirainen, Ville Seppänen ja Tommi Tauriainen. Pelinjohtajatilanne on vielä avoin. Viime kaudella peliä johtanut Antti Westersund lienee käytettävissä kotiotteluissa, mutta vieraspeleihin hän ei ole lupautunut mukaan.

Suomussalmelaisten kanssa samassa maakuntasarjan lohkossa pelaavat Siilinjärven Pesis, Nerkoon Urheilijat, Puurtilan Kisa-Pojat (Varkaus), Sotkamon Jymy I, Sotkamon Jymy II, Maaningan Mahti ja Nurmeksen Sepot. Rastin ottelut: la 19.5. Rasti-Siilinjärvi, la 26.5. Nerkoo-Rasti, la 9.6. Rasti-Nerkoo, su 10.6. Varkaus-Rasti, ke 13.6. Sotkamo II-Rasti, la 16.6. Rasti-Varkaus, su 17.6. Rasti-Maaninka, la 30.6. Nurmes-Rasti, su 8.7. Rasti-Nurmes, ma 9.7. Rasti-Sotkamo I, ma 16.7. Sotkamo I- Rasti, la 21.7. Maaninka-Rasti, to 2.8. Rasti-Sotkamo II, la 4.8. Siilinjärvi-Rasti.

- Juhani Mustonen :: Ylä-Kainuu :: 17.05.2007 -


Uutiset
09.09.2019, 20:19
Ristiin Rastiin -reenit alkavat 8.9.

02.09.2019, 13:53
Suomussalmen Pyöräilycup 2019 päättyy 6.9. pimeäpyöräilyyn

28.08.2019, 21:28
Tanssi- ja jumpparyhmät käynnistyvät viikolla 37

29.07.2019, 15:11
Tenavakisat 2019

26.05.2019, 21:18
Kesäjumppaa 3.6. alkaen urheilukentällä

Käyttäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Ylläpitäjät
Käyttäjänimi:
Salasana:
Kirjaudu sisään:

Kävijät sivuilla
24.05.2006 - 15.09.19
Sivuilla vierailtu laskuri kertaa.
:: © Suomussalmen Rasti :: 2006 :: Aki Martikainen ::